Tietojärjestelmien tietoturvan ja riskienhallinnan markkinajohtaja, McAfee Inc. (www.mcafee.com) varoittaa uusimmassa roskapostiraportissaan, että vaikka roskapostien määrä olisikin alhaisempi, niin riski joutua niiden uhriksi ei ole yhtään pienentynyt. Roskaposteissa on yleisesti lisääntynyt tietojenkalastelusta tutut piirteet, kuten tunnettujen tuotemerkkien, kuvien ja uutisotsikoiden hyödyntäminen.

swineflu

Yhdysvaltain presidentti Obamaan liittyvien roskapostien määrä putosi ennätyslukemistaan välittömästi hänen virkaanastumisensa jälkeen. Toukokuun yleisin roskapostiviestin otsikko oli “Sikainfluenssa”. Aiheeseen liittyvien roskapostien osuus maailmanlaajuisesta kokonaismäärästä oli jopa kolme prosenttia. Aihe nousi olemattomuudesta määrällisesti jopa yli viiteen miljardiin viestiin vain kuudessa päivässä.

Vuosittainen piikki roskapostien määrässä oli myöhässä. Tyypillistä maaliskuun huippua ei näkynyt kuin vasta huhtikuussa. Huhtikuun 1.-8. päivän välisenä aikana roskapostien määrä melkein kaksinkertaistui. Roskapostien määrä on koko ajan lähestymässä tasoa, joka vallitsi ennen McColon alasajoa.

Sosiaalisia verkkopalveluja matkivien roskapostien määrä on myös kasvussa ja yhtenä niiden erityispiirteenä on temppu, jossa käyttäjän halutaan klikkaavan palvelun käytön lopettamiseen tarkoitettua linkkiä. Lisäksi helmi-maaliskuun vaihteessa havaittiin Classmates- ja Facebook-palveluihin liittyvä huijaus, joka mukaili Classmates.com-palvelun markkinointikampanjaa. Huijausviesti houkutteli käyttäjää klikkaamaan Flash Player -asennusohjelmaa esittävää linkkiä, jonka kautta todellisuudessa latautuikin haittaohjelma.

Adam Wosotowsky McAfeelta varoittaa: ”Käyttäjät saattavat saada parempien suodattimien ansiosta vähemmän roskaposteja, mutta tarkkaavaisuuden ei silti pidä antaa herpaantua. Yhä useammat joutuvat suosittuja tuotemerkkejä hyödyntävien, henkilökohtaisten tietojen keräämiseen ja käyttäjän tietokoneeseen hyökkäämiseen pyrkivien ovelien roskapostittajien uhreiksi.”

Koko raportti: http://resources.mcafee.com/content/AvertSpamReportQ209

Lisätietoja

Tiedotus ja testituotteet:
Visionist / Jiri Koivuniemi, email: jiri@visionist.fi, puh: 040-8378097

Tekniset kysymykset ja haastattelut:
McAfee Finland / Janne Aro, email: jarno_aro@mcafee.com, puh: 040-7351705

Tukkurit ja myynti:
Arrow ECS Finland Oy, www.arrowecs.fi, puh: 0207-656600
TechData Finland Oy, www.techdata.fi, puh: 020-1553636
McAfee Finland / Caj Salovaara, email: caj_salovaara@mcafee.com, puh: 09-2516353

McAfee Avert Labs
McAfee Avert Labs ylläpitää kansainvälistä korkealuokkaista tietoturvauhkia tutkivaa organisaatiota työllistäen tutkijoita 16 maassa ympäri maailman. Avert Labs yhdistää haittaohjelma- ja virustorjuntatutkimuksen sekä tietoturvahyökkäysten torjunnan ja haavoittuvuuden tutkimisen asiantuntemuksen maailmanlaajuisesti.

McAfee Inc.
McAfee Inc on johtava tietoturvateknologiaan keskittynyt yritys ja sen pääkonttori on Santa Clarassa, Yhdysvalloissa. Se toimittaa proaktiivisia ja hyväksi havaittuja ratkaisuja ja palveluja, jotka suojaavat järjestelmiä ja verkkoja ympäri maailman. Ainutlaatuisen tietoturvaosaamisensa ja innovointiin keskittymisensä ansiosta McAfee auttaa kotikäyttäjiä, yrityksiä, julkista sektoria ja palveluntarjoajia estämään hyökkäyksiä ja käyttökatkoksia sekä seuraamaan ja parantamaan tietoturvaansa. http://www.mcafee.com

McAfee, SiteAdvisor, IntruShield, Foundstone, VirusScan, Avert, Total Protection, AntiSpyware, Secure Content Management, ePolicy Orchestrator, Remediation Manager, Policy Auditor, Data Loss Prevention, Intrusion Prevention System ja Secure Internet Gateway ovat McAfee Inc.:n ja/tai sen tytäryhtiöiden tuotemerkkejä tai rekisteröityjä tuotemerkkejä Yhdysvalloissa ja/tai muissa maissa. McAfeen punainen väri tietoturvan yhteydessä on tunnusomainen McAfeen tuotteille. Kaikki muut rekisteröidyt tai rekisteröimättömät tuotemerkit ovat omistajiensa omaisuutta. © 2009 McAfee Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.