Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft (www.ubi.com) tuo The Settlers -strategiapelin beetaversion pelattavaksi jo ensi viikolla.

Rakastetun ja lähes 30 vuotta vanhan pelisarjan paluuta on odotettu toiveikkaasti. Pelisarjan ensimmäinen osa julkaistiin jo vuonna 1993, jolloin se valloitti pelaajien sydämet ainutlaatuisella yhdistelmällä värikylläistä grafiikkaa ja ensiluokkaista pelattavuutta. Sittemmin pelisarja on kasvanut osa osalta monipuolisemmaksi ja entistä hiotummaksi kokonaisuudeksi unohtamatta alkuperäisiä juuriaan.

Reaaliaikaisten strategiapelien perinteiden tapaan myös The Settlers antaa pelaajien käyttöön ison pelimaailman täynnä tutkittavaa ja löydettävää. Pelaaja kerää raaka-aineita ja resursseja omien asukasyhteisöjen, kuten kylien, rakentamiseen sekä värvää asukkaista kyvykkäitä yksilöitä joko rakentamaan lisää rakennuksia tai oppimaan sodankäynnin taitoja. Näitä myös tarvitaan, sillä vartioimaton yhteisö voi joutua vihollisten kynsiin hyvin nopeasti. Pelaaja voi myös löytää unohdettuja aarteita tai ainutlaatuisia paikkoja sekä muiden kansojen asuttamia alueita. Sodankäyntiin on siis hyvä valmistautua, mikä osaltaan vaatii resursseja ja omia sotilaita.

Uusin The Settlers -peli on ottanut paljon vaikutteita etenkin The Settlers 3- ja The Settlers 4 -peleistä, jotka ovatkin olleet sarjan pidetyimpiä osia. Uudessa pelissä hyödynnetään Ubisoftin omaa Snowdrop Engine -pelimoottoria, joka tarjoaa yksityiskohtaista ja värikylläistä peligrafiikkaa, upeaa hahmonanimaatiota ja sulavaa pelattavuutta.

Yksinpelin lisäksi The Settlers sisältää Onslaught- ja Skirmish-pelitilat, joissa pelaaja pääsee mittaamaan taitojaan niin tekoälyohjattuja vastuksia vastaan kuin myös muiden pelaajien joukkojen kanssa. Myös yhteistyöhenkinen pelimuoto löytyy kattavasta tarjonnasta. Enimmillään moninpelissä voi olla jopa kahdeksan ihmispelaajaa.

The Settlers julkaistaan kolmena eri versiona, joita ovat peruspelin sisältävä Basic-versio, sekä esineitä että digitaalisia lisäominaisuuksia sisältävä Entdecker-versio ja digitaalista lisäsisältöä sisältävä Deluxe-versio.

Pelin beetaversioon voi rekisteröityä osoitteessa https://thesettlers.com, jolloin on mahdollisuus osallistua 20. tammikuuta alkavaan testijaksoon. Beetaversio tulee ladattavaksi 18. tammikuuta.

Pelin esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/m-kVr2X306A.

The Settlers julkaistaan pc-tietokoneille 17. maaliskuuta 2022 ja se tulee myyntiin Ubisoft Connect- ja Epic Games Store -kauppapaikkoihin. Pelin ikäraja on PEGI 12.

Lisätietoja
www.ubisoft.com/fi-fi/game/the-settlers/the-settlers
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_vh-4Iy1I78Sdg8nxPoQ?e=AOipKG (kuvia)

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Brawlhalla, Far Cry, For Honor, Just Dance, Watch Dogs, The Crew, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2020-2021 oli yli 2,241 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.