Mehiläiset pörräävät pelikoneille ensi marraskuussa

PAN Vision Finlandin jakelema ja Bigbenin julkaisema elämyspeli Bee Simulator tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden kokea maailman mehiläisen silmin.

Bee Simulator -pelin innoittajana toimii New York Cityn ikoninen keskuspuisto, jonka kaltaisessa ympäristössä asustaa myös pelaajan ohjastama pölyttäjämehiläinen. Mehiläisyhteiskunta asuttaa yhtä puiston monista puista. Tämän julmana kohtalona on kuitenkin joutua ihmisten kaatamaksi. Sen seurauksena koko yhteiskunnan kohtalo onkin yhtäkkisesti pelaajan ohjastaman mehiläisen pikkuruisissa raajoissa.

Avoimen pelimaailman ja pelin monien erilaisten pelitilojen ansiosta Bee Simulator on täydellinen perhepeli. Pelin myötä pelaaja oppii paljon lisää mehiläisistä, näiden yhteiskunnasta ja elintavoista, sillä peliä on kehitetty yhteistyössä mehiläisten kasvattajien kanssa. Olipa kyseessä siitepölyn keräämisestä, mehiläisten välisestä kommunikaatiosta tai mehiläisten tehokkaasta tavasta karkottaa pesään tunkeutuvia eläimiä, Bee Simulator on kuin peli ja opetusohjelma yksissä kansissa.

Yksinpelin lisäksi peli sisältää myös hauskoja moninpeliominaisuuksia jopa neljän pelaajan kesken.

Pelin uuden esittelyvideon voi katsoa osoitteessa https://youtu.be/TMtIsP1dEOA.

Bee Simulator julkaistaan sekä PlayStation 4-, Xbox One- ja Nintendo Switch -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 14. marraskuuta 2019. Pelin ikäraja on PEGI 7.

Lisätietoja
http://www.beesimulator.com
http://www.panvision.com/pelit
https://youtu.be/NSEQIvAgH9o (video)
http://bit.ly/2Zi7JQL (kuvia)

PAN Vision
PAN Vision on johtava interaktiivisen viihteen jakelija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Päätoimialana ovat pelit. PAN Vision edustaa useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Lisätietoa löytyy osoitteesta http://www.panvision.com.