Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft aloittaa odotetun verkkopelin beetavaiheen tänään.
Rakastettu, arvostettu ja miljoonien pelaama Rainbow Six Siege -toimintapeli aloittaa uuden aikakauden pelisarjan historiassa, kun sen uusin versio julkaistaan ilmaisena päivityksenä kesäkuussa. Ennen kesäistä julkaisuaan Tom Clancy’s Rainbow Six Siege X saapuu suljettuun testivaiheeseen Dual Front -pelimuodossa.
Dual Front on uusi ja kehittyvä lisäys vakiopelimuotoihin. Siinä toisiaan vastaan ottelee kaksi kuuden hengen tiimiä, joiden tehtävänä on hallita kolmea vihollissektoria oman alueen suojaamisen lisäksi. Pelimuodon kenttänä toimii sitä varten luotu District-alue. Mukaan otteluun pelaajat voivat valita operaattorinsa peräti 35 vaihtoehdon valikoimasta, sisältäen ensimmäistä kertaa puolustavat ja hyökkäävät vaihtoehdot samassa tiimissä. Tämä mahdollistaa ennen näkemättömän mahdollisuuden erilaisten operaattoriyhdistelmien ja synergiaetujen saavuttamiseen.
Ottelun aikana pelaajat voivat liikkua neutraalille sektorille ottaakseen haltuunsa rajatun ajan tavoitteita ja ansaita palkintoja tiiminsä avuksi. Vaikka nämä tavoitteet voivat muuttaa ottelun kulkua, niiden suorittaminen vaatii myös oikeanlaisten strategisten päätösten tekemistä. Tämä osaltaan saattaa luoda heikkouksia oman tiimin toimintaan. Myös mahdollisuus valita uusi operaattori taistelukentällä kaatumisen jälkeen tekee pelistä mukautuvaisen eri tilanteisiin. Näin se sopiikin yhtäältä sekä uusille että kokeneille pelaajille, pitäen kuitenkin pelin uskollisena Siegen tyylille. Pelitilalle on myös luvassa säännöllisiä päivityksiä valikoitujen operaattorien ja tehtävätavoitteiden vaihtumisen muodossa.
Samalla Siege X päivittää klassiset Siege-kentät uusin valaistus- ja varjotehostein sekä 4K-tarkkuuden grafiikkatekstuurein. Julkaisun myötä kentät, kuten Clubhouse, Chalet, Border, Bank ja Kafe, saavat päivityksensä. Myöhemmin luvassa on lisää nykyaikaistettuja kenttiä jokaisella pelikaudella. Lisäksi päivitys tuo uusia peliominaisuuksia ja parantaa pelin taktista ydintä luomalla entistä dynaamisemman ja kokonaisvaltaisemman kokemuksen. Uudet hajoavat elementit, kuten jauhesammuttimet, kaasuputket ja metallinpaljastimet, luovat uusia mahdollisuuksia kenttien rakenteisiin. Samalla näitä voidaan käyttää myös tiimin hyödyksi osana taistelua.
Myös köysikiipeilyä on sujuvoitettu ja tuotu siihen uusia mahdollisuuksia, kuten sivuttaisliike ja nurkkien taakse siirtyminen. Lisäksi pelin äänikokemusta on syvennetty muun muassa kaiun toimivuuden myötä. Tämä mahdollistaa vihollisten paremman paikantamisen taistelukentältä. Uusille pelaajille peli tuntuu entistä helpommalta lähestyä, sillä mukana ovat kätevät opetusosiot. Pelaajien välinen kommunikaatio sujuu aiempaa paremmin pelinsisäisellä viestivälineellä. Samalla päivitetty Pick and Ban -järjestelmä toimii aiempaa sujuvammin osana pelin strategista ilmapiiriä.
Päivityksen myötä käyttöön otetaan huijauksia entistä paremmin torjuva R6 ShieldGuard -toiminto. Sillä voidaan torjua entistä paremmin vilpillistä pelaamista sekä kohentaa peliturvallisuutta monin eri tavoin. Toiminto tulee myös vaikeuttamaan huijaustyökalujen kehittämistä ja käyttöönottoa. Luvassa on myös muita parempaan pelaamiseen pyrkiviä aloitteita kiusaavan pelikulttuurin pois kitkemiseksi, kuten esimerkiksi parempi mainejärjestelmä.
Kymmenes kesäkuuta alkaen Rainbow Six Siege tulee pelattavaksi ilmaiseksi. Uusilla pelaajilla on ilmainen pääsy Dual Front-, Unranked- ja Quick Play -pelimuotoihin. Niissä he voivat kerätä valikoimaansa jopa 26 eri operaattoria pelissä edistymisen myötä. Päivittämällä pelin maksulliseen muotoon pelaajat saavat käyttöönsä lisää operaattoreita. Lisäksi maksulliseen versioon sisältyy lisää pelimuotoja, jotka ovat käytettävissä 50. edistymistason saavuttamisen myötä. Nykyiset pelaajat säilyttävät uuteen Siege X -versioon siirryttäessä kaikki nykyiset operaattorinsa, palkintonsa, varusteensa ja edistymisensä. Lisäksi luvassa on veteraanipalkintoja sen mukaan, milloin pelaaja liittyi mukaan alkuperäiseen Rainbow Six Siege -peliin.
Pelin beetatestivaihe on nyt käynnissä PlayStation 5- ja Xbox Series X -pelikonsoleilla sekä pc-tietokoneilla Ubisoft Connect -palvelun kautta. Testivaihe jatkuu 19. maaliskuuta saakka. Testivaiheessa on mukana Dual Front -pelitila ja 35 operaattorin valikoima sekä osa uusista Siege X -lisäyksistä, kuten paranneltu köysikiipeily ja uusia hajoavia esineitä. Testivaiheen kutsun pelaajat voivat saada Twitch Dropeista katsomalla kumppaniohjelmaan kuuluvien striimaajien lähetyksiä. Aiempaa Rainbow Six Siege -tiliä ei testivaiheeseen vaadita. Lisätietoa beetavaiheesta löytyy osoitteesta rainbow6.com/SiegeX-closed-beta.
Lisäksi pelaajat voivat tutusta tulevaan versioon 8.-18. toukokuuta pelattavan RELOAD-peliturnauksen myötä. Tällöin Brasiliassa pelattavassa peliturnauksessa ammattipelaajat ottavat yhteen pelin tulevan version pelikartoilla.
Pelin esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/A0Hw96M5bC4.
Rainbow Six Siege X tulee pelattavaksi ilmaiseksi 10 kesäkuuta alkaen sekä PlayStation- ja Xbox-pelikonsoleille että pc-tietokoneille.
Lisätietoja
https://www.ubisoft.com/en-gb/game/rainbow-six/siege
https://1drv.ms/f/s!Avh8gGYzxU_viug2owrtkOZZNksd-g?e=bCzt7J (kuvia)
Ubisoft
Ubisoft on maailmojen luoja, joka on sitoutunut rikastuttamaan pelaajien elämää alkuperäisillä ja ikimuistoisilla viihdekokemuksilla. Ubisoftin maailmanlaajuiset kehitystiimit luovat ja kehittävät monipuolisia pelejä, joihin kuuluvat muun muassa Assassin’s Creed, Brawlhalla, For Honor, Far Cry, Tom Clancy’s Ghost Recon, Just Dance, Rabbids, Tom Clancy’s Rainbow Six, The Crew ja Tom Clancy’s The Division. Ubisoft Connectin kautta pelaajat voivat nauttia palveluiden ekosysteemistä parantaakseen pelikokemuksiaan, saadakseen palkintoja ja pitääkseen yhteyttä ystäviin eri alustoilla. Ubisoft+ -tilauspalvelun avulla pelaajat pääsevät käsiksi jatkuvasti kasvavaan pelivalikoimaan, joka sisältää yli 100 Ubisoftin peliä ja niiden lisäosaa. Tilivuotena 2022–2023 Ubisoftin myynti oli 1 739 miljoonaa euroa. Lisätietoja on osoitteessa www.ubisoftgroup.com.