Suomalainen älykotiratkaisujen kehittäjä Bittitalo Oy tuo myyntiin automaattisesti pörssisähkön hintaa seuraavan Nodeus Sähkövahti -järjestelmän, jolla voi ohjata monenlaisten sähkölaitteiden energiankulutusta automaattisesti.
Energiahintojen noustessa lukemattomien kuluttajien sähkökustannukset ovat nousussa. Moni on siirtynyt tai siirtymässä pörssisähköön, jonka hinta määräytyy tunneittain pohjoismaisen sähköpörssin markkinahinnan mukaan. Tämä hinta on jatkuvasti kilpailutettu ja ajan tasalla, joten kuluttaja voi olla varma, että saa sähkönsä aina kilpailukykyiseen hintaan. Pörssisähkön hinta on yleensä halvinta yöllä ja viikonloppuisin, joten etenkin paljon sähköä kuluttavia laitteita kannattaa käyttää silloin. Tarkat aika- ja hintarajat kuitenkin vaihtelevat jatkuvasti, joten pelkästään aikaan pohjautuvia sähkönkäytön päätöksiä ei kannata tehdä.
Nodeus Sähkövahti ohjaa sähkönkulutuksen edullisille tunneille, joten sen avulla voi säästää sähkökuluissa huomattavasti. Järjestelmä hakee automaattisesti pörssisähkön tuntikohtaiset hinnat päivittäin ja ohjaa käyttäjän valintojen avulla kaikenlaisia sähkölaitteita. Näitä voivat olla esimerkiksi paljon sähköä käyttävät laitteet, kuten lämminvesivaraajat, massavaraajat, lämpöpumput ja muut sähkölämmittimet.
”Nodeus Sähkövahti voi sähkölämmitteisessä 150 neliömetrin omakotitalossa maksaa itsensä takaisin alle kahdessa vuodessa ja sen jälkeen se säästää sähkökuluissa lähes tuhat euroa vuodessa, jos siihen liitettyjen laitteiden sähkönkulutusta saadaan laskettua maltilliset 30 prosenttia”, iloitsee Bittitalo Oy:n Jouni Koivisto. ”Pelkästään ajastamalla sähkönkulutusta ei saavuteta parhaita säästöjä, koska pörssisähkön hinta vaihtelee päivittäin ja tunneittain merkittävästi. Ajastaminen vaatii myös sähkömarkkinoiden seuraamista, kun taas Nodeus Sähkövahti tekee seurannan ja sähkön kytkemisen eri laitteille automaattisesti.”
Säästölaskelma perustuu VertaaEnsin.fi-vertailusivuston laskelmaan, jonka perusteella 150 neliömetrin omakotitalon sähkönkulutus on 21 532 kilowattituntia vuodessa. Tällä tasolla tämän hetken edullisin Fortum Tarkka -sopimus maksaa 262 euroa kuukaudessa.
Nodeus Sähkövahti voi ohjata neljää eri laiteryhmää, joilla on omat asetuksensa. Ohjausvalintoja voidaan muuttaa helppokäyttöisen selainpohjaisen hallintasivun avulla. Vuorokauden tuntihinnat esitetään selkeänä pylväsnäyttönä, jossa näkyvät myös säädettävät hintarajat ja kellonajat. Näin käyttäjä saa selkeän kuvan tuntihintojen vaikutuksesta eri laiteryhmiin.
Nodeus Sähkövahti -ohjauslaite asennetaan kodin sähkökeskuksen rinnalle sähköasentajan toimesta. Toimenpide on erittäin yksinkertainen ja onnistuu asiantuntevalta sähköasentajalta yleensä yhden työpäivän kuluessa riippuen sähkökeskuksesta. Koska ohjauslaite hakee automaattisesti päivittäiset sähkön tuntihinnat internetistä, se kytketään kodin verkkoreitittimeen tavallisella RJ45-kaapelilla.
Hinta ja saatavuus
Nodeus Sähkövahti on saatavana välittömästi 1 790 euron kuluttajahintaan. Hinta sisältää 24 prosentin arvonlisäveron.
Lisätietoja
www.bittitalo.fi/nodeus-sahkovahti
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viNNDqZL9ERXDZyK7VQ?e=BPxtIh (kuvia)
Bittitalo Oy
Bittitalo Oy on turkulainen älytaloihin ja älykkäisiin kiinteistön ohjausratkaisuihin erikoistunut yritys, joka kehittää omia älytuotteita ja tekee sähköurakointeja monenlaisiin kiinteistöihin. Lisätietoja osoitteessa www.bittitalo.fi.