Rainbow Six Siege -toimintapelin pohjoismaisessa turnauksessa kisataan 30 000 euron palkintopotista

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft (www.ubi.com) julkisti Pohjoismaiden oman Rainbow Six Siege -turnaustapahtuman, johon osallistuu kahdeksan joukkuetta viidestä eri maasta. Suomalaisista tiimeistä mukana ovat Gifu ja Sixth Pick.

Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege Nordic Championship 2020 -tapahtumassa palkintopotti on yhteensä 30 000 euroa. Kisa järjestetään suljetulla liigajärjestelmällä, jossa jokainen joukkue ottelee muita joukkueita vastaan kahdesti kuluvan kauden aikana. Kausi alkaa tänään 26. maaliskuuta ja loppuu elokuussa. Liiga kulminoituu päätöstapahtumaan, jossa ratkeaa pelin pohjoismainen mestaruus tälle vuodelle. Lisätietoja liigan kulusta, päätöksestä ja muista yksityiskohdista julkistetaan lähiaikoina.

Samalla liiga on ensimmäinen askel pohjoismaisen Rainbow Six Siege -ekosysteemin rakentamiseen pelin elektronisen urheilun ympärillä. Turnauksen tiimeistä jokaiselle on varattu tuhannen euron minimipalkinto, joten tyhjin käsin ei yhdenkään joukkueen tarvitse lähteä.

Ensimmäisen kauden Rainbow Six Siege: Nordic Championship -tapahtuman joukkueet ovat suomalaisten Gifun ja Sixth Pickin lisäksi Gamer Legion, Chaos Esports Club, Granit Gaming, Riddle Esport, Fact Gaming ja Godsent Gaming.

Tapahtuman esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/V3P3TzgyxO8.

Lisätietoja Nordic Championship -tapahtumasta löytyy osoitteesta http://www.rainbowsix.no.

Moninpelivetoisella Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege -toimintapelillä on maailmanlaajuisesti yli 55 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. Samalla pelin suosio elektronisen urheilun saralla on kasvanut kovaa vauhtia. Sen myötä myös alueelliset turnaustapahtumat ovat kasvattaneet merkitystään.

Taktisen ja toimintapitoisen erikoisryhmätoiminnan ykkösnimi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege vie pelaajansa jännittävän ja kiihkeätunnelmaisen toiminnan maailmaan, jossa lainvalvojat ja ammattirikolliset ottavat yhteen toistensa kanssa. Rainbow Six -pelisarja ei kuitenkaan edusta suoraviivaista räiskimistä, vaan rakentuu tarkkaan laadittujen strategioiden ja taktisten toimintamallien varaan. Poliisin ja armeijan erikoisryhmistä tutut erikoisvälineet, kuten erilaiset räjähteet, kranaatit, suojakilvet ja monet muut apuvälineet ovat yhtä tärkeässä osassa kuin vaativaan voimankäyttöön tarkoitetut ampuma- ja lähitaisteluaseet. Tom Clancy’s Rainbow Six Siege onkin yhdistelmä sekä kiivasta räiskintää, vaarallisia lähitaistelutilanteita että taktista osaamista ja strategista pohdintaa. Yksinpelin lisäksi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege tarjoaa monipuoliset moninpelitilat, joissa pelaajat voivat toimia ryhmissä toisiaan vastaan. Peli soveltuukin erinomaisesti myös elektronisen urheilun temmellyskentäksi.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on saatavana sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Se on saatavana myös Ubisoftin Uplay+ -tilauspalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Lisätietoja
https://www.ubisoft.com/fi-fi/game/rainbow-six/siege/
http://bit.ly/1IB5Fov (kuvia)