Maailman ensimmäinen pelialan ammattiliitto Game Makers of Finland tutki toimialan ensimmäisen palkkakyselyn yhteydessä myös työsuhde-etuja.

Pelialan palkkakyselyssä 56 prosenttia vastaajista sai kuukausipalkkansa lisäksi muita rahallisia kannustinpalkkioita. Näitä vaikeammin mitattavia asioita ovat muut työsuhde-edut, joista valta-osa myös kertoi nauttivansa muodossa tai toisessa.

“Työsuhde-edut voivat toimia yrityksillä myös kilpailuvalttina niin uuden työvoiman houkuttelemisessa kuin nykyisten työntekijöiden sitouttamisessa”, sanoo Game Makers of Finlandin perustaja Milla Pennanen.

Suomessa lakisääteistä työterveyshuoltoa nauttii käytännössä jokainen työssäkäyvä, mutta sen lisäksi pelialan yleisimmät työsuhde-edut näyttävät liittyvän ravintoon. Välipaloista eri muodoissaan pääsee nauttimaan peräti 85 prosenttia vastaajista. Ruokapuoli tuntuu muutenkin olevan pelialalla kunnossa, sillä myös lounaaseen panostetaan. Vastaajista 75 prosenttia kertoi saavansa työpaikaltaan lounasseteleitä.

Myös kommunikointi, kulttuuri ja kuntoilu ovat arvostettuja. Yli 70 prosenttia vastaajista kertoo saavansa työsuhde-etuina myös puhelimen sekä liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Myös kotiolojen kommunikointi on monilla kunnossa, sillä 44 prosenttia vastaajista kertoi omaavansa työsuhde-etuna langattoman kotiverkon.

Kyselyssä mainittiin myös muita vähemmän käytettyjä työsuhde-etuja. Näitä olivat hammashuolto (21 %), ylimääräiset vapaapäivät (7 %), matkasetelit (7 %) ja eläkesäästäminen (5 %).

Helsinkiläinen Lunarbyte on tyypillinen esimerkki pelialan yrityksestä, joka hyödyntää etuja järkevästi ja maltillisesti. Tilannetta kommentoi yrityksen operatiivinen johtaja Olli Raudus:

“Meillä viiden hengen vakiotiimi ja viisi koulutettavaa harjoittelijaa nauttivat kaikki lounasedusta. Lisäksi yritys tarjoaa matkaedun kodin ja työpaikan välisiä matkoja varten. Liikunta- ja kulttuurimahdollisuuksia tuemme harkiten tarpeen mukaan. Yritys on esimerkiksi tarjonnut pääsylippuja kulttuuritapahtumiin, kuten festivaaleille.”

Pelialan ammattilainen
Palkkakyselyssä haastateltiin suomalaisen pelialan ammattilaisia 26 eri yrityksestä. Se osoitti, että tyypillinen pelialan ammattilainen on tietojenkäsittelytieteen kandidaatin opinnot läpikäynyt 33-vuotias mies.

Tyypillinen työntekijä työskentelee täysipäiväisesti ja käy todennäköisesti töissä yhdessä monista pääkaupunkiseudun peliyrityksistä. Ammatillinen osaaminen on joko graafisen suunnittelun, ohjelmoinnin tai pelisuunnittelun saralta. Palkkakyselyyn osallistuneista suuri osa työskenteli senioritason työtehtävissä ilman alaisia.

Lisätietoja
www.peliala.fi
http://bit.ly/2uTvtd5 (kuvia)
https://atomic-temporary-60460133.wpcomstaging.com/2019/04/10/ensimmaisen-palkkakyselyn-mukaan-suomalaisen-pelialan-palkat-ovat-nousussa/ (aiempi tiedote palkkakyselystä)

Milla Pennanen, Game Makers of Finland, milla@peliala.fi, +358 50 302 8179

Game Makers of Finland
Game Makers of Finlandin tavoitteena on kehittää, tukea ja auttaa kaikkia pelialalla työskenteleviä tai alalle haluavia sekä sitä opiskelevia. Olemme Tietoala ry:n jäsenyhdistys ja kuulumme sitä kautta Insinööriliittoon. Yhdistyksemme jäsenten yhdistävänä tekijänä koulutustaustasta riippumatta on peliala. Tarjoamme kaikille jäsenillemme kattavia palveluita ja etuja. Lisätietoja osoitteessa www.peliala.fi.