The Settlers -strategiapelisarja tuo mukaan uusia liittolaisia helmikuussa

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft tuo jatkoa rakastetulle The Settlers -sarjalle helmikuussa julkaistavalla pelillään.

Rakastetun ja lähes 30 vuotta vanhan pelisarjan paluuta on odotettu suurella innolla. The Settlers -pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin jo vuonna 1993 värikylläisellä ja kevyttä strategiaa tarjoavalla tyylillään. Nyt, vajaat 30 vuotta myöhemmin, pelisarja nousee uuteen kukoistukseen The Settlers: New Allies -osan myötä.

Reaaliaikaisten strategiapeliperinteiden tapaan myös The Settlers: New Allies antaa pelaajalle koettavaksi pelimaailman täynnä tutkittavaa ja löydettävää. Samalla peli yhdistelee rakentelua, taktisia yhteenottoja ja oman valtakunnan rakentamista sulavana kokonaisuutena. Eri asioiden välillä tasapainottelu on haastavaa, mutta palkitsevaa.

Pelissä kerätään raaka-aineita ja resursseja omien asukasyhteisöjen rakentamiseen sekä värvätään asukkaista kyvykkäitä yksilöitä joko rakentamaan lisää rakennuksia tai oppimaan sodankäynnin taitoja. Kaikkia taitoja myös tarvitaan, sillä huoleton ja vartioimaton yhteisö voi joutua vihollishyökkäyksen kohteeksi yllättäen. Maailmaa tutkimalla pelaaja voi myös löytää unohdettuja aarteita tai ainutlaatuisia paikkoja sekä muiden kansojen asuttamia alueita. Sodankäyntiin onkin tärkeä valmistautua yllättävien uhkien takia, mikä osaltaan vaatii resursseja ja omia sotilaita.

The Settlers: New Allies on saanut vaikutteita pelisarjan aiemmista osista, jonka lisäksi myös pelaajien palautetta on kuunneltu kokonaisuuden hiomiseksi. Lisäksi pelimoottori tarjoaa yksityiskohtaista ja värikylläistä peligrafiikkaa, upeaa hahmonanimaatiota ja sulavaa pelattavuutta.

Mukana on kolme erilaista pelitilaa, joista jokainen tarjoaa omanlaisen kokemuksen. Yksinpelikampanjassa pelaaja johdattaa kotimaastaan pakenevan kansan kohti uusia maita, jossa tämä kohtaa uudenlaisia haasteita ja myös vihamielisiä ryöstäjiä. Oman valtakunnan perustaminen on työlästä, mutta palkitsevaa.

Hardcore-tilassa pelaaja pääsee suorittamaan yksittäisiä skenaarioita alati vaikeutuvissa olosuhteissa ja yhä kovempia vihollisia vastaan. Tämä pelitila haastaa sekä uudet että vanhat pelaajat hiomaan taitojaan muuttuvien tilanteiden vaatimusten mukaisesti.

Skirmish- eli kahakkatilassa pelaaja pääsee kokemaan taistelut joko yksin tekoälyä vastaan, moninpelissä muiden pelaajien kanssa tai ottamalla yhteen tekoälyn johtamien joukkojen kanssa yhdistämällä voimat kaverin joukkoihin.

Esimakua pelin tapahtumista voi saada pelin striimilähetyksessä 1. joulukuuta 2022 kello 17 alkaen osoitteessa www.twitch.tv/Ubisoft.

Pelin esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/xIxG21h9nuY.

The Settlers: New Allies julkaistaan pc-tietokoneille 17. helmikuuta 2023. Lisäksi peli on kehitysvaiheessa Xbox-, PlayStation ja Nintendo Switch -pelikonsoleille. Pelin ikäraja on PEGI 12.

Lisätietoja
www.ubisoft.com/fi-fi/game/the-settlers/the-settlers
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_vh-4Iy1I78Sdg8nxPoQ?e=AOipKG (kuvia)

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Brawlhalla, Far Cry, For Honor, Just Dance, Watch Dogs, The Crew, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2020-2021 oli yli 2,241 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.