TCM_S5

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft julkisti The Crew Motorfest -ajopelin toisen pelivuoden suunnitelmansa.

Ensimmäisen pelivuoden päättymistä juhlistetaan pelin tähän asti isoimmalla päivityksellä. Sen myötä ajokokemus tuntuu uudelta ja raikkaalta lukemattomien ajokilometrien jälkeenkin. Toinen pelivuosi ja sen myötä pelin viides ajokausi alkaa 6. marraskuuta.

Juhlallisuuksien aikana The Crew 2- ja The Crew Motorfest -pelit ovat erikoistarjouksessa verkkokaupoissa. Esimerkiksi The Crew 2 -ajopelin saa rajoitetun ajan aikana halvimmillaan vain yhden euron hintaan. Vastaavasti The Crew Motorfest on myynnissä jopa 70 prosentin alennushintaan.

The Crew Motorfest -pelaajat voivat 6. marraskuuta alkaen tutustua Mauin saareen ilmaiseksi. Luvassa on yli sata neliökilometriä ajettavaa maastoa niin teillä kuin niiden ulkopuolellakin. Tämä vastaa noin puolta Oahun saaren pinta-alasta. Saarelta toiselle liikkuminen on saumaton kokemus, sillä Mauin saarelle pääsee kulkemaan sekä ilma- ja meriteitse että uuden sillan kautta tietä pitkin vailla mitään latausruutuja. Mauin uusi leikkikenttä on suunniteltu tuomaan esiin erilaisia kulttuureita, jotka muodostavat Mauin ympäristön yhdistäen toisiinsa sekä Havaijin perinteitä että nykyaikaa.

Virtuaalikuljettajat pääsevät kokemaan myös Hanan ympäristöt, jossa nähdään reheviä bambumetsiä, lumoavia vesiputouksia ja kapeita siltoja. Nämä kaikki tuovat eloon Mauin luonnonkauniin ympäristön. Lisäksi koettavana ovat Kaihalulu-rannan punaisena hehkuvat hiekat ja Haleakalān legendaarinen luonnonpuisto. Kokonaisuuden viimeistelee saaren sydän Kahului, jossa nähtävänä ovat kaupungin vilkas keskus, vaikutuksen tekevä satama-alue ja eläväiset lähiöt. Maui kutsuukin ajajia tutustumaan ainutlaatuiseen ympäristöönsä monin eri tavoin.

Pelin viides kausi on ensimmäinen toisen pelivuoden kolmesta pelikaudesta. Näistä jokainen tuo roppakaupalla lisäsisältöä pelin avaraan maailmaan, kuten uusia kisamuotoja, ajoneuvoja ja tapahtumia. Ensimmäisenä vuorossa on paluun tekevä Made in Japan -kisakokonaisuus, jonka toinen osa tuo uudet neonhohtoiset kisat sekä Japani-teemaiset tapahtumat ja kisapaikat. Samalla ajofestivaaleille on saapunut uusia katuajojoukkoja, joilla on aikomuksena ottaa kadut haltuunsa ja haastaa pelaaja tämän omalla kotikentällä.

Päätapahtumien jälkeen on vuorossa Rivals Race -tila ja armottomat erikoishaasteet, kuten yksi yhtä vastaan -mittelöt ympäri saarta. Tämä kaikki on vasta alkua tuleville juhlallisuuksille, jotka vievät autoilukulttuurin kisailun, tuunailun, keräily ja tunnelmoinnin aivan uudelle tasolle.

Toisen pelivuoden päivitys tuo mukanaan korkeatasoista lisäsisältöä myös yksinpeliin. Uutta ovat muun muassa takaa-ajotehtäviä uudistavat The Chase Squad -tehtävät, joissa syvennytään monenlaisiin adrenaliinipitoisiin ajohaasteisiin. Vihollisten kannoilta karistamiseen keinot ovat monet, mutta vauhdin ollessa kova vaaditaan ajajalta nopeita reaktioita ja rautaisia hermoja. Mukana on myös ranskalaisartisti Carpenter Brutilta ainutlaatuinen kappale, joka tuo tunnelmaa yöllisiin jahtauksiin. Sävellys tuo omaa syvyyttään sykettä nostattavaan ajamiseen Oahun ja Mauin saarilla. Pelin digitaalinen ääniraita tulee saataville suoratoistoon syksyn aikana.

The Chase Squad -pelimuoto sisältyy pelin toisen pelivuoden kausikortin tarjontaan, joka tulee myyntiin 6. marraskuuta. Lisäksi The Chase Squad -laajennus sisältyy pelin samana päivänä julkaistaviin Gold- ja Ultimate-versioihin. Lisäksi kausikortti sisältää 20 uutta ajoneuvoa, joista yhdeksän saapuu käyttöön heti julkaisun myötä. Loput 11 ajoneuvoa tulevat saataville kuukausittaisina lisäyksinä vuoden aikana.

Uuden kauden julkistusvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/Nij-T01zQzk.

The Crew Motorfest on suositun ajopelisarjan uusin, monipuolisin ja kattavin kokemus. Se vie pelaajan Havaijin saariryhmään, jota pelaaja pääsee tutkimaan peräti 600 eri ajoneuvon voimin. Pelissä on autoilun ja autojen ohella kyse myös ihmisistä. Pelin tekemiseen ovatkin osallistuneet monenlaiset autokulttuurin harrastajat aina tuunaajista ja ammattilaiskuljettajista erilaisiin sisällöntuottajiin.

The Crew Motorfest on saatavana sekä PlayStation 5-, PlayStation 4-, Xbox Series X- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pc-versio on saatavana myös Ubisoft+ -pelipalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 12.

Lisätietoja

www.ubisoft.com/en-gb/game/the-crew/motorfest
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viOVaL1L5RHJ6a-FkEg?e=qKHcJ6 (kuvia)

Ubisoft

Ubisoft on maailmojen luoja, joka on sitoutunut rikastuttamaan pelaajien elämää alkuperäisillä ja ikimuistoisilla viihdekokemuksilla. Ubisoftin maailmanlaajuiset kehitystiimit luovat ja kehittävät monipuolisia pelejä, joihin kuuluvat muun muassa Assassin’s Creed, Brawlhalla, For Honor, Far Cry, Tom Clancy’s Ghost Recon, Just Dance, Rabbids, Tom Clancy’s Rainbow Six, The Crew ja Tom Clancy’s The Division. Ubisoft Connectin kautta pelaajat voivat nauttia palveluiden ekosysteemistä parantaakseen pelikokemuksiaan, saadakseen palkintoja ja pitääkseen yhteyttä ystäviin eri alustoilla. Ubisoft+ -tilauspalvelun avulla pelaajat pääsevät käsiksi jatkuvasti kasvavaan pelivalikoimaan, joka sisältää yli 100 Ubisoftin peliä ja niiden lisäosaa. Tilivuotena 2022–2023 Ubisoftin myynti oli 1 739 miljoonaa euroa. Lisätietoja on osoitteessa www.ubisoftgroup.com.