Kannettavien EcoFlow DELTA -latausasemien valikoimaan suurempia ja pienempiä uutuuksia

Boston Distribution tuo myyntiin lisää akku- ja invertteritekniikan yhdistäviä EcoFlow DELTA -latausasemia, joiden suosio on kovassa kasvussa.

Kannettavien latausasemien kysyntä kasvaa merkittävästi. Market and Markets -tutkimusyhtiön raportin mukaan latausasemin myynnin odotetaan kasvavan maailmanlaajuisesti noin 416 miljoonaan euroon vuoteen 2026 mennessä. Kasvun merkittävimpinä vetureina ovat älylaitteiden käytön lisääntyminen ja keskeytymättömän virransyötön tarpeiden kasvu esimerkiksi lomamatkoilla ja kesämökeillä.

Suomessa erityisesti kotimaan matkailun kasvu on näkynyt latausasemien kysynnässä. Kaikenlainen luontomatkailu ja retkeily ovat lisänneet suosiotaan. Nykyihminen tarvitsee näilläkin matkoilla monenlaisia yhteyksiä ja moderneja laitteita, kuten kannettavia tietokoneita, älypuhelimia, kameroita, retkivalaisimia ja jopa kylmäsäilytyslaitteita. Kaikki nämä laitteet tarvitsevat virtaa pysyäkseen toiminnassa. Kun matkustetaan omilla kulkuvälineillä kohtuullisen lähelle, suuritehoisenkin kannettavan latausaseman voi ottaa helposti mukaansa.

Kannettavien latausasemien teknologiajohtaja EcoFlow laajentaa nyt suuritehoisten DELTA-laitteidensa valikoimaa niin suuremmilla kuin pienemmilläkin malleilla.

EcoFlow DELTA Mini
EcoFlow DELTA -malliston pienikokoisin latausasema tarjoaa virtaa 1 400 watin jatkuvalla ja 1 800 watin hetkellisellä sähkönsyötöllä. Turvallisella, ympäristöystävällisellä ja äänettömällä latausasemalla voi syöttää sähköä akkukäyttöisesti jopa yhdeksälle eri laitteelle samanaikaisesti. Latausaseman vakuuttava 882 wattitunnin akkukapasiteetin ansiosta pienemmät sähkölaitteet voivat toimia tuntikausia ilman verkkovirtaa tehovaatimuksista riippuen. Myös pienlaitteiden omat akut latautuvat helposti useita kertoja täyteen ladatusta latausasemasta.

Laitteessa on kaksi tavallista suomalaista pistorasiaa, kaksi tavallista USB-A-liitäntää, yksi USB-A-pikalatausliitäntä, yksi tehokas USB-C-liitäntä, kaksi DC5521-liitäntää ja yksi autoista tuttu latausliitäntä sähkön syöttämiseksi muille laitteille. Näillä liitännöillä voi tarjota verkkovirran kaltaista sähköä kaikenlaisille kodin sähkölaitteille, kuten valaisimille, jääkaapeille, televisioille, tietokoneille, kahvinkeittimille, sähkötyökaluille ja kaikenlaisille USB-liitäntää hyödyntäville pienlaitteille.

EcoFlow DELTA Mini -latausasema on helposti liikuteltavissa vain 10,7 kilogramman painonsa ja kantokahvansa ansiosta. Se sopii erinomaisesti mökki- ja venereissuille, telttailuun ja kuvausmatkoille, joille tarvitaan paljon virtaa elektronisille pienlaitteille.

EcoFlow DELTA Max
EcoFlow DELTA Max -latausasema on järeä ja vaativaan käyttöön sopiva latausasema, jota voi käyttää niin sisä- kuin ulkotiloissa. Se tarjoaa virtaa 2 400 watin jatkuvalla ja 4 600 watin hetkellisellä sähkönsyötöllä. Turvallisella, ympäristöystävällisellä ja äänettömällä latausasemalla voi syöttää sähköä akkukäyttöisesti jopa 13 eri laitteelle samanaikaisesti massiivisen 2 016 wattitunnin akkukapasiteetilla. Siihen voidaan myös liittää jopa kaksi DELTA Max -lisäakkua, jolloin akkukapasiteetti kasvaa jopa 6 048 wattituntiin.

EcoFlow DELTA Max -latausasema on kohtuullisesti liikuteltavissa 21,5 kilogramman painollaan esimerkiksi auton takakontissa. Se korvaa erinomaisesti likaisen, meluisan ja saastuttavan polttoainetta käyttävän aggregaatin eli sähkögeneraattorin. Se on kätevä ottaa mukaan esimerkiksi työmaille, kesämökeille, autotalliin, veneisiin, asuntovaunuihin ja muualle verkkovirran ulottumattomissa oleviin tiloihin.

EcoFlow DELTA Pro
EcoFlow DELTA -tuoteperheen tehokkain malli on pyörillä liikuteltava ja suurikapasiteettinen EcoFlow DELTA Pro -latausasema, jota voi käyttää niin sisä- kuin ulkotiloissa. Se tarjoaa virtaa peräti 3 600 watin jatkuvalla ja 7 200 watin hetkellisellä sähkönsyötöllä. Turvallisella, ympäristöystävällisellä ja äänettömällä ammattilaistason latausasemalla voi syöttää sähköä akkukäyttöisesti jopa 14 eri laitteelle samanaikaisesti jättimäisen 3 600 wattitunnin akkukapasiteetilla. Latausasema voidaan ketjuttaa myös yhden tai useamman DELTA-lisäakun kanssa, jolloin akkukapasiteettia voidaan kasvattaa portaittain jopa 25 000 wattituntiin asti.

EcoFlow DELTA Pro -latausasema on kohtuullisesti liikuteltavissa 45 kilogramman painollaan ja omilla pyörillään. EcoFlow DELTA Pro -latausasemalla lisäosineen voi rakentaa kokonaisen akkupohjaisen sähköjärjestelmän vaikkapa koko kotitalouden sähkötarpeisiin.

EcoFlow-aurinkopaneelit
Tehokkaat EcoFlow 160W- ja EcoFlow 400W -aurinkopaneelit soveltuvat erinomaisesti EcoFlow-latausasemien lisälaitteiksi. Molemmat mallit taittuvat helposti kasaan, jolloin ne vievät vain vähän tilaa. Käyttöönotto on nopeaa ja helppoa, sillä aurinkopaneeli on käyttövalmis muutamassa sekunnissa. Molemmat mallit ovat säänkestäviä ja niiden tukeva jalustarakenne pitää ne tukevasti paikoillaan myös tuulisessa säässä. Molemmat mallit voidaan ketjuttaa muiden aurinkopaneelien kanssa, jolloin aurinkoenergian käyttöönottoa voidaan entisestään tehostaa. Molemmat mallit tuottavat sähköä noin 22 prosentin hyötysuhteella mallista riippuen 160 tai 400 watin sähköteholla.

EcoFlow-sovellus
EcoFlow-puhelinsovelluksen avulla kaikkia uusia DELTA-latausasemia voi valvoa ja hallita kätevästi langattomasti ja etänä. Näytöltä näkee WiFi-verkossa olevat laitteet ja seurata niiden sähkönsyöttöä, tarkistaa hiilijalanjäljen tai asettaa tunnelmavalon päälle.

Hinta ja saatavuus
EcoFlow DELTA Mini -latausasema tulee saataville lokakuussa 1 099 euron suositushintaan. EcoFlow DELTA Max -latausasema tulee saataville lokakuussa 2 199 euron suositushintaan. EcoFlow DELTA Pro -latausasema tulee saataville marraskuussa 3 799 euron suositushintaan. EcoFlow 160W- ja EcoFlow 400W –aurinkopaneelit tulevat saataville syys-lokakuussa 399 ja 1 099 euron suositushintoihin. Alkuperäiset viime vuonna julkaistut EcoFlow DELTA 1300 -latausasema ja EcoFlow 110 W -aurinkopaneeli jatkavat myös valikoimissa 1 399 ja 349 euron kuluttajahinnoin. Hinnat sisältävät 24 prosentin arvonlisäveron.

Lisätietoja
https://www.vempaimet.fi/ecoflow/
www.boston.fi
https://youtu.be/NnRN4le9X1g (EcoFlow DELTA Mini -esittelyvideo)
https://youtu.be/uyB6HaquXvo (EcoFlow DELTA Max -esittelyvideo)
https://youtu.be/ozVzv0jo_BM (EcoFlow DELTA Pro-esittelyvideo)
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_vhNBQUWFLIlp5hV1N9A?e=nQuQ7f (kuvia)

EcoFlow
EcoFlow on perustettu vuonna 2017. Yrityksen tavoitteena on suunnitella ja luoda älykkäitä ja tehokkaita energian varastointiin liittyviä tuotteita. Näin se antaa ihmisille ja yhteisöille mahdollisuuden kannettavaan, puhtaaseen ja luotettavaan sähkönsyöttöön kaikkialla. Lisätietoja osoitteessa www.ecoflow.com.

Boston Distribution
Boston Distribution on yksi suurimmista Pohjoismaissa toimivista tietotekniikan ja kulutuselektroniikan jakelijoista. Boston etsii aktiivisesti uusia innovatiivisia tuotteita jälleenmyyntiin pohjoismaisille markkinoille. Bostonin liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa vuodessa ja se toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Boston on perustettu jo vuonna 1990, ollen näin yksi vanhimmista it-alan maahantuojista. Suomen tytäryhtiö perustettiin syksyllä 2015. Lisätietoja osoitteessa www.boston.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.