FS25_Grandpa

PAN Vision Finlandin jakelema ja GIANTS Softwaren julkaisema Farming Simulator 25 sisältää uuden maanosan, enemmän eläimiä ja entistä kattavamman määrän viljelykasveja.

Maailman johtavaksi maanviljelypelien sarjaksi kasvanut Farming Simulator on uudistunut osa osalta, tarjoten samalla entistä enemmän uutta kiehtovaa pelattavaa sarjan parissa. Farming Simulator 25 jatkaa perinnettä tuomalla mukanaan joukon toivottuja uudistuksia ja lisäyksiä, joiden myötä peli onkin pitkän historiansa kattavin kokemus.

Kenties merkittävin yksittäinen uudistus ja lisäys on uusi aasialainen kartta. Sen myötä pelaaja pääsee kokemaan uudenlaiset viljelykasvit ja maastot aiempien maastotyyppien lisäksi. Myös viljelykasvien määrä nousee 25 erilaiseen vaihtoehtoon. Nyt mukana on mahdollisuus kahden uuden riisilajikkeen viljelyyn, joiden lisäksi mukana ovat pavut, herneet ja pinaatti.

Toisena merkittävänä uudistuksena osa keskeisiä sivuhahmoista on nyt saanut aimo annoksen persoonallisuutta ja oman äänensä. Ääninäytellyt hahmot tuovat mukanaan erilaista kokemusta ja näkemystä maatilaeloon. Esimerkiksi Walter-vaari ja hänen apurinsa auttavat pelaajaa alkuun uusissa uurastuksissa. Toisaalta naapuri David on aloitteleva maanviljelijä ja osaakin verrata elämäänsä lähinnä kaupunkilaiseloon. Eläinkasvattajalta pelaaja saa apua omien elukoidensa kanssa, kun taas tuttu metsuri osaa antaa vinkkejä puuhommien suhteen. Hahmot toimivatkin sekä apuna että pelimaailman rikastuttajana.

Myös maatilan laitteiden ja kulkuneuvojen määrää on kasvatettu entuudestaan. Nyt valikoimaa on yli 400 tarkasti ja yksityiskohtaisesti mallinnetun laitteen verran yli 150 kansainväliseltä merkiltä. Näiden parissa kehtaa tehdä töitä ja askareita eri tiluksilla niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Aasiassakin.

Viljelykasvien ja peltojen lisäksi tekemistä riittää myös metsänhoidon ja kasvihuoneiden parissa. Ne tarjoavat lisää mahdollisuuksia oman maatilan annin laajentamisessa. Lisäksi maatilalle mahtuu monenlaista elikkoa, kuten uutena vesipuhvelit ja vuohet sekä eri eläinlajien poikaset.

Myös uudenlaiset rakennustyypit, sivuhahmot ja monipuoliset säätilat tapahtumineen rikastuttavat peliä monipuolisin tavoin. Luvassa onkin kaikkien aikojen kattavin, monipuolisin, yksityiskohtaisin ja graafisesti lumoavin maatilapeli koskaan.

Uusien ominaisuuksien esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/lW2JOU-EYQA.

Farming Simulator 25 tarjoaa entistä enemmän tekemistä pelisarjan parissa ja loistaa sarjansa kehittyneimmän pelimoottorin saralla. Luvassa on entistä näyttävämpää grafiikkaa ja parempaa fysiikanmallinnusta. Uusia ominaisuuksia ovat muun muassa aiempaa vaikuttavammat sumu- ja varjotehosteet, dynaamiset säävaihtelut ja aiempaa realistisempi maan muokkautuminen. Yhdessä nämä eri tehosteet ja yksityiskohdat tekevät pelistä kaikkien aikojen hurmaavimman maanviljelykokonaisuuden.

Farming Simulator 25 julkaistaan 12. marraskuuta 2024 sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X|S -pelikonsoleille että PC- ja Mac-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 3.

Lisätietoja

www.farming-simulator.com
www.panvision.com
https://1drv.ms/f/s!Avh8gGYzxU_viowwR1ZFCR_UuntAuQ?e=3F9Bk8 (kuvia)

PAN Vision

PAN Vision on johtava interaktiivisen viihteen jakelija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Päätoimialana ovat pelit. PAN Vision edustaa useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.panvision.com.