RC_WildOnes

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft aloitti vauhdikkaan joukkuelajin uuden pelikauden.

Wild Ones -pelikausi tuo mukaan uusia areenoita, hahmojen räätälöintivaihtoehtoja ja peliä uudistavan edistymisjärjestelmän. Keskeisenä teemana on vihreys ja osin myös muinaiset tapahtumapaikat, sillä luontoa ja vehreyttä juhlistavat kentät tuovat muuten futuristiseen peliin teemoja hylätystä temppelistä ja kadonneesta maailmasta. Kolmen uuden kisa-areenan myötä vaihtelua riittää, sillä kaikkien pelikausien kaikki kentät ovat mukana sekä perusotteluissa että räätälöidyissä pelimuodoissa.

Uusien pelikenttien lisäksi tuore pelikausi sisältää kattavan valikoiman kiehtovia keräilyesineitä. Näin pelaaja pääsee varustamaan hahmonsa vaikkapa muinaisen soturin teemalla tai jopa lihansyöjäkasviksi.

Pelipäivityksen myötä hylätään ennalta määritetyt palkinnot ja tarjotaan pelaajalle mahdollisuus valita ansaitsemansa palkinto. Oman pelin sisäisen fanimäärän karttuessa pelaajalle tulee mahdollisuus valita oman palkintonsa eri vaihtoehdoista ja näin viedä pelityyliään haluamaansa suuntaan. Tämä tekee paitsi hamutuista esineistä ensin halvempia, lopulta myös ilmaisia, sillä näiden hinta laskee edistymisen myötä.

Wild Ones -pelikauden uudet kentät uusittuine palkintoineen ja keräilytavaroineen ovat heti saatavilla.

Pelikauden esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/oTxqS3wVqGw.

Vauhdikasta virtuaalista kilpaurheilua pelilaitteiden näytöille tarjoileva Roller Champions on uudenlainen urheilupelikokemus, joka yhdistää toisiinsa futuristista pallopeliä, rullaluistelua ja joukkuevetoista taktikointia. Erikoiset ja persoonalliset pelikentät tarjoavat vauhtia ja hurjia tilanteita tavalla, jota ei ole ennen pelikoneilla nähty. Mikä parasta, peli on täysin ilmaiseksi pelattavissa. Vaikka pelin perusteet on helppo oppia ja säännöt hetkessä sisäistettäviä, todelliseksi mestariksi tuleminen vaatii harjoittelua ja kärsivällisyyttä. Joukkueet muodostuvat kolmen hengen tiimeistä, jotka pyrkivät pudottamaan pallon vastustajan maalirinkiin. Roller Champions tukee myös alustojen välistä ristiinpelaamista, minkä ansiosta kavereiden kanssa on helppo järjestää yhteisiä peli-iltoja pelialustasta riippumatta.

Roller Champions on saatavana sekä Xbox Series X/S-, Xbox One-, PlayStation 5-, PlayStation 4- ja Nintendo Switch -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Peli on saatavana myös Epic Games Store -pelipalvelusta.

Lisätietoja

www.rollerchampions.com
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_vhs4s64el60HBLGtOFw?e=TSauE9 (kuvia)

Ubisoft

Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Brawlhalla, Far Cry, For Honor, Just Dance, Watch Dogs, The Crew, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2020-2021 oli yli 2,241 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.