TomTom (www.tomtom.com) julkaisi uusimman liikenneindeksinsä, jossa listataan Suomen ja Euroopan ruuhkaisimmat kaupungit. Ruuhkatilanne ei ole Suomessa hellittänyt juuri lainkaan, mutta on silti kaukana esimerkiksi Tukholman vastaavista.

Viime vuoden vastaavaan aikaan (toinen vuosineljännes) verrattuna, aamu- ja iltaruuhkat ovat yleisesti lisääntyneet hieman. Aamuruuhkassa matka kestää Helsingissä 32 prosenttia, Turussa 24 prosenttia ja Tampereella 11 prosenttia kauemmin kuin ruuhkattomaan aikaan. Iltaruuhkissa matka taittuu vielä hitaammin eli Helsingissä 41 prosenttia, Turussa 32 prosenttia ja Tampereella 15 prosenttia kauemmin kuin ruuhkattomaan aikaan.

Jonotusajassa laskettuna tunnin työmatka kestää Helsingissä 22 minuuttia, Turussa 17 minuuttia ja Tampereella 8 minuuttia pidempään kuin ruuhkattomaan aikaan. Ruuhka-aikaan puoli tuntia päivittäin matkustava työmatkalainen kuluttaa jonottamiseen vuodessa 61 tuntia Helsingissä, 50 tuntia Turussa ja 27 tuntia Tampereella.

Tukholmassa asiat ovat paljon huonommin, sillä siellä ruuhkat ovat lisääntyneet eniten Euroopassa. Tunnin työmatka Tukholmassa kestää jo peräti 48 minuuttia pidempään kuin ruuhkattomaan aikaan, kun viime vuonna viive oli vielä 43 minuuttia. Tämä tarkoittaa työmatkalaiselle peräti 102 tunnin jonottamista vuosittain, mikäli matkustaa ruuhka-aikaan puoli tuntia päivittäin.

Tukholma onkin jo Euroopan kahdeksanneksi ruuhkaisin kaupunki Helsingin ollessa vasta 49. sijalla. Euroopan muut ruuhkaisimmat kaupungit olivat suuruusjärjestyksessä Moskova, Istanbul, Varsova, Palermo, Marseille, Rooma, Pariisi, Bryssel ja Lyon.

Maailmalla työmatkalaiset jonottavat keskimäärin peräti kahdeksan työpäivää vuosittain. Maailman ruuhkaisin kaupunki on Moskova. Siellä ruuhka-aikaan puoli tuntia päivittäin matkustava työmatkalainen kuluttaa jopa 127 tuntia vuodessa jonottamiseen.

”Ruuhkien hillintä perinteisillä tavoilla, kuten uusia teitä rakentamalla ja nykyisiä teitä leventämällä, eivät tunnu juuri auttavan kokonaistilannetta”, kommentoi Jukka Alhonen Suomen TomTomilta. ”Liikenteen hallinta tarvitsee uusia keinoja. Reaaliaikaiset liikennetiedot voivat vähentää ruuhkia, koska tällöin kuljettajat voivat oma-aloitteisesti kiertää ruuhkien ohi nopeammille reiteille.”

TomTom Traffic Index
TomTom Traffic Index (aiemmin Congestion Index) eli suomeksi liikenneindeksi on maailman tarkin ruuhkabarometri asutetuilla alueilla. Indeksi perustuu ainutlaatuisesti oikeisiin liikennetietoihin, joita saadaan tieverkkoa käyttävistä kulkuneuvoista. TomTomin liikennetietokanta käsittää yli kuusi biljoonaa mittaustulosta ja luku kasvaa viidellä miljardilla mittaustuloksella päivittäin.

Liikenneindeksin selvittämiseen käytettävät menetelmät perustuvat vertailuun, jossa ruuhkatuntien matka-aikoja verrataan ruuhkattomiin aikoihin. Näiden välinen ero ilmaistaan prosentuaalisena kasvuna matka-ajoissa. Indeksi huomioi vertailussaan niin ikään paikalliset tiet, valtaväylät kuin moottoritietkin. Kaikki kerätty tieto perustuu todellisiin GPS-mittaustuloksiin.

Sen lisäksi, että kokonaisruuhkatilanteita mitataan lähes 100 eurooppalaisessa kaupungissa, raportoinnit ottavat huomioon ruuhkatasojen vaihtelun eri vuorokauden aikoina ja eri viikonpäivinä. TomTom analysoi ensisijaisesti yli 800 000 asukkaan kaupunkeja. Lisäksi tiedonkeruussa on mukana valikoima muita pienemmän asukasluvun avainkaupunkeja, joiden alueellinen merkitys liikenneverkostolle on huomattava. Näiden kaupunkien huomioiminen vertailussa antaa tarkempaa tietoa ruuhkatasoista eri maiden osalta.

Yksilölliset kaupunkikohtaiset raportit antavat tarkempaa tietoa ruuhkista, kuten vaikkapa kertovat ruuhkaisimman päivän, työmatkalaisten aikaviiveet vuositasolla sekä ruuhkatasot pää- ja sivuteillä.

Lisätietoja Internetissä
www.tomtom.com/trafficindex
http://bit.ly/12ffpQC (painokelpoinen kuva)

TomTom
Vuonna 1991 perustettu TomTom on maailman johtava autoissa käytettävien navigointi- ja paikannustuotteiden valmistaja. Pääkonttoriaan Amsterdamissa pitävän TomTomin palveluksessa on yhteensä 3500 työntekijää 40 eri maassa. TomTomin tuotteisiin kuuluvat kannettavat navigaattorit, ajoneuvojen kojelautoihin asennettavat infolaitteet, ajokaluston hallintaratkaisut, kartat ja reaaliaikaiset palvelut, kuten palkittu TomTom HD Traffic -ratkaisu. TomTom on pörssilistattu AEXissa (TOM2).

Lisätietoja TomTomista ja TomTomin tuotteista löydät yhtiön verkkosivustolta osoitteesta www.tomtom.com.

Maailman edistyksellisin reittiensuunnitteluväline ja reaaliaikaiset liikennetiedot löydät osoitteesta www.tomtom.com/livetraffic.