Hyper Scape -moninpelissä juhlitaan talvitunnelmissa ja pelataan ristiin eri alustoilla

Pelikonsoli-, mobiili- ja tietokonepelien johtava julkaisija, Ubisoft (www.ubi.com) aloitti battle royale -henkisen Hyper Scape -verkkopelin joulukauden tällä viikolla. Lisäksi peli saa eri pelialustojen välisen ristiinpelaamisominaisuuden.

Hyper Scapen talvijuhlaa vietetään 15.-29. joulukuuta välisenä aikana. Neo-Arcadian pelikaupunki on tällöin lumen peitossa ja erilaiset talvi- ja jouluteemaiset palkinnot odottavat keräilijäänsä. 18. joulukuuta talvirieha saa rinnalleen Team Deathmatch -pelitilan beetaversion, josta pääsee nauttimaan kolmella eri pelikartalla.

PC-pelaajia Hyper Scape ilahduttaa 17. joulukuuta, jolloin peli tulee ilmaiseksi ladattavaksi myös Epic Games Store -kauppapaikkaan. Tämän ohella pelin voi ladata ilmaiseksi Ubisoft Connect -palvelusta.

Lisäksi Hyper Scape tukee nyt kaikkien eri pelikonsoliversioiden välistä ristiinpelaamista eli PlayStation 4- ja Xbox One -pelaajat voivat osallistua samoihin otteluihin pelialustasta riippumatta. Peli tukee myös uuden sukupolven pelilaitteita eli PlayStation 5- ja Xbox Series X/S -pelikonsoleita. Ristiinpeluu-uudistuksen myötä myös pc-pelaajat voivat olla samassa joukkueessa konsolipelaajien kanssa. Näissä tilanteissa koko joukkue siirtyy tietokonepelaajien omaan jonoon.

Hyper Scapen talvitapahtuman esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/FacSIHK8NEM.

Ubisoft Montreal -pelistudion kehittämä Hyper Scape on täysin ilmainen ja nopeatempoinen toimintapeli, jossa pelaajat ottavat yhteen battle royale -tyylisessä pelissä ensimmäisen persoonan kuvakulmasta pelihahmojaan ohjaten. Hyper Scape vie pelaajat vuoteen 2054, jossa osallistutaan futuristiseen Neo-Arcadian virtuaalikaupungissa käytävään taisteluun. Hyper Scape on suunniteltu alusta lähtien äärimmäisen intensiiviseksi ja nopeatempoiseksi pelikokemukseksi, jossa yhdistyvät niin aukeat ulkotilat kuin tiiviit sisätilat saumattomasti toisiinsa. Lisäksi peli on tehty alusta alkaen Twitch-striimaamista ajatellen. Erilaisten pelitilojen ansiosta peli sopii erinomaisesti sekä soolopelaajille että pienten joukkueiden tiimipelaamiseen. Pelin nopea tempo ja hykerryttävät mahdollisuudet kaduilta ja sisätiloista katoille etenemiseen luo puitteet säkenöivään ja vimmaiseen pelaamiseen. Neo-Arcadian värikäs ja moniulotteinen kaupunkiympäristö ja erilaiset erikoiskyvyt tekevät Hyper Scapesta kiehtovan lisän suosittuun battle royale -pelityyppiin. Myös kaksi erilaista voittotapaa lisäävät pelin kiehtovuutta. Pelin voi voittaa perinteisesti joko muut pelaajat nujertamalla tai vaihtoehtoisesti ottamalla haltuunsa pelin loppupuolella ilmestyvän kruunun 45 sekunnin ajaksi haltuunsa.

Hyper Scape on saatavilla sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Pelikonsoliversiot ovat yhteensopivia myös PlayStation 5- ja Xbox Series X/S-pelikonsolien kanssa. Pelin ikäraja on PEGI 12.

Lisätietoja
https://www.ubisoft.com/fi-fi/game/hyper-scape
https://bit.ly/3dX27OW (kuvia)

Ubisoft
Ubisoft on maailman johtava interaktiivisten viihdetuotteiden tekijä, julkaisija ja jakelija, jolla on laaja valikoima maailmanluokan pelibrändejä, kuten Assassin’s Creed, Far Cry, For Honro, Just Dance, Watch Dogs, Tom Clancy’s -pelisarja mukaan lukien The Division, Ghost Recon ja Rainbow Six. Ubisoftin maailmanlaajuinen pelistudioiden ja myyntitoimistojen verkosto on sitoutunut toimittamaan omaperäisiä ja muistettavia pelikokemuksia kaikilla suosituilla pelialustoilla mukaan lukien pelikonsolit, älypuhelimet, tablettilaitteet ja tietokoneet. Ubisoftin myynti vuonna 2018-2019 oli yli kaksi miljardia euroa. Lisätietoja osoitteessa www.ubisoftgroup.com.

%d bloggaajaa tykkää tästä: