Sonic-siili juhlistaa pyöreitä vuosiaan kahdella uutuuspelillä

Sonic-siili (Sonic the Hedgehog) on legendaarinen SEGA-pelitalon maskotti ja pelihahmo, joka juhlii tänä vuonna 20-vuotista peliuraansa. Sen kunniaksi PAN Vision Finland Oy (www.panvision.com) tuo marraskuussa myyntiin peräti kaksi vauhdikasta Sonic-pelikokonaisuutta.

sonic-pelit

Sonic-siili
Sonicin historia ulottuu aina kesäkuuhun 1991 saakka, jolloin julkaistiin kaikkien aikojen ensimmäinen Sonic-peli. Tuolloin vain SEGAn omalle pelikonsolille julkaistu peli aloitti kokonaisen pelien sarjan, josta myös The Blue Blur -lempinimen saanut piikikäs hahmo tuli tutuksi pelaavalle kansalle. Ajan myötä Sonicin suosio on vain kasvanut ja hahmosta on tullut todellinen pelaamisen ikoni – ystävänsä Marion ohella.

Sinivalkoinen, muikeailmeinen ja isosilmäinen Sonic-siili on pieni, mutta pippurinen kaveri. Hänet tunnetaan huippunopeasta vauhdistaan, jonka avittamana hän loikkii ja juoksee yli esteiden. Tarinan mukaan Joulusaarella syntynyt Sonic osaa kiertyä palloksi ja kieriä salamannopeasti vastustajiaan piikeillään uhmaten, muttei kuitenkaan uida!

Sonic Generations
Marraskuun alussa julkaistavassa Sonic Generations -pelissä Sonic-siili nähdään sekä perinteisessä ja rakastetussa 20 vuotta vanhassa 2D-asussaan että nykyaikaisessa huippuvauhdikkaassa 3D-asussaan.

Pelin tarinassa Sonicin maailma menee sekaisin, kun yhtäkkinen aikavääristymä repii ympäristöön madonreikiä, jotka vievät Sonicin ystävineen menneisyyteen. Siellä hän tapaa omasta historiastaan tuttuja hahmoja, myös nuoremman version itsestään! Kaksikon on liittouduttava yhteen voittaakseen uudet vihollisensa, pelastaakseen ystävänsä ja selvittääkseen kuka on katalan juonen takana.

Pelin kolme eri aikakautta kuvastavat Sonic-siilin 20-vuotista historiaa. Ulkoasu on tuttu Sonic-maailma, vaikka se onkin päivittynyt teräväpiirtoiseksi 3D-ympäristöksi. Eri aikakausissa on käytössä tutut erikoisliikkeet ja uusi innovatiivinen valikkojärjestelmä mahdollistaa pelaajan täydellisen uppoutumisen Sonic-maailmaan samalla pelin paljastaessa lisää pelihahmoja ja piilotettuja aarteitaan.

Sonic Generations ilmestyy Xbox 360- ja PlayStation 3 -pelikonsoleille 4.11., sekä pc-tietokoneille ja Nintendo 3DS -käsikonsolille 25.11. Pelin suositushinnat ovat 64,90 (X360, PS3), 44,90 (3DS) ja 34,90 (PC) euroa. Hinnat sisältävät 23 prosentin arvonlisäveron. Pelin alaikäsuositus on 7 vuotta.

Mario & Sonic at the London 2012 Olympic Games
Valmiit, paikoillanne, hep! Maailman suurin urheilutapahtuma on taas täällä, kun Mario ja Sonic matkaavat kohti Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisia! Nintendon pelikonsoleille ilmestyvä urheilupeli vie pelaajat uskomattoman hauskaan, värikkääseen ja vauhdikkaaseen kisailun maailmaan. Lontoon ikonisessa ympäristössä vietettävät kisat ovat entistä isommat ja paremmat! Hauskan yksinpelin lisäksi mukana on huikea moninpelitila.

Kiehtovia lajeja löytyy jalkapallosta esteratsastukseen, melonnasta 100 metrin pikajuoksuun, pöytätennikseen ja moniin muihin lajeihin! Kaikkiaan lajivalikoima on entistä monipuolisempi ja laajempi. Hahmokavalkadi on huikean monipuolinen, tuoden pelattavaksi Sonicin ja Marion lisäksi heidän parhaimmat ystävänsä ja pahimmat vihamiehensä.

Mario & Sonic at the London 2012 Olympic Games ilmestyy Nintendo Wii -pelikonsolille 18.11. ja Nintendo 3DS -käsikonsolille helmikuussa 2012. Wii-version suositushinta on 54,90 euroa. 3DS-version hinta ilmoitetaan myöhemmin. Hinnat sisältävät 23 prosentin arvonlisäveron. Pelin alaikäsuositus on 3 vuotta.

Digiexpo
Molemmat Sonic-pelit ovat esillä myös Digiexpo-tapahtumassa 4.-6. marraskuuta Helsingin Messukeskuksessa. Paikalla on myös Sonic-patsas, jonka kanssa voi kuvauttaa itsensä. Tule mukaan kokeilemaan Sonicin vauhdikkaita pelejä.

Lisätietoja internetissä
www.sega.com/sonicgenerations
www.olympicvideogames.com/mario-and-sonic-london-2012
www.panvision.com/sonic
www.digiexpo.fi

Lisätietoja ja testikappaleet
Visionist / Jerry Kurunen, 050 56 98 320, jerry@visionist.fi
PAN Vision / Niklas Von Schoneman, 010 843 8492, niklas.vonschoneman@panvision.com

SEGA® Corporation on japanilainen pelijulkaisija, joka kehittää ja jakelee interaktiivisia viihdeohjelmia useille eri laitealustoille, kuten PC:lle, langattomille laitteille sekä Nintendon, Microsoftin ja Sonyn pelikonsoleille. Lisätietoja osoitteessa http://www.sega.com.

PAN Vision on johtava pohjoismainen interaktiivisen viihteen julkaisija ja jakelija. Päätoimialana ovat pelit sekä IT-oheislaitteet ja edustamme useita johtavia maailmanlaajuisia tuotemerkkejä. Yhtiön vuosittainen liikevaihto on noin 120 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteessa http://www.panvision.com