FS22_Recap_Artwork

PAN Vision Finlandin jakelema ja GIANTS Softwaren julkaisema Farming Simulator 22 -maanviljelysimulaatio on pelisarjan menestynein julkaisu tähän asti.

Farming Simulator 22 julkaistiin pyöreät 30 kuukautta sitten marraskuussa 2021. Sen jälkeen peli on laajentunut valtavalla määrällä erilaisia lisäosia ja päivityksiä sekä faniyhteisön tekemillä modeilla. Kaikkiaan pelin virallisia ilmaisia sisältöpäivityksiä on mahtunut kuukausien varrelle kuusi ja varsinaisia pelilaajennuksia kaksi. Kun mukaan lasketaan muut lisäosapaketit, on näitä päivityksiä peliin tullut hulppeat 25 kappaletta.

Virallisten lisäysten ohella peliin on julkaistu valtavat määrät modeja. Nämä fanien tekemät modit on myös tarkistettu toimiviksi ja sen myötä hyväksytty osaksi pelin tarjontaa. Kaikkiaan erilaisia modauksia on yli 6 000 kappaletta, mikä kattaa niin kulkuneuvoja, laitteita kuin muitakin erilaisia fanituunauksia. Ennen kaikkea ModHub-latauskeskuksen latausmäärät kuitenkin yllättävät, sillä näitä modeja on ladattu peliin yhteensä yli 1,6 miljardia kappaletta kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana!

Peli onkin laajentunut ja monipuolistunut ällistyttävällä tavalla sitten julkaisunsa jälkeen. Pelimaailma on saanut valtavasti lisää tekemistä ja sisältöä monissa eri muodoissaan. Sisällön kirjo on palvellut sekä yksin pelaavia virtuaalikyntäjiä että moninpelissä kisailevia pelimaalaisia.

Samalla Farming Simulator 22 on sarjansa menestynein julkaisu. Sitä on myyty vuoden 2021 julkaisun jälkeen yli kuusi miljoonaa kappaletta. Uusille pelaajille paras tapa tutustua tähän suosikkipeliin on sen Premium Edition -versio, joka sisältää peruspelin lisäksi valtavan määrän lisäsisältöä.

Pelin pitkää historiaa ja valtavia lukuja juhlistetaan uudella esittelyvideolla, jonka voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/s-GrTwJOVk0.

Kaikkien aikojen monipuolisin maanviljelysimulaatio sisältää valtavan määrän erilaisia työkoneita ja kulkuneuvoja sekä tähän mennessä kattavimman valikoiman erilaisia viljelykasveja ja kasvatettavia eläimiä. Farming Simulator 22 sisältää myös uudenlaiset pelikartat täynnä tekemistä. Peruspeli sisältää kaksi uutta pelialuetta sekä uusitun Erlengratin vuoristoalueen. Yhdysvaltojen keskilännestä innoituksensa saanut Elmcreek on täynnä avaria peltoja ja aukeita, joihin pelaaja voi perustaa oman maatilansa. Kaikkiaan erilaisia pelikarttoja on Premium-versiossa kuusi erilaista. Virtuaalimaanviljelijät voivat suunnitella ja määrittää monenlaisia ja eri kokoisia peltoja alueelleen niin eurooppalaiseen kuin amerikkalaiseenkin tyyliin.

Farming Simulator 22 ja Farming Simulator 22: Premium Edition ovat saatavilla sekä PlayStation 5-, Xbox Series X|S-, PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc- ja Mac-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 3.

Lisätietoja

www.farming-simulator.com
www.panvision.com
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viO0VKEz3cJK6lih3gQ?e=tDH0Lh (kuvia)

PAN Vision

PAN Vision on johtava interaktiivisen viihteen jakelija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Päätoimialana ovat pelit. PAN Vision edustaa useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.panvision.com.