Julkaistu alunperin kolumnina AVplus-lehdessä 3/2018:
En ole koskaan kokenut olevani hifisti, vaikka osaankin arvostaa hyvää äänenlaatua. Kasariteininä musiikinkuuntelemisen c-kasetteja soittaneilla korvalappustereoilla aloittaneena ja huonolaatuisten mp3-tiedostojenkin aikakauden läpikäyneenä, olen aina arvostanut enemmän itse musiikkia ja sen saatavuutta kuin äänenlaatua. Nykyaikainen älypuhelin ja tietokone riittävät itselleni erinomaisesti äänilähteiksi ilman kummempia kikkailuja, kunhan kuulokkeet tai kaiuttimet ovat olleet kohtalaisen hyviä. Olen kuulokekuunteluun joskus testannut kuulokevahvistinta, mutta äänenlaadun ero oli itselleni niin marginaalinen, että lisävaiva oli suurempi paha kuin hieman heikompi äänenlaatu.
Olinkin todella yllättynyt itseeni, kun sain muutama vuosi sitten itseni kyyneliin kuulokkeiden hienon äänenlaadun takia. Ja kyllä aivan oikeasti tuli niin sanotusti tippa linssiin ensimmäisen biisin aikana kuunnellessani ensimmäisen kerran itselleni räätälöityjä Ultimate Ears -tulppakuulokkeita. Nämä runsaat 800 euroa maksaneet kuulokkeet ovat erityisesti muotoiltu omiin korvakäytäviini sopiviksi ja niissä on erilliset laatuelementit korkeille ja matalille taajuuksille. Äänentoiston selkeys, tasapaino ja läsnäolon tunne oli ensimmäistä kertaa elämässäni aivan uudella tasolla. Äänilähteenä silloinkin toimi vain tavallinen iPhone ja Spotify-sovellus, joten hifisteille tämäkin kokonaisuus olisi varmastikin ollut kammotus.
Aiemmin olin sijoittanut kuulokkeisiin ehkä 100 euroa, joka sekin on keskimäärin kai aika paljon, mutta ei tietysti lähellekään ”oikeaa” hifi-hintatasoa. Aitoihin hifikuulokkeisiin siirtyminen oli silmiä ja korvia avaava kokemus, mutta jäin silti miettimään oliko sijoitus siltikään kannattava pelkällä äänenlaadulla mitattuna. Äänenlaatu voi tarkoittaa montaa asiaa ja jos kuuntelee paljon erilaista musiikkia, niin eri kuulokkeiden ominaisuudet sopivat aina johonkin musiikkityyliin paremmin tai huonommin kuin toiseen. Esimerkiksi Ultimate Earsin selkeys kostautuu ehkä sillä, etteivät ne toista bassoa ainakaan yliampuvasti, joka johonkin musiikkiin voisi hyvin sopiakin.
Äänenlaadullisiin asioihin saa nykyään paljon apua myös keinotekoisesti. Tätä tietysti puristit inhoavat, mutta ainakin itse olen havainnut esimerkiksi ohjelmallisten ja laitetason taajuuskorjaimien tekevän joskus ihmeitä tietyn tyyppiselle musiikille. Lisäksi esimerkiksi Spotify tarjoaa Premium-käyttäjilleen parempaa äänenlaatua kuin ilmaiskäyttäjille, kun ymmärtää käydä laatua säätämässä asetuksissa. Oletusasetuksena on yleensä heikompi äänenlaatu tiedonsiirtokapasiteetin säästämiseksi. Tidal-musiikkipalvelu tarjoaa myös häviötöntä äänentoistoa, joka yleensä mielletään oikeammaksi hifilaaduksi, mutta sille on myös selkeästi kalliimpi hintalappu.
Itse keskittyisin musiikkikuulokkeiden hankinnassa riittävän hyvään äänenlaatuun ja panostaisin paljon myös käyttömukavuuteen. Sekin on tullut joskus koettua, että hyvän äänenlaadun tarjoavia kuulokkeita ei halua pitää päässään pitkään, koska ne painavat, hiostavat tai tuntuvat muuten epämukavilta. Myös käyttötarkoituksella voi olla suuri merkitys. Itse en ole koskaan oppinut pitämään sankakuulokkeita muualla kuin kotikuuntelussa, joten tulppakuulokkeet ovat ensisijainen valintani omaan käyttööni. Mielestäni siis kokonaisuus ratkaisee kuulokkeissakin eikä pelkällä hifitason äänenlaadulla pääse pitkälle. Kuulokkeissakin on lopulta kyse tasapainon löytämisestä ja omalla maulla pitäisi olla suurempi merkitys kuin hifikuulokkeiden statuksella tai kalliilla hintalapulla.
—
Kolumnin kirjoittaja Jiri Koivuniemi on työskennellyt läheisesti digitekniikan ja viihteen parissa jo 30 vuoden ajan. Vapaa-ajallaan Jiri on musiikin ja muun viihteen suurkuluttaja.