Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry on valinnut uudeksi toiminnanjohtajakseen Thomas Westerbergin. Hän aloittaa uudessa toimessaan tänään ja seuraa tehtävässä Riku Olkkosta, joka siirtyi uusiin tehtäviin toukokuussa 2011.

Thomas Westerberg on kovan luokan peliammattilainen. Hän on toiminut aikaisemmin pelialalla Electronic Arts Finland Oy:n toimitusjohtajana sekä viimeksi Songhi Entertainment Oy:ssä Global Sales Directorina. Ennen pelialalle tuloa Thomas on työskennellyt toimitusjohtajana mm. Coca-Cola Baltic Beverages Ltd:llä sekä BAT Nordic Oy:ssä.

”Olen ollut EA:n edustajana mukana FIGMAn toiminnassa vuosia, joten kun kuulin toiminnanjohtajan tehtävän vapautuvan ilmoitin heti halukkuudestani toimeen. Pelialan ihmiset ovat kuin yhtä suurta perhettä. Uskon ja toivon, että näin tulee olemaan myös jatkossa. Tuon perheen päänä oleminen on vähän samanlaista kuin Kummisetä-elokuvassa”, Westerberg naurahtaa kommentoidessaan uutta tehtäväänsä.

FIGMAn tiedottajana jatkaa Jiri Koivuniemi viestintätoimisto Visionistista. Tiedottajan tehtäviin kuuluvat myös virallisen FIGMA-listan koostaminen ja pelialan kokonaismarkkinoiden raportointi.

FIGMAn hallituksen puheenjohtajana toimii 23.6.2011 alkaen Riku Olkkonen.

Pelialan suurin messutapahtuma Gamescom järjestetään Saksan Kölnissä 17. – 21. elokuuta. Mikäli haluat tavata tässä tiedotteessa mainittuja henkilöitä siellä, ota yhteyttä alla oleviin yhteystietoihin joko ennen tapahtumaa tai tapahtuman aikana. Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta www.gamescom-cologne.com.

FIGMA
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat ALSO, AMO, Electronic Arts, Microsoft, Namco Bandai, Nordic Softsales, Nordisk Film, PAN Vision ja Warner Bros.
FIGMA julkaisee Suomen virallista listaa. Suomen suosituimpien pelien lista julkaistaan kahden viikon välein.

FIGMA julkaisee jäsentensä pelimyyntitilastot kolmen kuukauden välein. Lista ja pelimyyntitilastot löytyvät osoitteesta www.figma.fi.

Lisätietoja internetissä
www.figma.fi

Lisätietoja

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Toiminnanjohtaja Thomas Westerberg
050 – 463 1156
thomas.westerberg@figma.fi

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry
Hallituksen puheenjohtaja Riku Olkkonen
050 – 505 1966
riku.olkkonen@panvision.com

Viestintätoimisto Visionist
Tiedottaja Jiri Koivuniemi
040 – 837 8097
jiri.koivuniemi@visionist.fi