Vogel’s tuo television elegantisti esiin luonnollisella lattiatelineellä

Johtava pohjoismainen kulutuselektroniikan tarviketoimittaja, Aurora Group tuo myyntiin pohjoismaista muotoilua edustavan Vogel’s OP1 -televisiotelineen.

Menneinä vuosikymmeninä puukehyksiset televisiot olivat kuin huonekaluja ja tyylikäs osa sisustusta. Ajan myötä televisiot ovat kasvaneet kokoa leveyden osalta, mutta samalla litistyneet yhä ohuemmiksi. Samalla televisiot ovat siirtyneet lattiajalustoilta ensin kirjahyllyihin ja sitten seinille. Vogel’s OP1 tuo tuulahduksen nostalgiaa ja menneitä vuosikymmeniä esittelemällä ainutlaatuisen lattialla seisovan televisiojalustan. Samalla se on tyylikäs ja elegantti ratkaisu erilaiseen televisiosijoitteluun.

Korkealaatuisista materiaaleista valmistettu OP1 on kolmella jalalla seisova televisiojalusta, joka huokuu tyyliä ja arvokkuutta. Muun muassa saippuakäsitellystä tammesta ja kiillotetusta alumiinista valmistettu jalusta on kuin luonnon ja teknologian moderni yhteensulautuma. OP1 on todellinen taidonnäyte luovuuden, käytännöllisyyden ja estetiikan saralla, jonka minimalismiin yhdistyy käytännöllisyys upealla tavalla. Esimerkiksi yhteen jalustan jaloista on kätketty huomaamaton johtokouru, jonka ansiosta television johdot eivät roiku näkyvästi ja valtoimenaan.

Tanskalaisen Malte Kidden suunnittelema OP1 on myös mahdollista laajentaa kätevällä ja tyyliin sopivalla OPHANG-pelikonsolikiinnityksellä. Nahkavalmisteinen konsolikiinnitys kätkee PlayStation 4- tai Xbox One -pelikonsolin johtoineen tyylikkäästi television taakse. OPHANG on hankittavissa erillisenä lisävarusteena OP1-televisiojalustalle.

”Etsimme aina uusia innoittajia ja olemme ilahtuneita voidessamme työskennellä Malte Kidden kanssa. Hän on luonut jotain todella uutta ja ainutkertaisen upeaa mallistoomme. OP1 on ensimmäinen tuote uudessa muotoiluun keskittyvien yhteistyökumppaniemme tuotelinjastossamme”, kommentoi Vogel’sin toimitusjohtaja Gerdi Vogels.

Vogel’s OP1 on yhteensopiva lähes kaikkien myynnissä olevien televisiomallien kanssa aina 70 tuuman kokoluokkaan asti. Jalustan ylin painoraja televisiolle on 40 kilogrammaa. Älykkään muotoilun ansiosta jalustaan on mahdollisuus yhdistää myös television kanssa yhteensopiva soundbar-kaiutinjärjestelmä.

Hinnat ja saatavuus
Vogel’s OP1 ja OPHANG ovat saatavilla heti 799 ja 99 euron suositushinnoin. Hinnat sisältävät 24 prosentin arvonlisäveron.

Lisätietoja
https://www.auroragroup.fi/fi/products/vogels-next-next-op1-puinen-lattiajalusta-televisiolle-46-70-176494
https://www.auroragroup.fi/fi/products/vogels-next-next-ophang-konsolinpidikkeet-176495
https://www.vogels.com/en-fi/c/next-op1-tv-floor-stand
https://youtu.be/lk5nZJCbuSU (esittelyvideo)
http://bit.ly/2zI3D7g (kuvia)

Vogel’s
Hollantilainen Vogel’s käynnistyi henkilökohtaisesta intohimosta ja täydellisyydentavoittelusta. Se kehittyi myöhemmin menestyväksi kansainväliseksi yritykseksi tarjoamalla korkealaatuisia audio-, video- ja multimedialaitteiden telineitä ja kiinnitystarvikkeita. Vogel’s-tuotteissa yhdistyvät joustava käytännöllisyys, toimivuus ja tyylikäs muotoilu. Vogel’s on vuodesta 1973 lähtien tuottanut arvostettuja ja palkittuja tuotteita, jotka parantavat ihmisten elämänlaatua. Nykyään Vogel’s on maailmankuulu korkealaatuisista kiinnitysratkaisuista sekä LCD-, plasma- ja LED-televisioille, audio- ja videotuotteille että tablettilaitteille. Vogel’s-tuotteet on luotu tuomaan lisämukavuutta jokapäiväiseen elämään. Lisätietoja osoitteessa http://www.vogels.com.

Aurora Group
Aurora Group jakelee ja markkinoi useita tunnettuja ja kiinnostavia kulutuselektroniikan tuotemerkkejä Pohjoismaissa. Merkittäviä tuoteryhmiä ovat audio/video, kodin elektroniikka, IT-/pelitarvikkeet, mobiilituotteet ja valkoisen linjan tuotteet. Aurora Group Finland Oy sijaitsee Pirkkalassa ja vastaa niin Suomen kuin Baltian myynnistäkin. Lisätietoja osoitteessa http://www.auroragroup.fi.