DD2

PAN Vision Finlandin jakelemasta ja Capcomin julkaisema Dragon’s Dogma II -toimintapeli vie pelaajat upeaan fantasiamaailmaan täynnä vaikuttavia hirviöitä.

Alkuperäinen Dragon’s Dogma oli yhdistelmä roolipelimäistä pelattavuutta, fantasiamaailmaan sijoittuvaa tarinankerrontaa ja jännittäviä taisteluita. Rakastetulle pelille onkin odotettu jatkoa kuumeisesti, jota on luvassa Dragon’s Dogma II -toimintaseikkailun myötä.

Keskiaikaishenkiseen tyyliin loihdittu fantasiamaailma on vaarallinen paikka, eikä sen vaarojen kohtaamiseen kelpaa tavallinen rahvas vailla rohkeutta, aseita ja voimia. Dragon’s Dogma II kertoo tarinan sankarista, joka nousee tavallisen kuolevaisen yläpuolelle sisun, urheuden ja ainutlaatuisen kyvykkyytensä ansiosta. Samalla peli kertoo kiehtovan tarinan lohikäärmeistä perinteisiin nojaavan yksinpelikokemuksen voimalla.

Roolipelimäistä kasvukertomusta siivittävät jännittävät ja intensiiviset toimintakohtaukset sekä kohtaamiset muiden asukkaiden kanssa. Mysteerinomainen tarina vie pelaajan seikkailuntäyteiselle matkalle läpi näyttävien ympäristöjen ja hurjiin yhteenottoihin myyttisten olentojen kanssa. Voimien kasvaessa hahmo monipuolistuu, mutta samalla myös kohtaamisten vaarallisuus tarjoaa uusia haasteita ratkottavaksi.

Henkeäsalpaavan upea pelimaailma sekä kehittyneen tekoälyn ja upean fysiikkamoottorin täydentämä maailma tarjoaa pelaajalleen eläväisen kokemuksen täynnä vaikuttavia hetkiä ja hengästyttäviä yksityiskohtia.

Pelin ensimmäisen esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/pjULWeVr_l4.

Dragon’s Dogma II:n julkaisuaika vahvistetaan myöhemmin. Peli julkaistaan sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S- pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Lisätietoja

www.dragonsdogma.com/2/en-uk/
www.panvision.com
https://1drv.ms/f/s!Avh8gGYzxU_viZI2Ui2-1feC_vk_mw?e=V7PDVO (kuvia)

PAN Vision

PAN Vision on johtava interaktiivisen viihteen jakelija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Päätoimialana ovat pelit. PAN Vision edustaa useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.panvision.com.