Tehokas EcoFlow DELTA 2 -latausasema tuo virtaa laitteisiin epävarmoina aikoina

Boston Group tuo myyntiin tehokkaan EcoFlow DELTA 2 -latausaseman, josta riittää tehoa monenlaisiin sähkötarpeisiin myös sähkökatkosten aikana.

Kulunut vuosi on herättänyt paljon kysymyksiä energiakriisistä. Puheet Suomessakin mahdollisesti tapahtuvista sähkökatkoksista sekä jo tapahtuneet hinnankorotukset sähkön suhteen ovat mullistaneet koko energiatalouden. Vaikka omavaraisuuteen sähkön suhteen on Suomessa vaikea päästä, aurinkoenergian hyötykäyttö osaltaan vähentää sähkölaskuja. Lyhyellä aikavälillä on myös tärkeää varautua sähkökatkoksiin, jotka voivat aiheuttaa hankaluuksia niin arkiaskareissa kuin työteossakin.

Tehokkaat ja nopeasti latautuvat latausasemat voivat tuottaa virtaa laitteille silloinkin, kun tavallinen sähkönjakelu ei siihen kykene. Näitä tilanteita on ennustettu tulevaksi syystalveksi hallitusti ja ennakoitavasti, mutta yhtäältä etenkin syrjäseuduilla voivat myrskyt ja muut poikkeustilanteet katkaista sähkönjakelun ilman varoitusta. Haja-asutusseudulla korjaustyöt voivat myös kestää pitkään, joten katkoksiin on hyvä varautua etukäteen.

Nopea ja luotettava EcoFlow DELTA 2 on laadukas latausasema, joka toimii tehokkaana varavirtalähteenä vaativissakin tilanteissa. Siinä yhdistyvät liikuteltavan latausaseman edut yhdistettynä nopeasti laitteet lataavaan jämerään akustoon. Monipuolisten liitäntöjen ansiosta se on äärimmäisen monipuolinen varavirtajärjestelmä kaikenlaisiin tarpeisiin niin työn kuin viihteenkin parissa.

EcoFlow DELTA 2 syöttää virtaa 1 800 watin jatkuvalla ja 2 700 watin hetkellisellä teholla. Turvallisella, ympäristöystävällisellä ja hiljaisella latausasemalla voi syöttää sähköä akkukäyttöisesti peräti 11 eri laitteelle samanaikaisesti. Pienlaitteiden omat akut latautuvat helposti useita kertoja täyteen ladatusta latausasemasta. Latausaseman 1 024 wattitunnin akkukapasiteetin ansiosta sähkölaitteet voivat toimia tuntikausia ilman verkkovirtaa tehovaatimusten mukaan.

Laitteessa on neljä tavallista suomalaista pistorasiaa, kaksi USB-C-liitäntää, kaksi pikalatausta tukevaa USB-A-liitäntää, kaksi tavallista USB-A-liitäntää, ja yksi autoista tuttu latausliitäntä sähkön syöttämiseksi muille laitteille. Pistorasian kautta voi tarjota verkkovirran kaltaista 230 voltin sähköä puhtaalla siniaallolla kaikenlaisille kodin sähkölaitteille. Tällaisia ovat esimerkiksi mikroaaltouunit, kahvinkeittimet, tietokoneet, valaisimet ja kaikenlaiset sähkötyökalut. USB-liitäntöjen kautta voi syöttää sähköä kaikenlaisille sähköisille pienlaitteille kannettavista tietokoneista puhelimiin, tablettilaitteisiin ja akkukäyttöisiin kuulokkeisiin.

Alan johtavalla X-Stream-lataustekniikalla varustettu EcoFlow DELTA 2 kykenee lataamaan akkunsa verkkovirralla tyhjästä 80 prosenttiin noin 50 minuutissa. Täyteen akku latautuu noin 80 minuutissa. Latausnopeus onkin peräti seitsenkertainen alan tyypilliseen latausasemaan verrattuna. Lisäksi latausasema tukee jopa 500 watin aurinkopaneelia. Näin ladattuna latausaika on kolmesta kuuteen tuntia sekä käytetyistä aurinkopaneeleista että vallitsevan auringonpaisteen mukaan.

Latausasemassa käytetään Tesla-autoissakin käytettäviä LFP-akkuja, joiden käyttöikä on jopa kuusinkertainen tavallisiin akkuihin verrattuna. Näin EcoFlow-akustoa voidaan ladata jopa 3 000 käyttökertaa elinkaarensa aikana, mikä takaa käytettävyyden jopa vuosikymmeneksi.

Vain 12 kilogramman painoinen EcoFlow DELTA 2 -latausasema on helposti otettavissa mukaan esimerkiksi autoon tai veneeseen. Varavirtalähteenä se sopii erinomaisesti koti-, mökki-, retkeily- ja venekäyttöön, kun virtaa tarvitaan paljon ja isommillekin laitteille.

Sähkönjakelun toimiessa latausasema on hyvä ladata täyteen pahan päivän varalle. Lisäksi erikseen myytävillä aurinkopaneeleilla lataaminen on aina suositeltavaa tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan riippumatta siitä onko latausasema käytössä kotona, mökillä tai matkatessa. Kotikäytössä aurinkopaneelin voi valjastaa käyttöön esimerkiksi omalla pihalla, terassilla tai parvekkeella. Aurinkopaneelilla energian talteen kerääminen on sekä taloudellista että luontoystävällistä.

Aurinkopaneelien lisäksi latausasemaa voi laajentaa tehokkaalla lisäakulla tai supertehokkaalla MAX-lisäakulla. Näiden avulla akkukapasiteettia voidaan kasvattaa jopa 2 048 tai peräti 3 040 wattituntiin. Latausasemalle voi hankkia myös säänkestävän suojapussin, jolloin lataus onnistuu turvallisesti jopa kaatosateessa.

Hinta ja saatavuus
EcoFlow DELTA 2 -latausasema tulee myyntiin välittömästi 1 199 euron kuluttajahintaan. EcoFlow DELTA 2 Smart Extra Battery -lisäakku on saatavana 799 euron kuluttajahintaan. Säänkestävä suojapussi on saatavana 69 euron kuluttajahintaan. EcoFlow-aurinkopaneelien tehot vaihtelevat 110 ja 400 watin välillä. Niiden suositushinnat vaihtelevat 349 ja 1 099 euron kuluttajahintoihin. Hinnat sisältävät 24 prosentin arvonlisäveron.

Lisätietoja
www.vempaimet.fi/ecoflow/
www.boston.fi
https://youtu.be/_YQbsiPE8to (esittelyvideo)
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viMgICme6uBhGxmag_w?e=hGRVEr (kuvia)

EcoFlow
EcoFlow on perustettu vuonna 2017. Yrityksen tavoitteena on suunnitella ja luoda älykkäitä ja tehokkaita energian varastointiin liittyviä tuotteita. Näin se antaa ihmisille ja yhteisöille mahdollisuuden kannettavaan, puhtaaseen ja luotettavaan sähkönsyöttöön kaikkialla. Lisätietoja osoitteessa www.ecoflow.com.

Boston Group
Boston Group on yksi suurimmista Pohjoismaissa toimivista tietotekniikan ja kulutuselektroniikan jakelijoista. Boston etsii aktiivisesti uusia innovatiivisia tuotteita jälleenmyyntiin pohjoismaisille markkinoille. Bostonin liikevaihto on noin 70 miljoonaa euroa vuodessa ja se toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Boston on perustettu jo vuonna 1990, ollen näin yksi vanhimmista it-alan maahantuojista. Suomen tytäryhtiö perustettiin syksyllä 2015. Lisätietoja osoitteessa www.boston.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.