Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija Ubisoft esitteli marraskuussa julkaistavaa Skull and Bones -merirosvopeliä tänään Ubisoft Forward -pelitapahtumassaan.

Kauan odotettu Skull and Bones tuo merirosvojen kultakauden pelaajien iloksi valtavana verkkopelikokemuksena. Alkuperäisten piraattien aikaan sijoittuva peli tuo merten villin lännen valtavine laivoineen ja hurjine meritaisteluineen. Samalla peli kertoo tarinaan valtioiden, yritysten ja ryöväämisestä elävien merirosvojen keskinäisestä kilpajuoksusta aarteiden ja meriseikkailujen pahamaineisina vuosina.

Intian valtameri ja siellä seilaavat vaurauksia täynnä olevat laivat houkuttelevat peräänsä myös joukon ahneita merirosvoja. Lain toisella puolella kulkevia ryöväreitä, roistoja ja muita rikollisia täynnä olevat merialukset on varustettu tykein ja lähitaisteluasein, joilla voidaan uhmata kauppalaivojen asemaa ja menestystä. Avuttomia eivät kuitenkaan ole myöskään puolustajat, sillä ryöväreiden metkut ja taktiikat ovat hyvin tiedossa.

Ubisoft Forward -pelitapahtumassa julkaistu World Context -esittelyvideo käy läpi merirosvojen toista kultakautta, jossa rikkaudet ja valta ovat jakaantuneet epätasaisesti eri ihmisten kesken. Rikkaat yritykset pitävät valtaa käsissään vain merirosvot uhkanaan. Kun erilaiset firmat tuovat laivoillaan eksoottisia ja harvinaisia arvotavaroita läntiseen maailmaan, merirosvot haistavat tilanteessa mahdollisuuden äkillisen vaurastumiseen. Skull and Bones haastaa pelaajat kokemaan elämän merirosvona, jossa juonittelu ja oman merirosvoimperiumin rakentaminen työllä, verellä ja hiellä on mahdollista.

Ubisoft Forward Gameplay -video esittelee laivojen personointia ja varustelua, joilla voidaan erottautua kilpailevista rosvoista. Tullakseen mahtavaksi merirosvoksi on pelaajan aseistettava aluksensa riittävän tehokkaasti muille laivoille meritaisteluissa pärjätäkseen. Pelkkä varustelu ei kuitenkaan riitä, sillä purjehtiminen ääriolosuhteissa, kuten hurjissa myrskyissä, kysyy taitoa ja kylmiä hermoja. Isot virheet voivat vaarantaa koko uran ja varallisuuden.

Uudet pelivideot voi katsoa osoitteissa https://youtu.be/M3sXctSIM_A ja https://youtu.be/OYO9d3bjaLc.

Skull and Bones on massiivinen avoimen maailman moninpeli, joka nivoutuu legendaaristen merirosvojen upeiden laivojen, elämää suurempien hahmojen ja näiden välisten kahakoiden maailmaan. Pelissä yhdistyvät toisiinsa kiehtovat meriseikkailut, upeat yhteenotot ja selviytymispelien piirteet merellisellä teemalla. Peli tukee alustojen välistä ristiinpelaamista pelikonsoleilla ja tietokoneilla, mikä mahdollistaa hullaannuttavan ja rajoja rikkovan kokemuksen peleissä vain harvoin nähdyllä teemalla.

Skull and Bones julkaistaan sekä PlayStation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 8. marraskuuta 2022. Tietokoneversiot tulevat myyntiin Epic Games Store- ja Ubisoft Store -kauppapaikoissa. Lisäksi peli tulee saataville Stadia-pelitilauspalvelussa.

Lisätietoja
www.ubisoft.com/fi-fi/game/skull-and-bones
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viLA0apcK-5wPrPRz-w?e=cmnH2p (kuvia)

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Brawlhalla, Far Cry, For Honor, Just Dance, Watch Dogs, The Crew, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2020-2021 oli yli 2,241 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.