Langattomat BuddyPhones WAVE -kuulokkeet ovat turvallinen ja kestävä valinta lapselle

Johtava pohjoismainen kulutuselektroniikan tarviketoimittaja, Aurora Group on tuonut myyntiin langattomat ja lapsille suunnatut BuddyPhones WAVE -kuulokkeet.

Musiikista nauttiminen ei katso ikää. Vaikka kuuntelutottumukset muuttuvat iän myötä, varsin moni lapsi ottaa alkuaskeleensa musiikin pariin jo hyvinkin nuorena. Mielihyvän lisäksi musiikin on todettu rentouttavan sekä lievittävän stressiä ja kipua. Musiikinkuuntelusta on siis selkeää hyötyä. Siinä missä musiikki voi helpottaa aikuisella työn tuomia paineita, lapsella musiikki voi auttaa opiskelussa tai parantaa muita suorituksia.

Lasten kuuntelutottumukset ovat hyvin erilaiset kuin aikuisilla. Lapset eivät myöskään usein tiedosta kovaa soivan musiikin haittapuolia samalla tavalla kuin aikuiset. BuddyPhones-kuulokkeiden tärkeimpiä ominaisuuksia onkin äänenvoimakkuudenrajoitin kuulokyvyn suojelemiseksi.

BuddyPhones WAVE -kuulokkeet rajoittavat äänenvoimakkuutta neljällä eri tavalla. Taaperotila rajoittaa äänenvoimakkuuden maltilliseen 75 desibeliin, kun taas vähän vanhemmat lapset voivat kuunnella musiikkia enimmillään 85 desibelin voimakkuudella. Lentokoneessa ja muissa kulkuvälineissä matkustamiseen tarkoitettu matkustustila rajoittaa äänenvoimakkuuden 94 desibeliin. Näin musiikki kuuluu kulkuneuvon oman äänen yli tekemättä väliaikaisessa kuuntelussa haittaa kuulolle.

Neljäntenä tilana on erityinen opiskelutila, joka korostaa puhe- ja lauluääntä. Tämä auttaa lasta oppimaan ja parantamaan kommunikaatiotaitoja sekä edistämään kielellisten taitojen kehitystä.

Lapsille suunnatut BuddyPhones WAVE -kuulokkeet ovat langattomat ja vesitiiviit (IP67-tason suojaus). Näin ne sopivat vaikkapa kylpyhetkiin ilman pelkoa kuulokkeiden hajoamisesta kastumisen takia. Langattomuutensa ansiosta kuulokkeet eivät myöskään jää kiinni johdoistaan, vaan kulkevat helposti mukana missä tahansa.

Yhdellä latauksella BuddyPhones WAVE -kuulokkeet tarjoavat laadukasta ääntä jopa 24 tunniksi kerrallaan. Yli 10 metrin langaton yhteys ja yhdysrakenteinen mikrofoni äänipuheluita varten viimeistelevät kokonaisuuden. Lisäksi 3,5 millimetrin stereoliitännällä jaettava BuddyCable-kaapeli mahdollistaa kaksien BuddyPhones-kuulokkeiden liittämisen samaan äänilähteeseen. Näin esimerkiksi perheen sisarukset voivat kuunnella musiikkia yhtäaikaa yhdestä äänilähteestä kaksilla kuulokkeilla.

BuddyPhones WAVE -kuulokkeet palkittiin ansaitusti A’ Design Award -ehdokkaiden joukosta lasten tuotteiden muotoilukategoriassa nerokkaan suunnittelutyön ja ominaisuuksiensa ansiosta.

Saatavuus ja hinnoittelu
BuddyPhones WAVE -kuulokkeet ovat saatavana välittömästi 79 euron suositushintaan. Hinta sisältää 24 prosentin arvonlisäveron.

Lisätietoja
http://www.auroragroup.fi/fi/#ac=m_Start&f=b%3ABuddyPhone%3ABuddyPhones%24
http://www.onanoff.com
https://youtu.be/yBMuIiiw9dk (esittelyvideo 1)
https://youtu.be/ys7w-gHHdAU (esittelyvideo 2)
http://bit.ly/2HpFZwF (kuvia)

Aurora Group
Aurora Group jakelee ja markkinoi useita tunnettuja ja kiinnostavia kulutuselektroniikan tuotemerkkejä Pohjoismaissa. Merkittäviä tuoteryhmiä ovat audio/video, kodin elektroniikka, IT-/pelitarvikkeet, mobiilituotteet ja valkoisen linjan tuotteet. Aurora Group Finland Oy sijaitsee Pirkkalassa ja vastaa niin Suomen kuin Baltian myynnistäkin. Lisätietoja osoitteessa http://www.auroragroup.fi.

onanoff
Perustajat Petur Olafsson ja Yvonne La Mather yhdistivät voimansa tuotesuunnittelussa ja käytännön tarpeissa luodakseen tuotteita, jotka ovat hyödyllisiä lapsille. Peturin perfektionismi yhdistyy täydellisesti Yvonnen äidinvaistoihin ja ymmärrykseen ominaisuuksista, jotka vetoavat lasten vanhempiin. Vuonna 2014 perustettu onaonff on kuluttajaelektroniikkaan keskittynyt muotoilu- ja tyylibrändi, jonka nimi viittaa kaikenlaiseen elektroniikkaan – nimellisesti on- ja off-kytkimiin.

Onanoff suhtautuu intohimoisesti ongelmanratkaisuun ja muotoiluun, valmistaen käytännöllisiä ja tyylikkäitä tuotteita, jotka sopivat nykyaikaiseen elämäntyyliin. Onanoff saa innoituksensa pohjoismaisista arvoista, jotka yhdistyvät aasialaiseen harmoniaan ja käytännöllisyyteen. Lisätietoja osoitteesta http://www.onanoff.com.