Buffalo Technology (www.buffalotech.com) toteutti liikkuvan työn tietoturvatilannetta kartoittavan kyselyn Suomessa touko-kesäkuussa 2009. Nettikyselyyn osallistui 1129 vastausta. Kyselyn tulokset ovat karua luettavaa ja tuovat selkeästi esille sen, että liikkuvan työn tietoturva on edelleen lasten kengissä. Suurimmat syyt heikosti hoidettuun tietoturvaan ovat varmuuskopioinnin hankaluus, ajanpuute ja järjestelmien hajanaisuus.

buffalotietoturva

Runsas kolmannes vastaajista (34%) vahvisti yrityksen tietokoneista olevan yli puolet kannettavia. Viidenneksessä yrityksistä (21%) kannettava tietokone oli joskus kadonnut. Miltei kolmannes (30%) kertoi, ettei koskaan ota varmuuskopioita tiedostoistaan. Syitä tähän olivat ajanpuute, varmuuskopioinnin onnistumisen epävarmuus tai kalleus ja prosessin liiallinen monimutkaisuus. Lisäksi yli puolet vastaajista joutui itse huolehtimaan varmuuskopioinneistaan.

Vastanneista suurin osa (82%) huolehtisi varmuuskopioinnista paremmin, jos se tapahtuisi automaattisemmin, helpommin ja nopeammin. Varmuuskopiointia lisäisi selkeästi myös se, että sen tekeminen koettaisiin turvallisemmaksi. Jopa 19 prosenttia vastaajista pelkäsi varmuuskopioinnin epäonnistuvan tai että tietoja joutuu vääriin käsiin.

Kannettavista tietokoneista on tullut itsestäänselvyys ja nykypäivän runsaan liikkuvuuden takia tietovuotojen riski on kasvanut merkittävästi. Silti varmuuskopiointi on edelleen luvattoman paljon käyttäjien omilla harteilla. Automaattisuus ja helppous ovat yksi turvallisen ja onnistuneen varmuuskopioinnin avainkysymyksistä. Liikaa aikaa vaativat ja huonosti automatisoidut varmistusprosessit aiheuttavat sen, että varmuuskopiointi jää todennäköisesti pelkäksi kauniiksi puheeksi.

Buffalon tallennustuotteiden suunnittelussa on pyritty käytön helppouteen, tehokkuuteen sekä yhteensopivuuteen eri järjestelmien, käyttäjähallintaratkaisujen ja käyttöympäristöjen kanssa. Näin huolehditaan siitä, että tekniset ominaisuudet ja tuotteiden eroavaisuudet eivät muodostu onnistuneen varmuuskopioinnin esteeksi.

Buffalon 1-8 teratavun TeraStation-verkkotallennusratkaisut sopivat erinomaisesti niin pienille, keskisuurille kuin suuremmillekin yrityksille varmistuslaitteiksi ja tallennustilan kasvattamiseen. Lisätietoa TeraStation-tuoteperheestä löytyy täältä: http://www.buffalo-technology.com/products/network-storage/terastation/

Viralliset tukkurit
Dacco Corporation Oy, 02-274 0000, www.dacco.fi
PAN Vision Finland Oy, 02-273 4000, www.panvision.com

Buffalo Technology
Buffalo on maailmanlaajuinen innovatiivisten kodin ja pienyritysten langattomien verkkotuotteiden sekä tallennus- ja multimediaratkaisujen valmistaja. Yhtiö on Japanin suurin kaikkien PC-lisälaitteiden valmistaja ja maailmanlaajuisesti suurin NAS-kuluttajatuotteiden valmistaja vuosina 2005, 2006, 2007 ja 2008 (In-Stat).

Yhtiön tallennusratkaisut vastaavat sekä yksittäisen käyttäjän että yritysten tarpeisiin edullisten NAS-verkkotallennuslaitteiden, ulkoisten massamuistien, multimediatoistimien, langattomien reitittimien ja monipuolisten USB-muistitikkujen tuotevalikoimalla. Yhdessä ne tarjoavat täydellisen ja integroidun ratkaisun toimistoihin ja digitaalisiin koteihin.

Buffalon tuotevalikoimaan kuuluu yrityskäyttöön suunnitellut TeraStation- ja kotikäyttöön tarkoitetut LinkStation-verkkotallennusratkaisut. LinkStation Live ja Mini auttavat käyttäjää helposti keskittämään tiedostojen, valokuvien ja musiikin säilyttämisen. NFiniti on helppokäyttöinen yritysten ja kotien käyttöön suunniteltu korkeatehoisten langattomien verkkoratkaisujen tuotesarja. Markkinoiden kehittynein AOSS™ (AirStation One-Touch Secure System) -teknologia auttaa käyttäjiä rakentamaan langattomat verkkonsa helposti ja turvallisesti nappia painamalla.

Buffalon maailmanlaajuiset yhteistyökumppanit, kuten Intel, Broadcom, Nintendo ja Microsoft, ovat mahdollistaneet uusien teknologioiden kehittämisen käytännöllisiksi kodin ja yritysten työkaluiksi.

Buffalo Technologyn pääkonttori on Japanissa ja sillä on konttoreita Englannissa, Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Taiwanissa. Lisätietoja: www.buffalotech.com.