Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft tuo tuttuun tanssipelaamiseen mukaan ensimmäistä kertaa suomalaisyhtyeen ja virtuaalilasit.
Niin Suomessa kuin ulkomaillakin arvostettu The Rasmus on ensimmäinen virallisesti mukana oleva suomalaisyhtye suositun tanssipelisarjan 15-vuotisessa historiassa. Suomalaisittain tämä on upea saavutus, sillä perinteisesti pelissä mukana olevat artistit ovat usein amerikkalaisia tai kotoisin muista isoista maista, jolloin tie kansainväliseen suosioon on jo kielialueen takia helpompi. The Rasmukselta mukana on kestohitti In The Shadows, joka oli julkaisuaikana monissa maissa jopa listaykkösenä.
”Siistiä olla mukana Just Dance -pelissä, jonka kautta In The Shadows -kappale voi löytää taas uusien sukupolvien luo”, The Rasmus kommentoi.
Just Dance 2025 Edition -tanssipelissä on kaikkiaan mukana 40 uutta musiikkikappaletta. Erityistä yhteistyötä pelisarja on tehnyt palkitun popmusiikki-ikoni Ariana Granden kanssa. Hän on mukana pelissä peräti viidellä eri kappaleella. Mukana häneltä ovat suosikkihitit, kuten yes, and? ja One Last Time. Lisäksi Ubisoft on tehnyt yhteistyötä Galantis-artistin kanssa, joka on mukana kappaleella BANG BANG! (My Neurodivergent Anthem). Tämä yhteistyö perustuu neurodiversiteetin tutkimiseen ja ADHD-tietoisuuden esilletuontiin.
Nauttipa pelistä yksin tai jopa kuuden pelaajan kesken paikallisessa moninpelissä, tanssikoreografioista löytyy vaikeustasoja helposta haastavaan. Pelissä onkin entistä enemmän säätövaraa sopivan vaikeustason löytämiseen. Haastetilan lisäksi pelistä löytyy myös kuntoiluun sopiva pelitila, joka saa sykkeen nousemaan ja samalla arvioi pelaajan kalorien kulutusta.
Pelin kappalelista on kattava ja monipuolinen, sisältäen hittejä niin nuoremmille kuin vanhemmillekin pelaajille. Toisin sanoen tanssittavaa riittää kaikenikäisille. Koko kappalelistan voi tarkistaa osoitteesta www.ubisoft.com/en-gb/game/just-dance/2025. Tämän lisäksi pelin ostaja saa kuukauden käyttöoikeuden Just Dance+ -tilauspalveluun, josta löytyy valtava määrä tanssittavia kappaleita pelisarjan historiasta.
Just Dance 2025 Edition tarjoaa myös uusia tapoja pelaajan musiikkikirjaston laajentamiseen ja järjestelyyn. Nyt kappaleet on järjestelty teemoittain omiksi musiikkipaketeikseen, joita voidaan tanssia joko verkossa suoraan tai ladata paikallisesti pelattavaksi ilman verkkoyhteyttä. Kuuden musiikin kappalepaketteja voi myös ostaa lisää pelin omasta kauppapaikasta, mikäli haluaa laajentaa omaa kappalevalikoimaansa.
Just Dance VR: Welcome to Dancity
Pelikonsoliversion lisäksi samaan aikaan on nyt julkaistu Just Dance VR: Welcome to Dancity -tanssikokemus. Se tuo pelisarjan ensimmäistä kertaa virtuaalilaseille ja tuo pelisarjan 360 asteen virtuaalitodellisuuteen. Se tuo mukaan lisätyn kolmiulotteisuuden tunteen. Samalla se pisteyttää tanssiliikkeitä eri tavalla. Virtuaalilasien ansiosta pelikokemus tuntuu täysin pelaajan ympäröivältä äänen ja musiikin yhdistävältä kokemukselta, jossa tanssija on omassa digitaalitodellisuudessaan.
Peliin sisältyy sosiaalinen verkkoaula Dancity, jossa voi viettää aikaa jopa 18 pelaajan kesken elehtien ja kommunikoiden. Tämän lisäksi pelaajat voivat kokoontua jopa kuuden pelaajan tanssiasuntoihin sekä tanssimaan että pelaamaan virtuaalista koripalloa ja elehtimään valotikuin. Eleet ja äänikeskustelut vievät virtuaaliolemisen uudelle tasolle.
Pelaajat voivat hyödyntää virtuaalitodellisuudessa erilaisia avatar-hahmokokonaisuuksia ja muokata näitä eri tavoin, kuten muokkaamalla kehoa, ilmeitä, hiuksia ja asuja. Pelissä edistyminen myös palkitaan kosmeettisilla räätälöintivaihtoehdoilla. Just Dance VR: Welcome to Dancityn kappalelista koostuu 26 eri biisistä tunnetuilta artisteilta. Näitä ovat muun muassa Queenin “Don’t Stop Me Now”, Selena Gomezin “Bad Liar”, Nicki Minajn “Starships”, Ellie Gouldingin “Lights”, Carly Rae Jepsenin “Call Me Maybe”, Fergie Ft. Q-tip & GoonRockin “A Little Party Never Killed Nobody (All We Got)” ja Lele Pons ft. Susan Diaz & Victor Cardenasin “Volar”.
Just Dance 2025 Edition -tanssipelin In The Shadows -teemaisen esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/lmQW-KId8-s. Pelin uuden julkaisuvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/xmmHwR1B0_g. Just Dance VR -pelin julkaisuvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/Y7a26g27Ga4.
Just Dance 2025 Edition on nyt saatavana Nintendo Switch-, PlayStation 5- ja Xbox Series X|S -pelikonsoleille. Just Dance VR: Welcome to Dancity on saatavana Meta Quest 2-, Meta Quest 3-, Meta Quest 3S- ja Meta Quest Pro -virtuaalilaseille. Pelien ikäraja on PEGI 3.
Lisätietoja
www.ubisoft.com/en-gb/game/just-dance/2025
www.ubisoft.com/en-gb/game/just-dance/vr
https://1drv.ms/f/s!Avh8gGYzxU_viopxveNQts4nwLb1aQ?e=tljA1G (Just Dance 2025 Edition -kuvia)
https://1drv.ms/f/s!Avh8gGYzxU_vioZTLGE3pMS90ERfrQ?e=KlAaiR (Just Dance VR -kuvia)
Ubisoft
Ubisoft on maailmojen luoja, joka on sitoutunut rikastuttamaan pelaajien elämää alkuperäisillä ja ikimuistoisilla viihdekokemuksilla. Ubisoftin maailmanlaajuiset kehitystiimit luovat ja kehittävät monipuolisia pelejä, joihin kuuluvat muun muassa Assassin’s Creed, Brawlhalla, For Honor, Far Cry, Tom Clancy’s Ghost Recon, Just Dance, Rabbids, Tom Clancy’s Rainbow Six, The Crew ja Tom Clancy’s The Division. Ubisoft Connectin kautta pelaajat voivat nauttia palveluiden ekosysteemistä parantaakseen pelikokemuksiaan, saadakseen palkintoja ja pitääkseen yhteyttä ystäviin eri alustoilla. Ubisoft+ -tilauspalvelun avulla pelaajat pääsevät käsiksi jatkuvasti kasvavaan pelivalikoimaan, joka sisältää yli 100 Ubisoftin peliä ja niiden lisäosaa. Tilivuotena 2022–2023 Ubisoftin myynti oli 1 739 miljoonaa euroa. Lisätietoja on osoitteessa www.ubisoftgroup.com.