Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft esittelee Assassin’s Creed Shadows -toimintapelin huikeaa pelimaailmaa.
Kun Assassin’s Creed Shadows julkaistaan 15. marraskuuta, se on sarjan ensimmäinen peli, joka on rakennettu täysin nykysukupolven laitteistolle. Ubisoft Quebecin kehitystiimi teki siksi asioita, joita ei ole koskaan ennen tehty Assassin’s Creed -peleissä eikä niitä olisi aiemmin kyettykään tekemään.
Assassin’s Creed Shadows on visuaalisesti paras Assassin’s Creed -peli, jonka pelimaailman mittasuhteet ovat aiempaa realistisemmat. Pelissä on myös käytössä kattava säteenseuranta- ja mikropolygoniteknologia.
Aiemmissa Assassin’s Creed -peleissä pelin valaistus oli staattista eli valo heijastui pinnoilta ja hajosi realistisesti, mutta se ei mukautunut ympäristön muutoksiin. Aiemmissa peleissä ei ole ollut paljon ympäristön muutoksia, mutta Assassin’s Creed Shadows on täynnä niitä. Valoja voidaan kytkeä päälle ja pois, ovia voidaan kaataa tai rikkoa, ja bambupuita, myyntikojuja ja aitoja voidaan tuhota. Säteenseurannan avulla pelin kattava valaistus sopeutuu kaikkien näiden esineiden ja ympäristöjen kanssa vuorovaikutuksessa olevaan valaistukseen.
Pelimaailman luomisessa tiimin tavoitteena oli saavuttaa vuorovaikutteisuuden taso, jota ei ollut aiemmin nähty pelisarjassa. Vaikka säteenseurannan kattava valaistus ja mikropolygonit auttavat ympäristön piirtämisessä pelaajan vaikuttaessa maailmaan, myös pelimaailmasta on luotu dynaaminen, joka vaikuttaa pelaajaan itseensä.
Assassin’s Creed Shadows -pelissä on toisistaan erottuvat vuodenajat, jotka tekevät maailmasta visuaalisesti erilaisen siten, että sama paikka voi näyttää ja tuntua täysin erilaiselta vuodenajasta riippuen. Maailma voi kuitenkin muuttua myös näiden vuodenaikojen sisällä dynaamisen sään ansiosta. Näin tehtävissä on useita ympäristötekijöitä, jotka voivat vaikuttaa pelikokemukseen. Linnoitukseen tunkeutuminen kirkkaana talvipäivänä tekee pelihahmosta helpommin havaittavan, koska jalanjäljet jäävät lumeen eikä jäätyneissä lammissa voi piiloutua veden alle. Kun saman tehtävän suorittaa öisessä kevätsateessa, askelten äänet häviävät sateeseen ja vihollisten on vaikeampi huomata pelihahmoa pimeässä.
Kahden hyvin erilaisen päähenkilön, feodaalisen Japanin ja tuhoutuvien ympäristöjen myötä Assassin’s Creed Shadows esittelee monia uusia ominaisuuksia pelisarjaan. Tekniset innovaatiot, jotka muuttavat maailman ulkonäköä ja tunnelmaa, saattavat olla ensimmäinen asia, jonka pelaajat huomaavat.
Pelimaailmaa esittelevän videon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/zKua34QXhMA.
Suosittu Assassin’s Creed -pelisarja jatkuu, kun pelistudio Ubisoft Québec vie pelaajat 1500-luvun Japaniin. Tämä tapahtumarikas vaihe Japanin historiassa on täynnä valtataisteluita yhdistymispyrkimysten varjossa. Pelaajille japanilaistarina näyttäytyy kahden keskushahmon silmin. Näitä ovat Igan provinssista kotoisin oleva ja salamurhaajan alkeita oppiva shinobi Naoe sekä historian legendoista tuttu samuraisoturi Yasuke. Kun näiden kahden protagonistin tiet risteävät keskenään ja samalla kohtaavat nimekkäitä hahmoja historian sivuilta, on luvassa ainutlaatuinen kokemus Japanin historiaa muuttavien tapahtumien myrskynsilmässä. Pelin iso ja avoin pelimaailma on täynnä upeita ja kiinnostavia paikkoja koluttavaksi. Lisäksi tapahtumaympäristöjen tunnelma vaihtuu sään ja vuodenaikojen mukaan tehden pelimaailmasta elävän ja elähdyttävän kokemuksen.
Assassin’s Creed Shadows julkaistaan 15. marraskuuta 2024 sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleille että Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikkojen kautta pc-tietokoneille. Lisäksi peli julkaistaan Apple-suorittimia käyttäville Mac-tietokoneille Mac App Store -kauppapaikassa. Julkaisun ohella peli tulee saataville Ubisoft+ -pelipalveluun 12. marraskuuta 2024 alkaen. Pelin ikäraja on PEGI 18.
Lisätietoja
www.ubisoft.com/en-gb/game/assassins-creed/shadows
https://1drv.ms/f/s!Avh8gGYzxU_viftBFR2r_P2DILpjwg?e=UcxtVi (kuvia)
Ubisoft
Ubisoft on maailmojen luoja, joka on sitoutunut rikastuttamaan pelaajien elämää alkuperäisillä ja ikimuistoisilla viihdekokemuksilla. Ubisoftin maailmanlaajuiset kehitystiimit luovat ja kehittävät monipuolisia pelejä, joihin kuuluvat muun muassa Assassin’s Creed, Brawlhalla, For Honor, Far Cry, Tom Clancy’s Ghost Recon, Just Dance, Rabbids, Tom Clancy’s Rainbow Six, The Crew ja Tom Clancy’s The Division. Ubisoft Connectin kautta pelaajat voivat nauttia palveluiden ekosysteemistä parantaakseen pelikokemuksiaan, saadakseen palkintoja ja pitääkseen yhteyttä ystäviin eri alustoilla. Ubisoft+ -tilauspalvelun avulla pelaajat pääsevät käsiksi jatkuvasti kasvavaan pelivalikoimaan, joka sisältää yli 100 Ubisoftin peliä ja niiden lisäosaa. Tilivuotena 2022–2023 Ubisoftin myynti oli 1 739 miljoonaa euroa. Lisätietoja on osoitteessa www.ubisoftgroup.com.