Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry julkaisi markkinatutkimusyhtiö GfK:n keräämiin myyntitilastoihin perustuvat Suomen pelimarkkinoiden alkuvuoden myyntiluvut.

figmalogo400

Suomen pelimarkkinoiden kokonaisarvo kuluttajahinnoin oli vuoden 2012 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana noin 47,1 miljoonaa euroa (1-9/2011: 52,1 miljoonaa euroa). Suomessa myytiin pelejä ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 1,46 miljoonaa kappaletta (1-9/2011: 1,58 miljoonaa kappaletta). Arvossa mitattuna myynti laski 9,5 prosenttia ja kappalemäärissä laskua oli 7,4 prosenttia.

”Pohjoismaisella tasolla tiedetään digitaalisen peli- ja lisäsisältömyynnin kasvaneen selvästi tänä vuonna. Pelin ostaminen on nyt pelialan kannalta asiakassuhteen alku eikä sen loppu. Digitaalinen peli- ja lisäsisältömyynti on jo arvoltaan suurempi kuin perinteisten pelituotteiden myynnin lasku”, arvioi FIGMA ry:n toiminnanjohtaja Thomas Westerberg alkuvuoden lukuja.

Arvossa mitattuna pelien markkinaosuudet jakautuivat seuraavasti: PC-pelit 18,4 %, käsikonsolipelit 7,6 % (Nintendo DS 3,7 %, Nintendo 3DS 2,5 %, Sony PSP 0,8 % ja Sony PS Vita 0,6 %), kotikonsolipelit 74 % (Microsoft Xbox 360 20,1 %, Nintendo Wii 11 %, Sony PlayStation 2 1,6 % ja Sony PlayStation 3 41,3 %).

Kappalemäärin mitattuna pelien markkinaosuudet jakautuivat seuraavasti: PC-pelit 24,6 %, käsikonsolipelit 8,5 % (Nintendo DS 4,3 %, Nintendo 3DS 1,8 %, Sony PSP 1,9 % ja Sony PS Vita 0,5 %), kotikonsolipelit 66,8 % (Microsoft Xbox 360 17,9 %, Nintendo Wii 9,6 %, Sony PlayStation 2 3,6 % ja Sony PlayStation 3 35,7 %).

Ensimmäistä kertaa historiansa aikana FIGMA ry julkaisee myös alkuvuoden 2012 pelien TOP10-listan. Suomen myydyimmät pelit ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana ovat:
1. BATTLEFIELD 3
2. NHL 13
3. DIABLO 3
4. CALL OF DUTY: MODERN WARFARE 3
5. NHL 12
6. FIFA 2012
7. MASS EFFECT 3
8. THE ELDER SCROLLS V: SKYRIM
9. MAX PAYNE 3
10. ANGRY BIRDS: SPACE

Platinaa ja kultaa neljälle pelille
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry julkisti uusia platina- ja kultalevyyn yltäneitä pelejä. Aiempien vuosien tapaan kestosuosikit pitivät pintansa.

Diablo III
Activision Blizzardin Diablo III on tänä vuonna ensimmäinen peli, joka on saavuttanut platinalevyyn oikeuttavan yli 20 000 kappaleen myynnin loppukuluttajille.

”Vuosien odotus palkitsi fanit upealla pelillä ja myynnit ovat olleet yli odotusten. Blizzardin menestystarina saa jokaisen julkaisun myötä jatkoa ja odotamme jo innolla ensi vuotta”, kommentoi Johanna Strunke Activision Blizzardin Key Account Manager.

NHL 13
Electronic Artsin NHL 13 on saavuttanut platinalevyyn oikeuttavan yli 20 000 kappaleen myynnin loppukuluttajille PlayStation 3 -versiollaan. Lisäksi Xbox 360 -versio on saavuttanut kultalevyyn oikeuttavan yli 10 000 kappaleen myynnin loppukuluttajille.

”Suomen pelaajien keskuudessa NHL-kausi on täydessä käynnissä. On upeaa miten Jari Kurrin paluu kaukaloihin näkyy näin selkeästi pelimyynnissä”, laukoo Electronic Artsin myyntijohtaja Niklas Wikblad.

FIFA 13
Electronic Artsin FIFA 13 on saavuttanut kultalevyyn oikeuttavan yli 10 000 kappaleen myynnin loppukuluttajille PlayStation 3 -versiollaan.

”Maailman paras pelaaja maailman parhaan futispelin kannessa… kultaahan siitä tuli”, toteaa Electronic Artsin myyntijohtaja Niklas Wikblad.

Joulumarkkinoille odotettuja uutuuksia
”Pelimyynti on viimeisellä vuosineljänneksellä noin puolet koko vuoden myynnistä. Odotukset koville myynneille loppuvuonna ovat siis jälleen olemassa. Pelit ovat yksi suosituimmista joululahjoista ja etenkin nuorten lahjalistojen kärjessä. Hittipelien, uusien verkkopohjaisten peli- ja viihdepalvelujen, ja uuden Wii U -pelikonsolin myötä voi tulla yllättävänkin kovia kasvulukuja. Uskonkin, että lähentelemme 100 miljoonan euron kokonaismyyntiä tänäkin vuonna”, päättää Westerberg tyytyväisenä.

FIGMA
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat ALSO, AMO, Electronic Arts, Microsoft, Namco Bandai, Nordisk Film, PAN Vision ja Warner Bros.

FIGMA julkaisee Suomen virallista listaa, joka on GfK:n kokoama myyntitilasto Suomen suosituimmista peleistä. Lista ilmestyy viikoittain. Listat kootaan satojen pelikauppojen lähettämien myyntiraporttien pohjalta. Mukana ovat seuraavat pelikaupat: Anttila, CDON, Discshop, Expert, Gamestop, K-Citymarket, Kärkkäinen, Musta Pörssi, Viihdepysäkki, Prisma, Stockmann, Tekniset, Verkkokauppa, VPD ja Veljekset Keskinen.

Lisätietoja internetissä
www.figma.fi

Lisätietoja

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Toiminnanjohtaja Thomas Westerberg
050 – 463 1156
thomas.westerberg@figma.fi

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Hallituksen puheenjohtaja Niklas Wikblad
+46 – 70 – 975 9965
nwikblad@ea.com

Viestintätoimisto Visionist
Tiedottaja Jiri Koivuniemi
040 – 837 8097
jiri.koivuniemi@visionist.fi