Maailman johtava oheislaitteiden valmistaja, Logitech (www.logitech.fi) julkaisi tekemänsä Eurovision-laulukilpailuihin liittyvän tutkimuksensa tulokset. Ne osoittavat, että pohjoismaalaisilla on viha-rakkaussuhde laulukilpailuihin ja kaukosäätimestä taistellaan myös Euroviisujen aikana.

harmonytussle

Logitechin tilaamassa ja Opinion Matters -tutkimusyhtiön toteuttamassa kyselyssä selvisi yllättäviä faktoja niin 55-vuotisen taipaleen läpikäyneestä Eurovision-laulukilpailusta kuin myös sitä seuraavien katselijoiden sielunelämästä. Erilaisten kykykilpailujen lisääntyminen on muuttanut myös tv-katselijoiden suhtautumista. Monista olohuoneista löytyykin jo poptähtiä, managereita, ohjaajia tai ainakin tiukkoja arvosteluja suoltavia kotituomareita.

Kotien uudet kyvyt ja kriitikot haluavat myös vaikuttaa yhä enemmän itse esitysten sisältöön. Jopa 31 prosenttia pohjoismaalaisista haluaisi kaukosäätimeen näppäimiä, joilla voisi esimerkiksi vaihtaa kamerakulmia ja arvostella esityksiä. Lisäksi 15 prosenttia vastaajista haluaisi kokonaan mykistää jonkun tietyn laulajan esityksen. Kahdeksan prosenttia haluaisi vaihtaa kaukosäätimellä myös eri kuuluttajien englannin kielen lausunnan paremmin ymmärrettäväksi.

Vaikka Pohjoismaissa seurataan television kykykilpailuja ahkerasti, olemme kärsimättömiä esitysten laadun suhteen. Joka kymmenes vastaaja antaa esiintyjälle vain 20 sekuntia aikaa huomion herättämiseen ennen tv-kanavan vaihtamista. Tämä puolestaan aiheuttaa eripuraisuutta kotiväen kesken. Vastaajista 22 prosenttia kokee äänenvoimakkuuden hiljentämisen harmittavaksi huononkin esityksen aikana ja peräti 43 prosentin mielestä kanavaralli mainoskatkojen aikana on ärsyttävä tapa.

Tutkimus osoitti pohjoismaalaisten olevan myös melkoisia laululintuja. Lähes viidennes vastaajista myönsi itse laulavansa esitysten mukana, mutta vain viisi prosenttia myönsi käyttävänsä kaukosäädintä mikrofonin korvikkeena matkiessaan tv-idoliaan.

Alun perin italialaisesta San Remon laulufestivaalista inspiraation saanut ranskalainen Marcel Baison kehitti Euroviisut yhdistämään sodanjälkeisen Euroopan kansoja. Ensimmäisen kerran Euroviisut järjestettiin vuonna 1956 Sveitsissä ja tänä vuonna se järjestetään jo 55. kerran. Euroviisuista huippumenestykseen on sittemmin ponnahtanut useita maailmankuuluja artisteja, kuten ABBA, Celine Dion, Cliff Richard ja Julio Iglesias. Euroviisuja seuraa vuosittain yli 100 miljoona katsojaa ja se on yksi pisimpään esitettyjä tv-ohjelmia maailmassa.

Logitechin Harmony-yleiskaukosäätimet sopivat kaikille kukkaroille ja korvaavat muiden kaukosäätimien tarpeen. Kaikki Harmony-yleiskaukosäätimet on helppo ottaa käyttöön usb-liitännän avulla. Niiden toimintonäppäimillä kaikenlaisesta tv-viihteestä nauttiminen on erittäin kätevää. Logitechin Harmony-yleiskaukosäätimiä on saatavana useita eri malleja ja niiden kuluttajahinnat vaihtelevat 29 ja 399 euron välillä.

Lisätietoja Internetissä
http://www.logitech.com/en-roeu/remotes/universal-remotes

Lisätietoja
Visionist / Jiri Koivuniemi, puh: 040-837 8097, jiri@visionist.fi
Logitech Finland / Iikka Buss, puh: 040-7231102, iikka_buss@eu.logitech.com

Tukkurit
ALSO Finland, puh: 03-213 6100, www.also.fi
PAN Vision Finland, puh: 010 843 8400, www.panvision.com
Tech Data Finland, puh: 0201 553636, www.techdata.fi

Logitech
Logitech on maailman johtava tietokoneiden ja kodin viihdelaitteiden oheislaitteiden valmistaja. Sen valikoimaan kuuluvat tietokoneiden näppäimistöt ja hiiret, Internet-kommunikointiin sopivat laitteet, digitaaliset musiikkituotteet, ohjelmoitavat kaukosäätimet, peliohjaimet ja langattomat tuotteet. Logitech International on perustettu Sveitsissä vuonna 1981. www.logitech.com