Jo kolme vuotta ilmestynyt, pääosin harrastajavoimin tuotettu tietokonekulttuurin erikoislehti Skrolli on käynnistänyt joukkorahoituskampanjan, jolla haetaan varoja englanninkielisen kansainvälisen numeron julkaisuun. Indiegogo-palvelussa toteutettavan kampanjan minimitavoite on 15 000 dollaria ja se on käynnissä helmikuun loppupuolelle asti.

skrolli_uk

”Skrollin kaltaista lehteä ei ole olemassa missään muualla, eikä sellaista oikein voisi syntyäkään isommilla kielialueilla”, toteaa päätoimittaja Ville-Matias ”viznut” Heikkilä. ”Yli 2 000 tilaajan voimin olemme jo saavuttaneet hyvän aseman suomalaisessa harrastajakentässä, mutta luonnollisesti meitä kiinnostaa kohderyhmämme laajentaminen. Vahvuutemme on, että Skrollin aihevalikoima on monipuolinen. Maailmalla on jokusia tiettyihin tietotekniikkaharrastuksen osa-alueisiin keskittyviä julkaisuja, mutta yksikään niistä ei kokoa yhteen niin laajaa osaajajoukkoa ja aihevalikoimaa kuin Skrolli.”

Jos joukkorahoituksen tavoite täyttyy, ensimmäinen kansainvälinen numero julkaistaan huhtikuussa 2016. Erikoisnumero koostuu pääosin aiemmin julkaistuista artikkeleista, jotka käännetään englanniksi. Kampanjan suosiosta riippuu, tehdäänkö kansainvälisiä numeroita enemmänkin. ”Mikäli kampanja saa hyvää vastakaikua, voimme siirtyä julkaisemaan kahta kieliversiota rinnakkain”, Heikkilä lisää.

Kansainvälinenkin Skrolli tehdään ja painatetaan Suomessa. ”Suomalaisuus on meille arvo sinänsä. Suomalaisella työllä on laadukas maine ja painotuotteet tehdään täällä ympäristöystävällisesti. Vaikka myös logistiikka on täällä kalliimpaa kuin alemman työvoimakustannuksen maihin ulkoistettuna, uskomme, että kohderyhmämme arvostaa laadukasta ja ekologista toimintatapaa”, toteaa asiantuntijatoimittaja Mikko Heinonen. Hän on aiemmin ollut mukana toteuttamassa Suomen pelimuseon joukkorahoituskampanjaa, joka teki Mesenaatti.me-palvelun tähänastisen rahoitusennätyksen syksyllä 2015.

Joukkorahoituskampanjan alin vastiketaso on 10 dollaria, jolla saa omakseen digitaalisen version huhtikuussa ilmestyvästä lehdestä. Varsinainen painotuote maksaa 19 dollaria sisältäen postikulut kaikkialle maailmaan. Lisäksi tarjolla on t-paitoja, 100 lehden jälleenmyyjäpaketti ja mainospaikkoja kansainvälisessä numerossa.

Lisätietoja:
https://www.indiegogo.com/projects/skrolli-international-edition

Skrolli International Edition


http://bit.ly/1Zk4PSr (Havainnekuva englanninkielisen numeron kannesta. Kuva: Tomi Väisänen, taitto: Nasu Mäki-Petäys)

Päätoimittaja Ville-Matias Heikkilä, viznut@skrolli.fi
Asiantuntijatoimittaja Mikko Heinonen, mikkohoo@skrolli.fi, 050 558 09 76