SkullAndBones

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft tarjoaa lisää pelattavaa ja uusia mahdollisuuksia avoimen maailman Skull and Bones -pelikokemuksessa.

Skull and Bones on paitsi peli laivataisteluista ja merirosvoelämästä, myös alati kehittyvä palvelupeli, joka tarjoaa uusia haasteita ja lisää pelattavaa pelikaudesta toiseen. Ensimmäisen pelikauden pian päättyessä on aika suunnata katse tulevaan ja katsoa, mitä kaikkea horisontissa siintääkään virtuaalipiraatille.

Yksi keskeisistä uudistuksista toiselle kaudelle on valmistustoimintojen nopeuttaminen, joka onkin yksi tärkeistä tavoista rosvopäällikön uran kehittämisessä. Samalla osa loppupelin toistettavista toiminnoista on automatisoitavissa, mikä osaltaan tekee pelaamisesta aiempaa sulavampaa. Myös pikamatkustustoiminto on kokenut kohennuksen ja on nyt aiempaa vapaammin käytettävissä.

Toinen kausi tarjoaa tietenkin myös uusia kokemuksia sisällön puolesta. Uutena vihollisuhkana nähdään Hubacin kaksoset, jotka uhkaavat kaikenlaisia salakuljetustoimintoja uusin tavoin. Erityisesti kaksosten kohteena ovat tuotantorakennukset, joten pelaajalta edellytetäänkin oman aseman puolustamista ja vastatoimia. Oman rikosimperiumin toimintoja vahvistamalla ja näitä vihollisilta suojelemalla on mahdollisuus nousta jopa uuteen kukoistukseen. Luvassa on myös uusia päivityksiä ja palveluita pelaajan hyödynnettäväksi. Samalla kuitenkin pelimaailmassa nähdään hintamuutoksia, jotka osaltaan vaikuttavat koko talouteen.

Uuden kauden myötä pelaajan laivastonhallinta laajenee aiempaa monipuolisemmaksi. Tämän ansiosta pelaaja voi automatisoida monia toimintoja sekä hallita laivastonsa aluksia. Esimerkiksi omille laivoille voi antaa tehtäviä suoritettavaksi ja näistä saa myös riskiarvion sen mukaan, miten vaarallista suorittaminen on.

Lisäksi pelaaja voi varustaa laivansa uusin päivityksin ja ansaita sille uusia erikoisominaisuuksia. Laivan päivittäminen ei tietenkään ole ilmaista, joten tämä vaatii sekä raakamateriaaleja ja hopeaa tai Pieces of Eight -osia. Alusta voidaan päivittää monin eri ominaisuuksin, kuten paremmalla kestokyvyllä, suuremmalla nopeudella ja isommalla tavaratilalla. Mitä pidemmälle alustaan päivittää, sitä vaikeammaksi sen kehittäminen seuraavalle tasolle muuttuu.

Uusi Helm Lease -toiminto antaa pelaajalle mahdollisuuden laajentaa yritystoimintaansa erilaisten tuotantolaitosten voimin. Koska eri laitokset tuottavat erilaisia tuotteita, näiden välillä vaihtelu vaikuttaa pelaajan rosvoimperiumin tulovirtoihin. Eri tuotteiden kysynnän ja tarjonnan vaihtelut vaikuttavat myös tuotteista maksettuihin hintoihin. Lisäksi palveluilla on alueellisia eroja, joten neuvokas pelaa voi tienata hyvin erilaisia mahdollisuuksia monipuolisesti hyödyntäen.

Eikä unohtaa tule uusia pelimuotoja, jotka tarjoavat reilusti lisää tekemistä entisten tehtävätyyppien rinnalle. Esimeriksi Buyout-pelitilassa erityisesti sooloilevat pelaajat voivat onnistua lahjomaan tuotantolaitoksen omistuksen itselleen. Vastapalvelukseksi tästä pelaajalta odotetaan tiettyjä tuotteita tai materiaaleja, joihin lahjottavat viranomaiset tyytyvät.

Myös laitosten puolustustehtävät tarjoavat uutta tekemistä erilaisten suojelutaisteluiden muodossa. Nämä koostuvat aalloittain koostuvista hyökkäyksistä, joita vastaan pelaajan pitää kyetä taistelemaan ja näin suojelemaan kohdetta. Onnistumisesta palkitaan rahalla ja muilla eduilla, kun taas epäonnistumisen myötä laitos joudutaan korjaamaan ja tämän aikana se on kykenemätön tuottamaan tuotteita.

Peli on myös koepelattavissa ilmaiseksi 30.5.-6.6. välisen ajan, jonka aikana pelaajat voivat tutustua merirosvoelämyksen pariin rauhassa ja täysin maksutta. Mikäli pelaaja päättää tämän jälkeen ostaa pelin itselleen, ilmaisjakson aikana suoritetut tehtävät ja muut edistysaskeleet säilyvät pelaajatilin mukana eikä peliä tarvitse aloittaa alusta. Pelin voi ostaa itselleen rajatun ajan puoleen hintaan. Lisätietoja ilmaisjaksosta löytyy osoitteesta https://www.ubisoft.com/en-gb/game/skull-and-bones/free-weekend.

Pelin toisen kauden tarinallisen esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/W8mjbgIwj-c.

Skull and Bones on massiivinen avoimen maailman moninpeli, joka nivoutuu legendaaristen merirosvojen upeiden laivojen, elämää suurempien hahmojen ja näiden välisten kahakoiden maailmaan. Pelissä yhdistyvät toisiinsa kiehtovat meriseikkailut, upeat yhteenotot ja selviytymispelien piirteet merellisellä teemalla. Peli tukee alustojen välistä ristiinpelaamista pelikonsoleilla ja tietokoneilla, mikä mahdollistaa hullaannuttavan ja rajoja rikkovan kokemuksen peleissä vain harvoin nähdyllä teemalla.

Skull and Bones on nyt saatavana sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Tietokoneversiot ovat saatavana Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikoissa. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Lisätietoja

www.ubisoft.com/fi-fi/game/skull-and-bones
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viLA0apcK-5wPrPRz-w?e=cmnH2p (kuvia)

Ubisoft

Ubisoft on maailmojen luoja, joka on sitoutunut rikastuttamaan pelaajien elämää alkuperäisillä ja ikimuistoisilla viihdekokemuksilla. Ubisoftin maailmanlaajuiset kehitystiimit luovat ja kehittävät monipuolisia pelejä, joihin kuuluvat muun muassa Assassin’s Creed, Brawlhalla, For Honor, Far Cry, Tom Clancy’s Ghost Recon, Just Dance, Rabbids, Tom Clancy’s Rainbow Six, The Crew ja Tom Clancy’s The Division. Ubisoft Connectin kautta pelaajat voivat nauttia palveluiden ekosysteemistä parantaakseen pelikokemuksiaan, saadakseen palkintoja ja pitääkseen yhteyttä ystäviin eri alustoilla. Ubisoft+ -tilauspalvelun avulla pelaajat pääsevät käsiksi jatkuvasti kasvavaan pelivalikoimaan, joka sisältää yli 100 Ubisoftin peliä ja niiden lisäosaa. Tilivuotena 2022–2023 Ubisoftin myynti oli 1 739 miljoonaa euroa. Lisätietoja on osoitteessa www.ubisoftgroup.com.