Kajaanilainen pelinkehittäjä Critical Force on juuri saavuttanut kaksi merkittävää virstanpylvästä elektroniseen mobiiliurheiluun soveltuvalla Critical Ops -pelillään. Mobiilipeliteollisuuden legenda ja elektronisen urheilun huippunimi Kevin Chou on liittynyt yhtiön hallituksen jäseneksi ja peli on tavoittanut yli 30 miljoonaa latausta.

Kevin Chou mukaan Critical Forcen hallitukseen
Critical Force on saanut erittäin tärkeän jäsenen hallitukseensa. Kevin Chou on yksi maailman merkittävimmistä elektroniseen urheiluun liittyvistä henkilöistä. Hän on Korean Silicon Valley Esports (KSV) -organisaation perustaja ja toimitusjohtaja. KSV on hankkinut Overwatch-liigan franchising-oikeudet Souliin ja koonnut mestaruustason tiimin entisen Lunatic Hai -tiimin pohjalta. KSV:n Heroes of the Storm -tiimi voitti hiljattain maailmanmestaruuden ja puolen miljoonan dollarin palkinnon BlizzCon 2017 -tapahtumassa. KSV:n äskettäin perustettu PlayerUnknown’s Battlegrounds (PUBG) -tiimi on tällä hetkellä sijoitettu ykkössijalle Korean ja Japanin palvelimilla.

Kevin Choun aikaisempi yritys, mobiilipeliyhtiö Kabam, kasvoi dim sum -ravintolan yläkerrassa käynnistyneestä pienestä startupista massiiviseen yhden miljardin dollarin irtautumiseen vuonna 2017. Kevin nimettiin Fortune-lehden alle 40-vuotiaiden 40 merkittävimmän toimijan joukkoon.

”Suhtaudun intohimoisesti elektroniseen urheiluun ja Critical Force on johtava elektronisen urheilun FPS-pelin kehittäjä”, kommentoi Kevin Chou. ”Odotan työskentelyä maailmanluokan tiimin kanssa, joka kehittää intohimoisesti hyviä pelejä ja ottaa oikeita askeleita kehittääkseen pitkäjänteisesti kilpailullisia räiskintäpelikokemuksia maailmanlaajuisesti.”

”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Kevin on liittynyt hallitukseemme ja odotamme hänen panostaan”, totesi Critical Forcen toimitusjohtaja ja perustaja Veli-Pekka Piirainen. ”Kevin on pelimarkkinoiden todellinen veteraani ja johtohahmo maailmanlaajuisesti. Hän johti Kabamia perustamisesta lähtien miljardin dollarin yritykseen asti. Hänen kokemuksensa yrittäjänä, yritysjohtajana ja nyt KSV Esportsin perustajana ja toimitusjohtajana on arvokasta Critical Forcelle.”

30 miljoonaa latausta
Critical Forcen elektronisen mobiiliurheilun Critical Ops -peliä on nyt ladattu yli 30 miljoonaa kertaa, vaikka peliä ole vielä edes virallisesti julkaistu. Tämä on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle peliyritykselle. Päivittäiset lataukset ja muut tunnusluvut kasvavat todennäköisesti entisestään tulevina kuukausina merkittävän tulevan päivityksen ansiosta.

”Critical Forcen elektroninen mobiiliurheilu on kasvanut rajusti tänä vuonna. Uusia Critical Ops -turnauksia järjestetään viikoittain ja suurempia tapahtumia on kehitteillä. Legendaarisen Kevin Choun liittyminen hallitukseen on vasta ensimmäinen askel. Aiomme ottaa vieläkin merkittävämpiä askelia, joilla nostamme elektronisen mobiiliurheilun seuraavalle tasolle”, kertoo Critical Forcen toimitusjohtaja Veli-Pekka Piirainen.

Critical Force on suomalainen menestystarina vailla vertaa
Critical Force sai yrityksenä alkunsa viisi vuotta sitten, kun yrityksen toimitusjohtaja Veli-Pekka Piirainen ja pieni koodaritiimi tekivät ensimmäisen prototyypin FPS-verkkoräiskintäpelistä älypuhelimille. Tästä prototyypistä syntyi välivaiheiden kautta Critical Ops -mobiilipeli, joka soveltui erinomaisesti elektronisen urheilun alustaksi. Siitä lähtien Critical Force on tehnyt pioneerityötä elektronisen mobiiliurheilun kehittämisessä.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet Critical Forcelle erittäin merkittäviä. Kesällä 2016 yritys muutti nykyisiin tiloihinsa Kajaanin keskustassa ja sen jälkeen näitä tiloja onkin laajennettu ahkerasti. Syksyllä 2016 Critical Force sai neljän miljoonan euron siemenrahoituksen etelä-korealaiselta pelijulkaisujätti NHN Entertainmentilta. Tämä on yksi suurimmista siemenrahoituksista suomalaiselle peliyritykselle koskaan.

Critical Force on kasvanut runsaassa vuodessa noin 15 hengen ydintiimistä yli 60 peliammattilaisen perheeksi. Työntekijöitä yrityksessä on 13 eri kansallisuudesta. Työntekijöitä on Kajaanin lisäksi Seoulissa Etelä-Koreassa ja Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Critical Force valittiin myös vuoden 2016 parhaaksi suomalaiseksi pelinkehittäjäksi.

Lisätietoa
http://criticalforce.fi/presskit/
http://bit.ly/2k6o32v (kuvia ja videoita)
https://youtu.be/U6U1XwvMmhs (Critical Ops -trailerivideo)