Farming Simulator 15 siementää nyt myös pelikonsoleilla

PAN Vision Finland Oy (www.panvision.com) tuo kaikkien aikojen monipuolisimman maataloussimulaation pelikonsoleille toukokuussa.

FS15

Maaseudun viehätystä ja oman maatilan työstämisen hurmaavuutta on vaikea ymmärtää sitä kokematta. Farming Simulator -pelisarjassa on kyse nimensä mukaisesti maatilalla työskentelyn simuloinnista. Maata viljellään, karjaa kasvatetaan, peltoa kynnetään ja ohessa voidaan tehdä myös metsänhoitoa. Oman tilan hoito ja ylläpito vaatii sekä kovaa työtä että fiksuja päätöksiä, mutta pelillisessä hengessä.

Maailmanlaajuisesti miljoonamyyntiin yltäneellä Farming Simulator -pelisarjalla on vankkumaton faniyhteisö, joka on vuosien varrella tuottanut lukemattomia harrastajavideoita ja monenlaista muuta fanimateriaalia. Tähän mennessä Farming Simulator 15 on kuitenkin ollut vain tietokonepelaajien ilo. Nyt peltoa päästään kääntämään myös pelikonsoleilla, kun työkoneet ja traktorit vyöryvät yli peltojen neljälle eri pelikonsolille.

Farming Simulator 15 on maanviljelyssimulaation uusi sukupolvi. Sen myötä tarjolla on kaikkien aikojen runsain ja monipuolisin valikoima traktoreita, leikkuupuimureita, metsäkoneita ja muita vaikuttavia työkoneita apulaitteineen. Kyytiä saavat niin metsien puut, peltoaukeat kuin pelimaailman avoin maasto erilaisine haasteineen. Märehtivät lehmät, munivat kanat ja määkivät lampaat tarjoavat puolestaan vaihtelua karjanhoitoa kaipaaville pelaajille.

Oman maatilan taloudellisen menestyksen myötä tulevalla tuotolla voidaan ostaa entistä parempia työvälineitä ja kulkuneuvoja, jotka avaavat samalla uusia mahdollisuuksia oman maatilan hoitoon sekä tilusten monipuoliseen hyödyntämiseen.

Täysin uusitulla pelimoottorilla erilaiset koneet ja kojeet suorastaan säihkyvät yksityiskohtia ja värejä. Pelin fysiikkamoottori puolestaan takaa entistä realistisemman tunteen riippumatta siitä onko kyse niittotöistä vai eläintenhoidosta.

Pelin konevalikoima on suorastaan huimaava. Erilaisia oikean maailman tunnettuja laitevalmistajia on mukana yli neljäkymmentä. Kaikkiaan sekä kulkuneuvoja että työkoneita on mukana yli 140 erilaista. Kaikkien välineiden autenttisuus on aivan uudella tasolla.

Avoimen pelimaailman yksinpelin lisäksi Farming Simulator 15 tarjoaa monipuoliset moninpelimahdollisuudet. Tämän myötä maatilan haasteita pääsee kokemaan mukavasti myös koko kaveriporukalla.

Hinnat ja saatavuus
Farming Simulator 15 tulee myyntiin 19. toukokuuta PlayStation 4-, Xbox One-, PlayStation 3- ja Xbox 360 -pelikonsoleille. Pelin suositushinnat ovat 59 euroa (PS4 ja X1) ja 49 euroa (PS3 ja X360). Hinnat sisältävät 24 prosentin arvonlisäveron.

Lisätietoja internetissä
http://www.farming-simulator.com
http://www.panvision.com/pelit
https://youtu.be/JqFEb_C68Zo (esittelyvideo)
http://bit.ly/1Dwfs6Y (tuotekuvia)

PAN Vision on johtava interaktiivisen viihteen julkaisija ja jakelija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Päätoimialana ovat pelit ja IT-oheislaitteet. PAN Vision edustaa useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa. Vuodesta 2001 PAN Visionin on omistanut KF-ryhmä, joka on merkittävä toimija vähittäismyynnin saralla pohjoismaisilla markkinoilla. Lisätietoa löytyy osoitteesta http://www.panvision.com.