Buffalo Technologyn (www.buffalotech.com) ja viestintätoimisto Visionistin toteuttaman verkkokyselyn mukaan 76 prosentilla suomalaisista kotitalouksista on käytössään vähintään kaksi tietokonetta. Nettikyselyyn osallistui 1 787 vastaajaa marraskuussa 2009.

tslspro4001

Kysely osoitti, että 76 prosentilla suomalaisista kotitalouksista on nykyään käytössään useampi kuin yksi tietokone. Näistä kotitalouksista yli puolella (53%) niitä on peräti kolme kappaletta tai enemmän. Tämä tarkoittaa sitä, että myös erilaisia sovelluksia ja tiedostoja on useissa eri tietokoneissa. Niiden hallinta voi olla erittäin haastavaa vaikka kotiverkko olisi kuinka tehokas, koska laitteet eivät aina välttämättä ole päällä yhtä aikaa.

Suurin osa vastanneista kotitalouksista kertoo kaikkien tietokoneidensa olevan liitettynä Internetiin. Näiden tietokoneiden tietoturva voi usein olla kyseenalaista ja niiden varmuuskopiointiin pitää keskittyä todenteolla. Kyselystä kävi myös ilmi, että 5,7 prosenttia tietokoneista ei ollut liitettynä Internetiin. Nämä tietokoneet tarvitsevat usein tiedostoja ja muita palveluja muista Internetiin liitetyistä tietokoneista.

Kyselyn mukaan vain noin puolet (49%) vastaajista jakaa tiedostoja tietokoneidensa välillä. Tämä saattaa johtua osaamisen puutteesta. Mikäli kotiverkossa olisi verkkokiintolevy, niin tiedostoja ei tarvitsisi kopioida tietokoneiden välillä lainkaan, vaan kaikki tiedostot voisivat olla kaikkien kotiverkon tietokoneiden saatavilla keskitetysti.

Buffalo LinkStation- ja TeraStation-verkkokiintolevyt ovat tehokkaita tallennusratkaisuja, joiden 1 – 8 teratavun tallennuskapasiteetti ja suorituskyky eivät lopu kesken suurimpienkaan musiikki-, video- tai valokuvakokoelmien jakamisessa. Niitä voi myös helposti käyttää usean PC- tai Mac-tietokoneen kautta. Lisäksi tallennettua mediasisältöä voidaan toistaa suoraan PlayStation 3- ja Xbox 360 -pelikonsoleilla, DLNA-yhteensopivilla mediasoittimilla, iPhone-puhelimella ja Buffalon LinkTheater-verkkosoittimella.

Lisätietoa Buffalon verkkokiintolevyistä löytyy täältä:
http://www.buffalo-technology.com/products/network-storage/

Viralliset tukkurit
Dacco Corporation Oy, 02-274 0000, www.dacco.fi
PAN Vision Finland Oy, 02-273 4000, www.panvision.com

Buffalo Technology
Buffalo on maailmanlaajuinen innovatiivisten kodin ja pienyritysten langattomien verkkotuotteiden sekä tallennus- ja multimediaratkaisujen valmistaja. Yhtiö on Japanin suurin kaikkien PC-lisälaitteiden valmistaja ja maailmanlaajuisesti suurin NAS-kuluttajatuotteiden valmistaja vuosina 2005, 2006, 2007 ja 2008 (In-Stat).

Yhtiön tallennusratkaisut vastaavat sekä yksittäisen käyttäjän että yritysten tarpeisiin edullisten NAS-verkkotallennuslaitteiden, ulkoisten massamuistien, multimediatoistimien, langattomien reitittimien ja monipuolisten USB-muistitikkujen tuotevalikoimalla. Yhdessä ne tarjoavat täydellisen ja integroidun ratkaisun toimistoihin ja digitaalisiin koteihin.

Buffalon tuotevalikoimaan kuuluu yrityskäyttöön suunnitellut TeraStation- ja kotikäyttöön tarkoitetut LinkStation-verkkotallennusratkaisut. LinkStation Live ja Mini auttavat käyttäjää helposti keskittämään tiedostojen, valokuvien ja musiikin säilyttämisen. NFiniti on helppokäyttöinen yritysten ja kotien käyttöön suunniteltu korkeatehoisten langattomien verkkoratkaisujen tuotesarja. Markkinoiden kehittynein AOSS™ (AirStation One-Touch Secure System) -teknologia auttaa käyttäjiä rakentamaan langattomat verkkonsa helposti ja turvallisesti nappia painamalla.

Buffalon maailmanlaajuiset yhteistyökumppanit, kuten Intel, Broadcom, Nintendo ja Microsoft, ovat mahdollistaneet uusien teknologioiden kehittämisen käytännöllisiksi kodin ja yritysten työkaluiksi.

Buffalo Technologyn pääkonttori on Japanissa ja sillä on konttoreita Englannissa, Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Taiwanissa. Lisätietoja: www.buffalotech.com.