Jimm’s ja HIFK elektronisen urheilun yhteistyöhön

Suomen johtava räätälöityjen tietokoneiden valmistaja ja yksi Suomen tunnetuimmista urheiluseuroista aloittavat yhteistyön elektronisen urheilun (eSports) edistämiseksi. Helsingin IFK perustaa Suomen ensimmäisenä perinteisenä urheiluseurana oman elektronisen urheilun tiimin, jota Jimm’s PC-Store tukee ja sponsoroi laadukkailla pelitietokoneillaan.

hifk-reds-team

Helsingin IFK käynnistää ensimmäisenä suomalaisena urheiluseurana elektronisen urheilun kilpailutoiminnan. IFK on perustanut joukkueen, joka kilpailee nimellä Helsinki REDS. Ensimmäisenä pelitiiminä aloittaa kuusihenkinen Overwatch-peliin keskittyvä joukkue, jonka managerina toimii Christer Kasurinen.

”Saimme kapteenimme Roope Kurkelan johdolla koottua kovatasoisen jengin. Jätkät ovat harjoitelleet yhdessä jo muutaman viikon ajan aivan mahtavalla meiningillä. Olen varma, että tämä joukkue yllättää monet jo heti alussa”, kommentoi joukkueen manageri Kasurinen.

”Olemme todella innoissamme, että viimein elektroninen urheilu huomioidaan perinteikkäiden urheiluseurojen keskuudessa siinä missä mikä tahansa muu joukkueurheilukin. Vaikka maailmalla trendi on jo huomattu jokin aikaa sitten, niin silti suomalaiset ovat edelleen elektronisen urheilun eturintamassa. Olemme erittäin iloisia siitä, että Helsingin IFK:sta oltiin nimenomaan Jimm’siin yhteydessä uutta peliorganisaatiota käynnistettäessä. Jimm’sille on tärkeää, että suomalaisilla joukkueilla on mahdollisuudet kehittyä maailman parhaiksi ja tämän vuoksi olemmekin usean suomalaisen joukkueen toiminnassa mukana laitetoimittajan ja sponsorin roolissa. Odotamme Helsinki REDS -yhteistyöltä niin näkyvyyttä elektronisen urheilun yleisön keskuudessa kuin yhteisiä tapahtumia tulevaisuudessa”, kommentoi Jimm’sin toimitusjohtaja Antti Järvinen.

Helsinki REDSin Overwatch-tiimi:
Roope ”Ruape” Kurkela
Jani ”Exceed” Kosonen
Eemeli ”Woomera” Ikonen
Ville ”PrettyWise” Mikkonen
Miika ”BBR” Tekoniemi
Toni “Effix” Hurme

Jimm’s-pelitietokoneet
Jimm’s-pelitietokoneet ovat avainasemassa elektronisessa urheilussa. Pelityypistä riippumatta elektronisen urheilun keskeisintä osaa yhdessä pelaajan kanssa näyttelee pelaamiseen tarkoitettu tietokone. Sen suorituskyky ja toimintavarmuus ovat keskeisessä osassa mitä tahansa peliä pelatessa. Pienetkin fyysiset viat tai puutteet tietokoneessa voivat vaikuttaa merkittävästi pelissä pärjäämiseen. Kuten kaikessa muussakin kilpaurheilussa, kanssakilpailijoille ei ole varaa antaa etulyöntiasemaa. Jimm’s-pelitietokoneet myydään aina räätälöityinä, joten kukin pelaaja voi valita itselleen parhaat komponentit ja lisälaitteet.

Elektroninen urheilu
Elektroninen urheilu (eSports) on tietokoneilla, pelikonsoleilla tai älypuhelimilla pelattavien pelien pelaamista kilpailumuodossa. Elektronisen urheilun pelejä on monenlaisia ja niillä voidaan kilpailla yksilö- ja joukkuetasolla aivan kuten tavallisessakin urheilussa. Perinteisimpien urheilulajien lailla myös elektronisessa urheilussa harjoitus tekee mestarin.

Elektronisen urheilun pelit jakautuvat useisiin alalajeihin. Näistä tärkeimpiä ovat ensimmäisen persoonan ammuntapelit (FPS), areenataistelut (MOBA) ja reaaliaikaiset strategiapelit (RTS).

Useimmat elektronisen urheilun peleistä ovat joko osittain tai jopa täysin ilmaisia, joten kilpapeliharrastuksen aloittaminen ei vaadi suuria sijoituksia. Käytännössä pelaamiseen vaaditaan pelikelpoinen tietokone oheislaitteineen.

Lisätietoja
http://www.jimms.fi
http://www.hreds.com
http://bit.ly/2ff33BF (kuvia)

Jimm’s PC-Store / Antti Järvinen, puh: 029 70 70707, antti.jarvinen@jimms.fi
Helsingin IFK / Jussi Patjas, puh: 044 288 0033, jussi.patjas@hifk.fi
Visionist / Jiri Koivuniemi, puh: 040 837 8097, jiri@visionist.fi

Jimm’s PC-Store
Jimm’s PC-Store Oy on sekä Suomen johtava räätälöityjen tietokoneiden valmistaja että asiantunteva tietotekniikan, komponenttien ja viihde-elektroniikan verkkokauppa, jolla on uutuudet ensimmäisenä. Vuoden 2015 liikevaihto oli noin 33,5 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa on 43 henkilöä. Toimipaikkamme sijaitsee Turussa. Lisätietoja osoitteessa http://www.jimms.fi.