The Crew 2 -ajopelin viides pelikausi alkaa tänään amerikkalaisilla legendoilla

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft aloittaa The Crew 2 -ajopelin viidennen pelikauden amerikkalaisin legendoin.

American Legends -pelilaajennus aloittaa pelin viidennen kauden ja tuo mukanaan uuden pelitilan sekä valikoiman uusia kulkuneuvoja uusitun Motorpass-järjestelmän myötä. Lisäksi pelikauden aikana saataville tulee uusia koriste-esineitä ja kiehtovia LIVE Summit -pelitapahtumia.

Uutena pelimuotona nähdään tarinavetoinen Stories-pelitila, jossa keskitytään tällä kertaa amerikkalaisiin legendoihin. Tutkimalla pelimaailmaan sijoitettuja vinkkejä ja pitämällä silmät auki voi pelaaja selvittää kiehtovien tarinoiden alkuperän ja tulla samalla palkituksi muikeilla pelipalkinnoilla. Pelikauden aikana on luvassa kaksi uutta tarinaa jokaiselle viikolle, joten kiinnostavaa tekemistä ja ajamista on runsaasti.

Tutkivat kuljettajat palkitaan avokätisesti. Tästä esimerkkinä pidemmän tarinakaaren myötä palkintona häämöttävä ja katukisoihin sopiva Porsche 550 Spyder. Uusia palkintoja sekä ostettavia kaaroja tulee mukaan läpi kauden ja esimerkiksi kuun lopussa on luvassa poliisiauton ajattomuutta huokuva Ford Crown Victoria INTERCEPTION UNIT -malli. Kaikkiaan uusia koriste-esineitä on tarjolla yli 40 erilaista Motorpass-järjestelmän 50 eri tason läpi jaettuna.

Heti tänään on tarjolla ensimmäinen Live SUMMIT -tapahtuma Porsche Addict 2 -teemalla. Viikkoa myöhemmin, 23. maaliskuuta, on vuorossa ensimmäinen Premium LIVE Summit -tapahtuma, jossa platinapalkintona on upea Indian Motorcycle SCOUT The Cruiser Edition -moottoripyörä.

Tuoreen esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/vb9X8FJQ0y4.

Ubisoft Ivory Tower -pelistudion kehittämä The Crew 2 tarjoaa pelaajilleen uskomattoman mahdollisuuden kokea Yhdysvaltojen teiden, vesien ja ilmojen vapaus lukemattomien eri kulkuneuvojen kyydissä. Olipa kyseessä nopeat formulat, kateutta herättävät moottoripyörät, huippunopeat veneet tai ilmojen valtiutta symbolisoivat lentokoneet, kyseessä on pelaajan vapaus. Avoimen pelimaailman vapaus tarjoaa taidoille haasteita ja mielelle rentoutumista niin yksin kuin moninpelissäkin. Olipa kyseessä tiukat kisat tai rauhallinen ympäristöjen tutkiminen, Amerikan Yhdysvallat rannikolta rannikolle ovat jokaisen koettavissa omaan tahtiinsa. Erilaiset ajomuodot katukisoista maastoralleihin ja freestyle-kisoista erilaisiin temppuihin antavat lähes loppumattoman mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen ajoneuvosta toiseen.

The Crew 2 on julkaistu sekä PlayStation 5-, PlayStation 4-, Xbox Series X- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Lisäksi peli on saatavilla Stadia- ja Ubisoft+-pelipalveluissa. Pelin ikäraja on PEGI 12.

Lisätietoja
https://thecrew-game.ubisoft.com/
https://1drv.ms/u/s!Avh8gGYzxU_vhr8PN4AXLqw7R604hQ?e=rtxEkZ  (pelikuvia)

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Brawlhalla, Far Cry, For Honor, Just Dance, Watch Dogs, The Crew, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2020-2021 oli yli 2,241 miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.