Sonyn ilmoitus uusien PlayStation-levyjulkaisujen lopettamisesta parin vuoden päästä on herättänyt huolestunutta keskustelua fyysisten pelien ja suomalaisen pelimarkkinan tulevaisuudesta. Kirjoitin aiheesta omia mietteitäni.
Mielestäni on erikoista, että pelibisnes on näinkin pitkään tukenut fyysistä pelimyyntiä. Videopelit on kuitenkin ainoa viihdemuoto, joka on natiivisti digitaalinen. Ne ovat jo sisällöltäänkin digitaalisia. Leffat, musiikki ja kirjat ovat kuitenkin perinteisesti olleet ensin analogisia.
Mobiilipeleissä digimyynti on ollut arkipäivää iät ja ajat eikä asiaa ole pohdittu sen enempää. Niissä muutosvastarintaa ei ole, koska fyysistä myyntiä ei ole koskaan samalla tavalla ollut olemassa, vaan on keskitytty digimyyntiin eri tavoin.
Digitalisoituminen on hyvä asia kuluttajille ja pelintekijöille. Vaikka se voi aluksi tavallaan maksaa enemmän kuluttajille, niin saatavuus paranee, digipelien käyttäminen on sujuvampaa ja suorempi digireitti laskee hintoja ennen pitkää. Kuluttajat lopulta määräävät mikä on ”oikein”. Ja näinhän ovat jo nyt määränneet, koska alustasta ja laskijasta riippuen 80-100 % pelimyynnistä on jo digimyyntiä.
Se mitä tapahtuu alan ammattilaisten keskuudessa onkin sitten toinen juttu. Mitä keskittyneempää ja kansainvälisempää myyminen on, sitä vähemmän paikallisia työpaikkoja, tapoja ja kulttuureja ajatellaan saati tuetaan. Kun myynti tapahtuu Steamissa tai PlayStation Storessa, ei kukaan ole kiinnostunut Suomen tai muiden pikkukulttuurien erityisominaisuuksista.
Suomen pelikulttuuria tämä heikentää, mutta yhä pienempää osaa suomalaisia se tuntuu mitenkään kiinnostavan. GTA:t ja muut kansainväliset hittituotokset vievät pelimarkkinaa jo nyt aivan täysin eikä suomalaisista peleistäkään suurinta osaa mitenkään tunnista suomalaisiksi. Ja miksi pitäisikään, jos se ei tuo mitään lisäarvoa peliin. Muutamia poikkeuksia toki on, mutta vanhojen ideoiden kierrätys tuntuu olevan tämän hetken tärkein trendi.
Pelien viestinnässä ja markkinoinnissakaan ei paljoa paikallisväriä näy juuri digitalisoitumisen ja kansainvälistymisen takia, koska myös päätöksenteko karkaa kauemmaksi. Päättäjät keskittyvät harvoin vaikkapa kaikkiin 27 eu-maahan, vaan niputtavat niitä mielellään yhteen. Monille firmoille riittää, että joku eurooppalainen firma lupaa hoitaa monen markkinan viestinnän kerralla, koska tuotekin on sama kaikille näille markkinoille. Ja niinhän mekin teemme kun kansainvälistä viestintää tarjoamme, mutta toki aina painottaen, että viestintä on parhaimmillaan paikallista toimintaa. Jos siihen ei ole varaa, voimme auttaa alkuun maailmanlaajuisella viestinnällä, joka on melko geneeristä kaikille eikä ota huomioon kulttuurieroja.
Jos ei siis ole paikallista markkinaa, ei ole yleensä myöskään paikallista päätöksentekoa, jolloin ei tueta myöskään paikallista kulttuuria. Silloin meistä kaikista tulee maailmankansalaisia, joille tuutataan samaa tuubaa. Esimerkiksi musiikissahan tämä on jo pitkälti tapahtunut. Musiikissa kotimaisuutta tukee livekulttuuri, mutta silti äänitemyynnin kotimaisuusaste romahti huimasti striimauksen myötä.
Kyse ei siis ole vain digi vs. fyysinen, vaan myös paikallinen vai kansainvälinen kulttuuri. Myynnin osalta tämä peli on jo aika lailla menetetty, mutta toki fyysistä myyntiä kannattaa yhä tukea, koska se parantaa paikallista pelikulttuuria. Suurin osa pelimyyjistä onkin jo siirtynyt pelimyynnistä laajemmin pelikulttuurin myyntiin eli myyvät kaikenlaista muutakin peleihin liittyvää keräilytavaraa eikä vain pelejä.
Jos isossa kuvassa haluamme tukea suomalaista pelibisnestä, kannattaa keskittyä entistä enemmän Suomessa tehtyjen pelien tukemiseen ja niiden kansainväliseen menestykseen. Ehkä ne näin vievät suomalaista kulttuuria ympäri maailmaa. Suurelta osin jo menetetty fyysinen pelimyynti säilynee musiikin ja leffojen tapaan pienen harrastajajoukon aktiviteettina. Itse veikkaan, että pelimyynnissä seuraava askel on tilauspalvelujen vahvempi uusi tuleminen jälleen musiikin ja leffojen tapaan.