Odotetun Far Cry 6 -toimintapelin musiikkialbumi julkaistiin tänään

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft julkaisi Far Cry 6 -toimintapelin musiikkialbumin tänään kiehtovan dokumenttivideon saattelemana.

Ensi viikolla julkaistava Far Cry 6 -toimintapeli on saanut äänensä kuuluviin, sillä pelissä kuultava musiikki on julkaistu omana julkaisunaan. Se on saatavilla yleisimmistä suoratoisto- ja musiikinlatauspalveluista maailmanlaajuisesti. Pelin musiikista vastaa palkittu brasilialaissäveltäjä Pedro Bromfman, joka tunnetaan muun muassa Narcos-televisiosarjasta sekä Robocop- ja Tropa de Elite -elokuvista. Pelin ääniraita koostuu 21 kappaleesta ja herättää Yaran trooppisen saaren tunnelman eloon latinalaisen Amerikan eri tyyleillä ja teemoilla.

Monista eri latinokulttuureista ja näiden musiikkityyleistä innoituksensa saava Yara on fiktiivinen pienvaltio Karibian saariston sydämessä. Yaran saari on ikään kuin menneeseen aikaan jämähtänyt pienoisvaltio, jossa dynaamiset melodiat ja kiihkeät rytmit sykkivät villisti. Ne tuovat kansakunnan tuntemukset eloon musiikin kielellä. Vaikka saari on pieni, sen eri alueilla voi kuulla erilaisten vaikutusten monet eri sävyt. Siinä missä saaren läntinen puoli on täynnä akustisia melodioita, saaren keskiosa koostuu ainutlaatuisesta yhdistelmästä urbaania musiikkia ja hiphopin vaikutuksia. Valtion itäisempi osa taas on selvästi koneellisempaa tyylisuuntaa musiikkinsa osalta.

”Pelin musiikki rakentuu hyvin uudenaikaisen videopelimusiikin varaan, joka on täynnä täyteläisiä äänimaisemia, meneviä perkussioita, jälkikäsiteltyjä orgaanisia soittimia ja lukematon määrä erilaisia syntetisaattoreita”, kommentoi säveltäjä Pedro Bromfman. ”Yritimme tavoittaa Yaran todellisen sielun ja sen hahmot uppoutumalla latinalaisen Amerikan ja karibialaisen musiikin syvimpään olemukseen. Samalla halusimme vapauden kokeilla nykyaikaisia soundeja, piirteitä ja tekniikoita luodaksemme jotain tuoretta, ainutlaatuista ja erilaista.”

Ääniraidalla kuullaan muun muassa Yaran vallankumouksen teemakappale Libertad, johtajuutta vahvistava El Presidente ja kaiken päättävä Antón.

Pelin musiikin tekemisestä kertovan lyhytdokumenttielokuvan voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/OzL7M5BWuXc.

Avoimen pelimaailman toimintapeli Far Cry 6 vie pelaajan trooppisessa saarivaltiossa käytävään sissisotaan. Pelaajan hahmona on vastarintataistelija Dani Rojas, jonka johdolla monet muutkin ovat valmiita tarttumaan toimintaan vapauden ja oikeudenmukaisuuden nimissä diktatuuria vastaan. Pelimaailma on monipuolinen ja tarjoaa koluttavaksi sekä reheviä viidakoita että pääkaupunki Esperanzan kaltaisia urbaaneja ympäristöjä. Pärjätäkseen ylivoimaista sotilasmahtia vastaan Danin täytyy sopeutua erilaisiin ympäristöihin sekä värvätä itselleen joukkoja. Lisäksi pelaaja tarvitsee avukseen monipuolista asevalikoimaa, erilaisia kulkuneuvoja sekä pelisarjan tunnetuksi tekemiä eläinkumppaneita.  Pelin tarinavetoista kerrontaa on värvätty vahvistamaan joukko Hollywoodin palkittuja nimiä, joista tunnetuin on diktaattorijohtajana nähtävä karismaattinen Giancarlo Esposito (Breaking Bad, Better Call Saul, The Boys).

Far Cry 6 julkaistaan 7. lokakuuta 2021 sekä Xbox Series X/S-, Xbox One-, PlayStation 5-, ja PlayStation 4 -pelikonsoleille että pc-tietokoneille Epic Games Storen ja Ubisoft Storen kautta. Lisäksi peli tulee saataville Stadia- ja UPLAY+-pelipalveluihin.

Lisätietoja
https://ubisoftmusic.lnk.to/FarCry6_OGS (pelin ääniraita)
https://www.ubisoft.com/fi-fi/game/far-cry/far-cry-6
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_vh54bzPsfMTOD-xVbjA?e=BVbIyZ (kuvia)

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Far Cry, For Honro, Just Dance, Watch Dogs, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2018-2019 oli yli kaksi miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.