MONOPOLY

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft on tuonut myyntiin ikonisen MONOPOLY-lautapelin uudenlaisen digipainoksen.

MONOPOLY on yksi kaikkien aikojen suosituimmista lautapeleistä. Se on viihdyttänyt pelaajia vuosikymmenestä ja maasta toiseen kerta toisensa jälkeen. Pelivalmistaja Hasbrolta lisensoitu MONOPOLY-videopeli tuo tämän rakastetun pöytäpeliklassikon koettavaksi myös virtuaalimuodossa. Sen ansiosta onnistuvat verkkopelisessiot myös muualla asuvien kanssa!

Miljoonien pelaajien rakastamassa lautapelissä tutustutaan kiinteistöbisneksen maailmaan ja pyritään kasvattamaan omaa omaisuutta vuokraa perimällä. Kun kaikilla pelaajilla on samat ajatukset varallisuuden kartuttamisesta, alkaa kilpajuoksu itsensä rikastuttamisesta ja muiden köyhdyttämisestä, hauskalla tavalla tietenkin.

MONOPOLYn digiversio on ehostettu upealla grafiikalla ja sujuvalla pelattavuudella, joka tuo lautapelimäisyyden osaksi kolmiulotteista pelikaupunkia. Kun pelaajan pelinappula liikkuu ympäri kaupunkia, voi huomata sen elävät yksityiskohdat aina säävaihteluista kaupungin liikehdintään. Lisäksi kaupungissa on kaikenlaisia piiloja ja kätköjä, ja jopa herra Monopoly itse saattaa olla piilossa näkyvällä paikalla.

Modernista ulkoasusta huolimatta pelin runko ja säännöt kunnioittavat perinteitä ja näin tarjoavat ajattoman, klassisen pelikokemuksen. Pelistä voi yksinpelin ohella nauttia jopa kuuden pelaajan porukalla sekä paikallisesti että verkkopelinä. Paikallisesti peliä voi pelata vaikkapa yhdellä ohjaimella tai vaihtoehtoisesti useammalle ohjaimelle hallintaa jakaen.

Peruspelin lisäksi pelinappuloiden ja noppien ulkoasua voi vaihtaa. Myös sääntöjä voi muokata monella eri tavalla vastaamaan omia pelitottumuksia tai luomaan kokonaan uusia sellaisia. Mikäli perussäännöillä pelattava peli tuntuu liian pitkältä, voi peliä nopeuttaa ja lyhentää pelaamalla vaikkapa erän pikapeliä tai hyödyntämällä nopeusnoppien tilaa, jolloin pelaajat liikkuvat laudalla vikkelämmin. Monet eri sääntövaihtoehdot elävöittävät peliä monipuolisesti ja tuovat siihen hauskaa vaihtelua.

Pelin julkaisuvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/mkAcX4Lw7Is.

MONOPOLY on nyt saatavilla sekä Xbox One-, Xbox Series X/S-, PlayStation 4-, PlayStation 5- ja Nintendo Switch -pelikonsoleille että pc-tietokoneille Ubisoft Storen, Epic Games Storen ja Steamin kautta. Lisäksi peli on saatavilla Ubisoft+ -pelipalvelusta.

Lisätietoja

www.ubisoft.com/en-gb/game/monopoly/monopoly
https://1drv.ms/f/s!Avh8gGYzxU_vioZYRfJTLkmHU7MoXw?e=Ab0iWi (kuvia)

Ubisoft

Ubisoft on maailmojen luoja, joka on sitoutunut rikastuttamaan pelaajien elämää alkuperäisillä ja ikimuistoisilla viihdekokemuksilla. Ubisoftin maailmanlaajuiset kehitystiimit luovat ja kehittävät monipuolisia pelejä, joihin kuuluvat muun muassa Assassin’s Creed, Brawlhalla, For Honor, Far Cry, Tom Clancy’s Ghost Recon, Just Dance, Rabbids, Tom Clancy’s Rainbow Six, The Crew ja Tom Clancy’s The Division. Ubisoft Connectin kautta pelaajat voivat nauttia palveluiden ekosysteemistä parantaakseen pelikokemuksiaan, saadakseen palkintoja ja pitääkseen yhteyttä ystäviin eri alustoilla. Ubisoft+ -tilauspalvelun avulla pelaajat pääsevät käsiksi jatkuvasti kasvavaan pelivalikoimaan, joka sisältää yli 100 Ubisoftin peliä ja niiden lisäosaa. Tilivuotena 2022–2023 Ubisoftin myynti oli 1 739 miljoonaa euroa. Lisätietoja on osoitteessa www.ubisoftgroup.com.