PAN Vision Finland Oy (www.panvision.com) tuo maaliskuussa myyntiin jännittävän toimintaseikkailun, jossa roolipelimäiset piirteet yhdistyvät kiehtovaan hoksottomia vaativaan hiippailuun.

styx

Useimmat vihernahkaiset hirvitykset, kuten peikot, maahiset, örkit ja muut vastaavat ovat saaneet perinteisesti nauttia vihollisen tai vastustajan roolin näyttelemisestä. Pienikokoinen, mutta neuvokas Styx on toista maata. Vuonna 2012 julkaistussa Of Orcs and Men -pelissä ensimmäistä kertaa nähty ja sittemmin oman sooloseikkailunsa, Styx: Master of Shadows -pelin saanut peikkovaras on tekemässä upeaa paluuta.

Styx: Shards of Darkness tuo mestarivaras Styxin eloon entistä yksityiskohtaisemmalla tavalla, jossa suositun peikkohahmon persoonallisuus ja kiero huumori nousevat esiin kutkuttavalla tavalla. Monenlaisia lähestymistapoja tehtävissään tarjoava hiippailupeli antaa pelaajalle vapaat kädet lähestyä tehtäviä ja haasteita omalla tavallaan. Myös uudenlaiset vastukset ja erilaiset hirviöt rikastuttavat seikkailua kukin omalla tyylillään.

Akenashin tornin romahdettua Styx on karistanut entiset huolet niskastaan ja suuntaa synkhaltioiden hallitsemaan Korrangarin pahamaineiseen kaupunkiin. Sisäänpääsy vaatii soluttautumis- ja hiippailutaitoja, jotka Styx tietenkin hyvin hallitsee. Yksinkertainen tehtävä kuitenkin mutkistuu, kun diplomatiasuhteisiin liittyvä reissu paljastaakin salakavalat juurensa. Asiat eivät olekaan aivan niin yksinkertaisia kuin miltä ne ensin vaikuttavat. Styx huomaa sekaantuneensa paljon häntä suurempiin tapahtumiin ja salaisuuksiin, jotka kutsuvat peikkovarkaan syöksymään kohti vaaroja ja haasteita.

Viekas ja neuvokas Styx ei ole kuitenkaan ensimmäistä kertaa vaarallisten tilanteiden edessä. Hänen taistelu- ja hiippailutaidoilleen on tarvetta, sillä Korrangarin kaupungissa tunkeilijoiden kohtalo on julma ja armoton. Styx voi olla lähes näkymätön salamurhaaja tai toisaalta aggressiivinen taistelija, joka keksii keinot vihollisten taltuttamiseen aseidensa, apuvälineidensä ja temppujensa avulla. Myös fantastinen peliympäristö tarjoaa monia eri keinoja ongelmien ratkaisuun ja vihollisten selättämiseen.

Pelimekaanisesti Styx: Shards of Darkness on aikaisempia osia monipuolisempi. Pelin ohjaaminen on aiempaa tarkempaa ja luontevampaa, kun taas grafiikka ja äänimaailma hyväilee aisteja entistä yksityiskohtaisemmalla ja kauniimmalla tarjonnallaan. Kiehtovan toimintaseikkailun kruunaavat humoristiset viitteet populaarikulttuuriin sekä hauska dialogi, jonka yksityiskohdat värittävät pelikokemusta raikkaalla tavalla.

Styx: Shards of Darkness julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että PC-tietokoneille 14. maaliskuuta 2017. Pelin ikäraja on PEGI 16.

Lisätietoja internetissä
www.styx-game.com
www.panvision.com/pelit
https://youtu.be/5D0-xOzum_M (eilen julkaistu esittelyvideo)
http://bit.ly/2lCeOYb (pelikuvia)

PAN Vision
PAN Vision on johtava interaktiivisen viihteen jakelija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Päätoimialana ovat pelit. PAN Vision edustaa useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Vuodesta 2001 PAN Visionin on omistanut KF-ryhmä, joka on merkittävä toimija vähittäismyynnin saralla pohjoismaisilla markkinoilla. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.panvision.com.