Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft tuo For Honorin vuoden ensimmäisen päivityksen täynnä kiehtovia uudistuksia.

Tasaiseen tahtiin uudistuva ja alati päivittyvä For Honor on yli 25 miljoonan pelaajan suosiosta nauttiva verkkopeli. Siinä toinen toistaan mahtavammat taisteluhahmot ottavat mittaa toisistaan. Lähitaistelun saloihin perehdyttävä peli on vuosien saatossa tuonut mukaan eri kulttuureista innoitusta saaneita soturiluokkia sekä päivittynyt erilaisin pelimuodoin. Huomenna peli saa jälleen uuden soturihahmon eli akrobaattisen Afeeran.

Samalla peli tulee ilmaispelattavaksi kokonaisen viikon ajaksi. Pelin ilmaisversion voi jo nyt ladata valmiiksi odottamaan ilmaistapahtuman alkua.

Title Update 2 -päivitys julkaistaan tänään 2. helmikuuta ja sen tärkein lisäys on gasellimaisen akrobaattisoturi Afeeran mukaantulo. Nämä akateemisesti koulutetut taistelijat ovat erikoistuneita nopeisiin liikkeisiin, ketteriin hyppyihin ja yllätyksellisiin asentoihin. Sulttaanin poismenon myötä Afeera-taistelijoiden tehtävät ovat vaihtuneet johtajan suojelemisesta Heathmoorin tulevaisuuden muovaamiseen.

Afeera-soturiluokka tulee saataville kahtena eri versiona 7,99 euron hintaisena pakettina. Se sisältää sankarin lisäksi yhden koristeen, elite-asusteen, seitsemän päivän champion-arvon ja kolme saalislaatikkoa. Hahmo on 16. helmikuuta lähtien ostettavissa myös pelin sisäisellä valuutalla 15 000 steel-yksikön hintaan.

Hahmolisäyksen myötä peliin tulee teeman mukainen Twilight of the Afeera -tapahtumakortti, joka on voimassa 23. helmikuuta saakka. Tämän rajoitetun ajan voimassa oleva kortti antaa suorituksia keränneelle pelaajalle ainutlaatuisia palkintoja, kuten koristeita, hahmoefektejä ja muita kosmeettisia lisäyksiä.

Lisäksi 23. helmikuuta alkaen pelissä on Hero Fest -tapahtuma Kyoshin-soturille. Lisää uudistuksia ja päivityksiä on luvassa myös maaliskuussa.

Afeera-soturin esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/h2gDT2gRGUY.

For Honor vie pelaajansa julman, ankaran ja anteeksiantamattoman taistelukokemuksen pariin. Näillä taistelukentillä kohtaavat rohkeat ritarit, brutaalit viikingit ja salaperäiset samurait. Kolme tunnettua ja toisistaan poikkeavaa sotilasperinnettä kohtaavat toisensa nopeatempoisessa taistelupelissä. Näissä taisteluissa yhdistyvät niin taktisuus ja strategisuus kuin taidot ja refleksitkin. For Honor kutsuu luokseen taistelutaitoja ylistävällä pelattavuudella, jossa yhdistyvät erilaisten aseiden hallinta, monimuotoiset taidot sekä voitontahto. Näitä taisteluita käydään maan, kunnian ja maineen nimissä, eikä yksikään voitto ole mitään ilman rehtiä taistelua! Monenlaiset ympäristöt ja miljööt kutsuvat sotureitaan ottamaan yhteen kentillä, jotka värjätään punaiseksi rohkeiden hurmeella.

For Honor on saatavana sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Peli toimii yhteensopivuustilan kautta myös PlayStation 5- ja Xbox Series X -pelikonsoleilla. Lisäksi peli on saatavilla UPLAY+-tilauspalvelulle. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Lisätietoja
www.ubisoft.com/fi-fi/game/for-honor
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viIYJBLih9QpYEc8M4Q?e=GKa4wH (kuvia)

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Brawlhalla, Far Cry, For Honor, Just Dance, Watch Dogs, The Crew, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2020-2021 oli yli 2,241 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.