Laadukkaasta luujohdinteknologiastaan tunnettu ja palkittu AfterShokz-kuulokemerkki rantautuu Suomeen pohjoismaisen Boston Distributionin jakelemana.

AfterShokz_Trekz_Hiker

Ulkoliikunnassa hyvät ja laadukkaat urheilukuulokkeet ovat vertaansa vailla. Urheilukuulokkeilta myös odotetaan monenlaisia muita ominaisuuksia hyvän äänenlaadun lisäksi. Kuulokkeiden pitää kestää sääolosuhteita ja pysyä mukana jatkuvassa liikkeessä äänentoiston kärsimättä.

Useimmat kuulokkeet eivät kuitenkaan huomioi heikentyvää turvallisuutta, joka aiheutuu kuulokkeiden peittäessä koko korvakäytävän ja estäen näin ulkopuoliset äänet. AfterShokz on ratkaissut ongelman luujohdinteknologialla, jonka ansiosta äänentoisto säilyy laadukkaana, mutta se ei silti estä korvia kuulemasta ulkopuolisia ääniä, kuten liikennettä.

Langattomat AfterShokz Trekz Titanium -urheilukuulokkeet ovat turvallisin tapa nauttia musiikista tai vastata puheluun ympäristöäänien peittymättä. Nämä kuulokkeet on muotoiltu pysymään päässä kovassakin liikkeessä. Huipputasoisen äänentoiston ja luujohtumistekniikan ansiosta musiikista nauttiminen hoituu liikuntamuodosta riippumatta.

Luujohtumisessa ääni aistitaan kallon luiden kautta kulkematta korvien tärykalvojen kautta. Näin aistittu ääni kulkee suoraan sisäkorvaan. Kuulokkeet lepäävätkin poskiluiden päällä korvien edessä ja näin korvakäytävät jäävät täysin avoimiksi.

Bluetooth-tekniikan ansiosta ääni kulkee soittimesta kuulokkeisiin langattomasti ja laadukkaasti. Äänentoisto on viimeistelty melua vaimentavilla mikrofoneilla, joiden ansiosta Trekz Titanium -urheilukuulokkeet sopivat erinomaisesti puheluiden puhumiseen.

Titaanirunkoiset Trekz Titanium -urheilukuulokkeet ovat kestävät ja joustavat. Kuulokkeiden pinnoite puolestaan on hikoilua ja kosteutta kestävää materiaalia. Trekz Titanium -urheilukuulokkeet on myös pölyltä suojattu (IP55-tason suojaus).

Trekz Titanium -urheilukuulokkeet toimivat täydellä latauksella jopa kuusi tuntia. Täyteen lataaminen vie noin puolitoista tuntia, mutta jo 15 minuutin latauksella virtaa riittää pitkään harjoitushetkeen.

Luujohtumistekniikan ansiosta AfterShokzin urheilukuulokkeet ovat myös oivallinen valinta näkö- ja kuulovammaisille. Näkövammaisia ulkoisten äänien kuuleminen auttaa ulkona liikkumisessa. Monille kuulovammaisille ja korvakäytävän ongelmista kärsiville puolestaan luujohtaminen on ratkaisu laadukkaasta äänentoistosta nauttimiselle.

Saatavuus ja hinnoittelu
AfterShokz Trekz Titanium -urheilukuulokkeet ovat saatavilla välittömästi 149 euron suositushintaan. Hinta sisältää 24 prosentin arvonlisäveron.

Lisätietoja
www.aftershokz.com
www.boston.fi
http://bit.ly/27YDAlC (tuotekuvia)
https://youtu.be/JKm_pzy-iUM (esittelyvideo)

Boston Distribution / Pekka Salvela, puh: 040 560 7772, pekka.salvela@boston.fi
Visionist / Jiri Koivuniemi, puh: 040 837 8097, jiri@visionist.fi

AfterShokz
AfterShokz tuo patentoidun luujohtumistekniikan urheilu- ja Bluetooth-kuulokkeille kuluttajaystävälliseen hintaan. Alkujaan armeijakäyttöön ja lainvalvontaan luotu teknologia esiteltiin ensi kerran Voxtechin toimesta vuonna 2001. Korkeatasoisen ääniteknologian ja kuulokemuotoilun ansiosta AfterShokz-kuulokkeet ovat ensiluokkainen valinta musiikista nauttivalle liikkujalle. Perustamisvuodestaan 2011 lähtien AfterShokz on omistautunut kehittämään tuotteita, joissa tilannehavainnointi ja turvallisuus ovat ensisijaisessa roolissa. Lisätietoja osoitteessa www.aftershokz.com.

Boston Distribution
Boston Distribution on yksi suurimmista Pohjoismaissa toimivista tietotekniikan ja kulutuselektroniikan jakelijoista. Boston etsii aktiivisesti uusia innovatiivisia tuotteita jälleenmyyntiin pohjoismaisille markkinoille. Bostonin liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa vuodessa ja se toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Boston on perustettu jo vuonna 1990, ollen näin yksi vanhimmista it-alan maahantuojista. Suomen tytäryhtiö perustettiin syksyllä 2015. Lisätietoja osoitteessa www.boston.fi.