Assembly 30 Years Awards -gaala esittelee digitaideteoksia vuosikymmenten varrelta

Torstaina 4.8.2022 klo 20 – 22 järjestettävässä Assembly 30 Years Awards -gaalassa nostetaan esille kiinnostavimpia digitaideteoksia ja niiden tärkeimpiä tekijöitä koko Assemblyn historian ajalta.

Tilaisuudessa palkitaan yleisön suosikit niin demoskeneryhmien kuin musiikin ja pelienkin joukosta. Illan aikana juhlistetaan suomalaista tietokonekulttuuria, demoskeneä ja digitaalista taidetta.

Suomen vanhin ja suurin digitaaliseen kulttuuriin keskittyvä tietokonefestivaali ASSEMBLY täyttää 30 vuotta. Elokuun 4.-7. järjestettävän juhlatapahtuman ohjelmasisältö juhlistaa etenkin digitaalista kulttuuria ja demoskeneä. Demoskene on UNESCO:n ensimmäisiä digitaalisen kulttuurin perintökohteita ja listattuna myös elävän perinnön luetteloon muun muassa Suomessa, Saksassa ja Puolassa.

Demoskene on ollut vaikuttamassa suomalaisen peliteollisuuden syntymiseen ja monella pelialan yrityksellä on juurensa juuri demoskenessä. Yhtenä esimerkkinä on peliyhtiö Rovio, jonka perustajat tapasivat toisensa osallistuessaan erilaisiin demokilpailuihin eli compoihin, joita Assemblyilla järjestetään. Yhteiset intressit kohtasivat, mikä johti Rovion perustamiseen ja lopulta Angry Birds -pelin tekemiseen. Tämä tarina ei ole ensimmäinen laatuaan, mutta varmasti kansainvälisesti menestyneimpiä tapahtuman historian aikana.

Alun perin Assembly oli demoskenerien vuosittainen juhla, johon saavuttiin kilpailemaan digitaalisilla teoksilla ja tapaamaan muita tietokoneharrastajia, hauskanpitoa unohtamatta. Ajan saatossa Assembly on laajentunut tarjoamaan runsaasti ohjelmaa myös muusta digitaalisesta kulttuurista ja pelikulttuurista kiinnostuneille. Runsaan pelaamiseen liittyvän ohjelman ohella tapahtumassa on yhä tänä päivänä tarjolla useita erilaisia demokilpailuja aina musiikista grafiikka- ja koodauskilpailuihin. Näihin demokilpailuihin saavutaan ympäri Eurooppaa näyttämään taitoja audiovisuaalisten mestariteosten tekemisessä.

Juhlavuoden kunniaksi ASSEMBLY Summer 2022 -tapahtumassa järjestetään ASSEMBLY 30 Years Awards -gaala. Torstaina 4.8. Klo 20 – 22 järjestettävässä tilaisuudessa juhlistetaan demoskeneä ja muistellaan tapahtumassa nähtyjä vaikuttavimpia demoja.

Parhaillaan on käynnissä yleisöäänestys, jota varten monialainen asiantuntijaraati on valinnut Assemblyn demokilpailuissa viimeisen 30 vuoden aikana nähtyjä teoksia äänestettäväksi seitsemässä eri kategoriassa. Nämä kategoriat ja tuotannot löytyvät osoitteesta https://party.assembly.org/summer22/news/assembly-30-years-awards-nominees. Äänestys päättyy 30. heinäkuuta. Yleisön suosikit julkistetaan 4.8.2022 Messukeskuksessa ASSEMBLY Summer 2022 -tapahtuman päälavalla.

Teokset valinneeseen asiantuntijaraatiin kuuluu niin akateemisia osaajia kuin yrityspuolen vaikuttajiakin. Heitä ovat muun muassa Assemblyn perustajajäsenet Pekka Aakko ja Jussi Laakkonen, pelialan vaikuttaja Sonja Ängeslevä ja digitaalisen taiteen väitöstutkija ja shader-koodaaja Florine Foquart.

Lisätietoja
https://party.assembly.org/summer22
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_viKl3_iRhaWhE1IeP4A?e=jZN5d3 (kuvia)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.