Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft (www.ubi.com) esitteli tuttuun tapaan viime yönä E3-pelitapahtumassa valtavan määrän uusia pelejä ja jo julkistettujen pelien uudistuksia moneen makuun.

Siinä missä osa peleistä keskittyi intensiivisiin yksinpelikokemuksiin, myös elektronisen urheilun ja moninpelipuolen painotus oli merkittävä. Myös näiden kahden ääripään välistä aluetta katettiin peleillä, jotka tarjoavat sekä yksinpelisisältöä että vähemmän kilpailullista moninpelattavaa tarjontaa.

Trials Rising

Ubisoft julkisti viime yönä E3-pelimessuilla Suomessa tehdyn Trials Rising -moottoripyöräpelin kovalla ryminällä, kun RedLynx-studion luova johtaja Antti Ilvessuo rynnisti mopollaan lavalle ja hajotti puhujakorokkeen. Trials Rising vie pelaajat suosituissa moottoripyörähaasteissa matkalle ympäri maailmaa kokeilemaan taitojaan mitä hullunkurisimmilla radoilla. Koska mikä tahansa paikka ei kelpaa mestaruushaasteisiin, mukana on legendaarisia paikkoja, kuten Kinan muuri ja Eiffel-torni. Sokerina pohjalla mukana on myös täysin uusi kahden pelaajan tandem-pelitila.

Trials Rising julkaistaan sekä PlayStation 4- , Xbox One- ja Nintendo Switch -pelikonsoleille että pc-tietokoneille helmikuussa 2019.

Assassin’s Creed Odyssey

Assassin’s Creed Odyssey syöksee pelaajat muinaiseen Kreikkaan suosittujen assassiinien pariin. Tällä kertaa äärimmäisen suosittu pelisarja kuljettaa toimintavetoista tarinankerrontaa kohti roolipelien monipuolisuutta ja antaa pelaajille entistä enemmän valinnanvaraa. Uusi keskustelujärjestelmä, kahden pelihahmon valinta sekä Spartan ja Ateenan väliset taistelut ovat keskeisiä osia myös meritaisteluita yhdistävässä eeppisessä tarinassa. Historiallisesti keskeiset hahmot ja myytit ovat vahvasti mukana läsnä Kreikan menneisyyttä sivuavassa pelikokonaisuudessa.

Assassin’s Creed Odyssey julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 5. lokakuuta 2018.

Starlink: Battle for Atlas

Starlink: Battle for Atlas tuo koettavaksi avoimen pelimaailman avaruussaagan yhdistämällä ainutlaatuiseen peliohjaimeen modulaarisia leluosia. Nämä mallintuvat pelissä nähtävinä lisäosina ja yhdistävät näin pelimaailman upeasti osaksi oikeaa maailmaa. Erilaisia osia yhdistämällä syntyy myös pelissä eriliaisia yhdistelmiä aina piloteista monipuolisiin asepaketteiihin asti. Pelin aloituspaketti sisältää pelin lisäksi avaruusaluksen, pilotin, peliohjaimen perusversion, valikoiman aseita ja julisteen. Monipuolinen hahmokatras täydentää upeaa Star Fox -universumia.

Starlink: Battle for Atlas julkaistaan Nintendo Switch-, PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille 16. lokakuuta 2018.

Skulls and Bones

Merirosvolipun alla pääsee riehumaan ja sotimaan, kun Skulls and Bones tuo pelätyt merten ruhtinaat Intian valtamerille ottamaan yhteen toistensa kanssa. Pelaajien keskinäisiä kahakoita sekä pelimaailman kanssa yhteenottoja on luvassa roppakaupalla, sillä Skull & Bones on ainutlaatuinen yhdistelmä merenkäyntiä ja sotimista, taisteluita ja matkustamista sekä tietenkin voimakkaita liittolaissuhteita. Pelin betatestiin voikin jo rekisteröityä sen kotisivuilla osoitteessa www.skullandbonesgame.com./register.

Skulls and Bones julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille vuoden 2019 aikana.

Mario + Rabbids Kingdom Battle Donkey Kong Adventure

Ubisoftin ja Nintendon ainutlaatuinen yhteistyö jatkuu Donkey Kong Adventure -lisäosalla. Se laajentaa viime vuonna julkaistua Mario + Rabbids Kingdom Battle -strategiapeliä hauskalla tavalla. Ikoninen Donkey Kong -hahmo tulee pelattavaksi sankariksi omassa seikkailussaan, jossa nähdään uuden tarinan lisäksi myös joukko uusia vihollisia ja yllättäviä salaisuuksia.

Donkey Kong Adventure -lisäosa julkaistaan Nintendo Switch -pelikonsolille 26. kesäkuuta 2018.

For Honor Marching Fire

Verkkopelien harvinaisemmasta lähitaistelupuolesta vastaava For Honor -taistelupeli marssittaa kentälle Marching Fire -lisäosan. Se tuo tukkukaupalla lisää pelattavaa sekä ison kaartin uusia hahmoja eri ominaisuuksineen. Uutena tahona nähdään itämainen Wu Lin -ryhmittymä, joka tuo taisteluihin mukana aimo annoksen aasialaista eksotiikkaa. Uuden ryhmittymän mukana on myös neljä kiinalaista soturiluokkaa pelattavana. Uusi 4 vastaan 4 -pelitila laajentaa taisteluita taktisella mittarilla ja laajemmat yksin- ja yhteistyöpelipuolet tarjoavat lisää tekemistä pelaajien välisten taisteluiden oheen.

For Honor Marching Fire julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 16. lokakuuta 2018.

The Crew 2

Kesäkuun lopulla julkaistava avoimen pelimaailman ajopeli The Crew 2 aloittaa avoimen beetatestin. Yhdysvaltojen kaupunkien kadut, maaseutujen avoimet tiet, laajat vesistöt ja sininen taivas ovat valloitettavissa The Crew 2 -ajopelin valtavalla ajoneuvokavalkadilla juhannusviikolla. Lukemattomat erilaiset autot, moottoripyörät, lentokoneet ja veneet tarjoavat mahdollisuuden vauhdikkaaseen kisailuun ennenaikaisesti beetatestin parissa. 21.-25. kesäkuuta käynnissä oleva testivaihe antaa pelaajien tutustua pelin kisoihin ja pelitiloihin yksin tai kaverien kanssa kimpassa.

The Crew 2 julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 29. kesäkuuta 2018.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege

Äärimmäisen suosittu moninpeli ja esports-lajinakin tunnettu Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on ylittänyt 35 miljoonan pelaajan rajapyykin. Kolmatta pelivuottaan juhlistava taktinen ja tiimivetoinen räiskintäpeli saa merkkipaalun kunniaksi Another Mindset -nimisen dokumenttielokuvan, jossa kuvataan pelin menestystä ja sen aktiivipelaajia kiinnostavasta kulmasta. Rainbow Six Siege sai myös vastikään uuden Para Bellum -lisäosan, joka esitteli sekä uuden pelikartan ja kaksi uutta hahmoluokkaa.

Another Mindset -dokumentti saa ensi-illan Six Major -pelitapahtumassa Pariisissa elokuussa 2018.

Beyond Good and Evil 2

Ubisoft ja HITRECORD julkistivat tiedon ainutlaatuisesta yhteistyöstä Beyond Good and Evil 2 -pelin tiimoilta. Pelisajan faneja ja luovia kykyjä haastetaan osallistumaan peliaiheiseen suunnittelukisaan ja näyttämään kyntensä ainutlaatuisen pelimaailman osalta mitä villeimmillä tavoilla. Space Monkey -ohjelmasta kiinnostuneet taiteelliset sielut voivat suunnata osoitteeseen www.hitrecord.org/bgegame, josta löytyy lisätietoja paitsi itse pelistä, myös siihen liittyvästä suunittelukisasta.

Beyond Good and Evil 2 -toimintaspektaakkelin julkaisupäivä ja pelialustat julkistetaan myöhempänä ajankohtana.

Kaikista yllä mainituista peleistä löytyy lisätietoja osoitteessa www.ubisoft.com/fi-FI/.

Kaikki E3-pelitapahtumassa näytetyt esittelyvideot ovat katsovissa osoitteessa www.youtube.com/ubisoft/videos.

Ubisoftin blogi osoitteessa http://blog.ubi.com/ kertoo myös paljon taustatietoa tulevista pelinimikkeistä.

Alla olevalta lehdistösivustolta on ladattavissa pelien kuvia ja videoita:

Sivusto: www.ubisoft-press.com
Käyttäjätunnus: ubisoft_nordic
Salasana: E32018