PAN Vision Finlandin jakelema ja NACONIn julkaisema Train Life -junasimulaatio julkaistiin tänään pelikonsoleille ja pc-tietokoneille.
Junat ja raideliikenne ovat kiehtoneet ihmisiä jo yli kahden sadan vuoden ajan. Moni onkin varmasti haaveillut junan kuljettamisesta tai jopa oman junaradan hallitsemisesta. Train Life -pelissä pelaajalle tarjotaan mahdollisuus sekä junan ohjastamiseen että oman junayhtiön hallintaan. Peli simuloikin hauskalla tavalla eri juna-alan ammattien roolissa toimimista ja antaa pelaajalle monipuoliset työkalut näiden hallintaan.
Junan ohjaimissa pelaaja pääsee kuljettamaan matkustaja- tai tavarajunaa jopa kymmenessä eri Euroopan maassa. Raiteilla nähdään maisemia niin maaseudulta, vuoristosta ja metsistä kuin kaupungeistakin, joiden asemille juna pysähtyy purkamaan lastinsa. Jokaisella junalla on omat ominaisuutensa, kuten voimantuotto, jarrutusteho ja kiihtyvyys. Lisäksi kuljettajan roolissa täytyy oppia erilaisten raideviittojen merkitys ja tärkeys sekä sopeutuminen vaihtuviin sääolosuhteisiin.
Junayhtiön hallituksessa pelaajalta vaaditaan erilaisia taitoja. Junia ostetaan ja huolletaan, työvoimaa palkataan ja junille määritellään erilaisia reittejä sopimusten mukaan. Pelaaja joutuu punnitsemaan rahti- ja henkilöliikenteen etuja ja vaatimuksia, kuten hintoja, etäisyyttä ja muita merkittäviä asioita. Oikeilla valinnoilla rautatieyhtiö kukoistaa ja rahavirrat aukenevat, mikä mahdollistaa erilaisten lisäinvestointien tekemisen.
Peliin on mallinnettu upealla tavalla ikonisia junia, kuten ICE 3, ICE 4 ja NEWAG Griffin. Myös omia junia voi luoda ja räätälöidä aina ulkoasua ja sisustusta myöden. Pelaaja voi myös palkata konduktöörejä sekä suunnitella omaa raideverkostoaan.
Kaikkiaan peli kattaa raiteita yli 10 000 kilometrin edestä ympäri Eurooppaa. Mukana on läntisen ja itäisen Euroopan alueet sekä Alpit. Peliin on myös mallinnettu tarkasti oikean maailman tunnettuja juna-asemia eri kaupungeista, kuten Berliinistä ja Pariisista. Kiehtova junien ohjaaminen, ylläpito ja huoltaminen tekevät junailusta jännittävää, etenkin lumimyrskyn tai odottamattoman onnettomuuden iskiessä.
Pelin julkistusvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/j5_yDHc63mo.
Train Life on nyt saatavana sekä PlayStation 5-, PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin Xbox One -versio on yhteensopiva myös Xbox Series X/S -pelikonsolien kanssa. Pelin Nintendo Switch -versio julkaistaan myöhemmin. Pelin ikäraja on PEGI 3.
Lisätietoja
www.trainlife-thegame.com
www.panvision.com/pelit
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viLgRlhOB_jWZz7FcMQ?e=qxaAhv (kuvia)
PAN Vision
PAN Vision on johtava interaktiivisen viihteen jakelija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Päätoimialana ovat pelit. PAN Vision edustaa useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.panvision.com.